Stalin oli ateisti. Polpot samoin. Hitlerkin. Ovatko kaikki ateistit murhaajia?
Sellaistakin näin pääsiäisen rauhassa tulee mietittyä.
Kommentit (29)
Pohjois-Korea on ateistinen valtio.
olisit edes tarkistanut faktasi :/
No totta hemmetissä ovat. Ihan jokaikinen! Huoh. Onko sulla sitten muuta sydämelläsi näin pääsiäisen rauhassasi? Haluatko että alan luetella mitä kamaluuksia erilaisten uskontojen nimissä on ihan kautta maailman sivun tehty ja tehdään juuri nytkin, ihan koko ajan jossakin? Sellaista melko fanaattista meininkiä kuulepas, jossa tuntuu olevan hyvyys ja sen sellaiset lässynläät aika helv.. kaukana niistä teoista. Niin, no en mä nyt näe sellaistakaan kovin rakentavana keskusteluna, joten jätän väliin, ja enin osa uskovistakin ihmisistä lienee kuitenkin ihan rauhallista ja jopa jossakin määrin suvaitsevaistakin väkeä, kuitenkin.
ateisti
Eivätpä ateistitkaan tarkistele MITÄÄN kun lyövät kristittyihin kaikenlaisia leimojaan. Kristityt on perseestä ja papit pedofiilejä. Vaikka oikeassa elämässä yleensä niitä pienipalkkaisia ymmärtäjiä ja kaiken-kansan likasankoja. Ja mielenterveyshäiriöisten sekä surevien loputtomia, ilmaisia kuuntelijoita. Sekä nuorison tsemppaajia kesäleireillä 24/7.
Miksi vaivautua tarkistamaan mitään? Joku aloitti täällä ruman leimaamisen.
yleensä kohde on kristitty. Nyt kerrankin toisinpäin.
Ja moni vielä uskoo, kritiikittä. HOh.
-Ohis-
Tässäpä uskovaisille pähkinä nyt pääsiäisen kunniaksi, ateistitko teidän päästaran tappoi? Mitä aloitukseen tulee, en tiedä Hitlerin kirkkosuhteesta, mutta kuvaamasi diktatuurit kyllä täyttävät täysin uskonnollisen fanaattisuuden tunnusmerkit. Raamattuna toisenlaiset manifestit.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 20:47"]
Sellaistakin näin pääsiäisen rauhassa tulee mietittyä.
[/quote]
Johan tuli paskaa alottajalta :-).
Stalin 'hylkäsi' kyllä uskontonsa vähäksi aikaa, mutta oli ihan täysi kreikkalaiskatolinen ortodoksi. Hemmo on nimettykin pyhimuksen mukaan.
Hitler on tietysti roomalaiskatolinen. Sen takia se halusi päästä niin kovasti juutalaisista eroonkin. Ne kun tappoi Jeesuksen. Tuon takia katolinen kirkko piti ne erossa muusta väestöstä vuosisadat Euroopassa. Katolinen kirkko oli myös se taho, joka auttoi natseja pakoon sodan jälkeen. Ja mihin ne menivätkään? Aivan oikein, katoliseen Etelä-Amerikkaan.
Pol Pot oli sekä budhalainen että katolinen. Ei tarvi varmaan kauheasti arvuutella kummasta se otti ne tappamisfantasiansa.
Mainittakoon vielä, että Karl Marx ja Leon Trotsky olivat juutalaisia.
Hitler-argumentti jo avauksessa. :D
Nettietiketin mukaan hävisit väittelyn alkuunsa.
Hitler oli myös kasvissyöjä, HeVi-osastolla en käy monista muistakaan syistä. Oransseja falloksia kilohintaan 6,66.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 21:02"]
Eivätpä ateistitkaan tarkistele MITÄÄN kun lyövät kristittyihin kaikenlaisia leimojaan. Kristityt on perseestä ja papit pedofiilejä. Vaikka oikeassa elämässä yleensä niitä pienipalkkaisia ymmärtäjiä ja kaiken-kansan likasankoja. Ja mielenterveyshäiriöisten sekä surevien loputtomia, ilmaisia kuuntelijoita. Sekä nuorison tsemppaajia kesäleireillä 24/7.
Miksi vaivautua tarkistamaan mitään? Joku aloitti täällä ruman leimaamisen.
yleensä kohde on kristitty. Nyt kerrankin toisinpäin.
Ja moni vielä uskoo, kritiikittä. HOh.
-Ohis-
[/quote]
Just. Eli ei saa keskustella kirkonsisäisestä pedofiliasta ilman että muka leimaa kaikki uskovaiset pedofiileiksi? Uskontoa saa vain ylistää? Mielestäni olemassaolevista ilmiöistä on tarpeen keskustella, vain siten voimme elää vapaassa maailmassa.
Aloitusviestillä ei ole mitään tekemistä sen kritiikin kanssa mitä pedofiilipapit tai fundamentalistit saavat osakseen. Se on vain simppeli ja typerä.
Hei ihan oikeasti. Tässä oli kyllä yksi vuoden typerimmistä aloituksista ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin uskovaisia, ateisteja, kristittyjä ja muslimeja koskevat aloitukset. Lisää yleistyksiä vaan kehiin, oi aikamme suurin ajattelija!
Ateisteilla on kyllä paljon pienempi kynnys julmuuteen kuin kristityillä. Ei sinänsä ole kyllä yhtään sattumaa, että pahimmat murhaajavaltiot ovat olleet juuri ateistisia maita.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 03:35"]

Jostakin syystä kuitenkin ainakin valtaosa Yhdysvaltojen vangeista (myös suhteellksina lukuina) ovat uskovaisia. Tutkittu juttu.
Minä olettaisin asian olevan juuri päin vastoin kuin yöllä oleva väittää. Ainakin kristitty murhaaja voi lohduttautua ajatuksella, että uhri pääsee taivaaseen ja itsekin voi päästä, kunhan muistaa kuolemansa hetkellä uskoa. Ateisti puolestaan tietää sammuttavansa ainutlaatuisen ja ainutkertaisen elämän, eikä hänellä ole ketään yliluonnollista anteeksiantajaa.
Uskikset näköjään sekoaa pääsiäisenä. Kuuleppa tollo, ei ateistit tuolla maailmalla toisiaan tapa sodissa vaan te helvetin USKOVAISET.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 08:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 03:35"]
Ateisteilla on kyllä paljon pienempi kynnys julmuuteen kuin kristityillä. Ei sinänsä ole kyllä yhtään sattumaa, että pahimmat murhaajavaltiot ovat olleet juuri ateistisia maita.
[/quote]
Jostakin syystä kuitenkin ainakin valtaosa Yhdysvaltojen vangeista (myös suhteellksina lukuina) ovat uskovaisia. Tutkittu juttu.
Minä olettaisin asian olevan juuri päin vastoin kuin yöllä oleva väittää. Ainakin kristitty murhaaja voi lohduttautua ajatuksella, että uhri pääsee taivaaseen ja itsekin voi päästä, kunhan muistaa kuolemansa hetkellä uskoa. Ateisti puolestaan tietää sammuttavansa ainutlaatuisen ja ainutkertaisen elämän, eikä hänellä ole ketään yliluonnollista anteeksiantajaa.
[/quote]
Mutta ateistit eivät usko sieluun tai muuhunkaa yliluonnolliseen. Heille on vain biologia, materia, aivojen synaptiset säieyhteydet. Ei sellaiseen maailmankuvaan mahdu aidon armon tai katumuksen tunteminen.
Ateisti ei ajattele tappavansa jonkun ainutlaatuisen ihmisen tai sammuttavansa jonkun sielun, vaan käsittelevänsä biologista materiaa. Vähän kuin rutistaisi kasaan paperipussin, ateistille nuo ovat sama asia.
Stalin oli varmasti tätä mieltä toimissaan: toisin ajattelevat voi ihan hyvin raivata pois tappamalla, koska materiaahan se vain on, ei tunnu missään.
Joskus kyllä toivon, että Suomessa ei suosittaisi ateisteja niin paljon kuin nykyään. Teillä on niin vaarallinen ajatusmaailma, ihan perusinhimillisyyden näkökulmasta.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 15:17"]

Itse olet vaarallinen kun luulet ettei jumalattomalla ole moraalia, empatiaa tai kykyä ymmärtää toisen elämän ainutkertaisuutta. Toivottavasti olet uskossa elämäsi loppuun saakka jos se on ainoa joka estää sinua näkemästä minua paperipussina.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2013 klo 21:39"]
Hitler-argumentti jo avauksessa. :D
Nettietiketin mukaan hävisit väittelyn alkuunsa.
[/quote]
Näin on! :)
T: ateistimurhaajapiereskelijä
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 15:17"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 08:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 03:35"]
Ateisteilla on kyllä paljon pienempi kynnys julmuuteen kuin kristityillä. Ei sinänsä ole kyllä yhtään sattumaa, että pahimmat murhaajavaltiot ovat olleet juuri ateistisia maita.
[/quote]
Ateisti ei ajattele tappavansa jonkun ainutlaatuisen ihmisen tai sammuttavansa jonkun sielun, vaan käsittelevänsä biologista materiaa. Vähän kuin rutistaisi kasaan paperipussin, ateistille nuo ovat sama asia.
Stalin oli varmasti tätä mieltä toimissaan: toisin ajattelevat voi ihan hyvin raivata pois tappamalla, koska materiaahan se vain on, ei tunnu missään.
Joskus kyllä toivon, että Suomessa ei suosittaisi ateisteja niin paljon kuin nykyään. Teillä on niin vaarallinen ajatusmaailma, ihan perusinhimillisyyden näkökulmasta.
[/quote]
Vittu sä olet sekaisin..... oikeesti.
Niinhän uskovaiset tapaavat olla.
Mutta hei, rukoilkaa kovemmin niin kyllä se siitä!
Olkoon miten on, mutta tämä kaikki menee Jumalan suunnitelman mukaisesti.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 15:41"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 15:17"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 08:13"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2013 klo 03:35"]
Ateisteilla on kyllä paljon pienempi kynnys julmuuteen kuin kristityillä. Ei sinänsä ole kyllä yhtään sattumaa, että pahimmat murhaajavaltiot ovat olleet juuri ateistisia maita.
[/quote]
Ateisti ei ajattele tappavansa jonkun ainutlaatuisen ihmisen tai sammuttavansa jonkun sielun, vaan käsittelevänsä biologista materiaa. Vähän kuin rutistaisi kasaan paperipussin, ateistille nuo ovat sama asia.
Stalin oli varmasti tätä mieltä toimissaan: toisin ajattelevat voi ihan hyvin raivata pois tappamalla, koska materiaahan se vain on, ei tunnu missään.
Joskus kyllä toivon, että Suomessa ei suosittaisi ateisteja niin paljon kuin nykyään. Teillä on niin vaarallinen ajatusmaailma, ihan perusinhimillisyyden näkökulmasta.
[/quote]
Vittu sä olet sekaisin..... oikeesti.
Niinhän uskovaiset tapaavat olla.
Mutta hei, rukoilkaa kovemmin niin kyllä se siitä!
[/quote]
Tyypillistä ateistin käytöstä on alkaa pilkkaamaan toisen maailmankuvaa ja haistatella päin naamaa.
Minä ihan oikeasti olen huolissani teistä ateisteista ja Suomen moraalisesta perustasta. Tämä maa on menossa kohti surkeita aikoja, kun kukaan ei enää välitä mistään mitään.
Ja kyllä, kaikki tietämäni väkivaltaisuuteen taipuvaiset ihmiset ovat olleet ateisteja. Heille se on paljon helpompaa, kun maailma nähdään vain materiana. Ei sellaisen päälle vain ole mahdollista rakentaa oikeaa moraalia tai vastuuntuntoa.
Mutta hyvää pääsiäistä silti kaikille! Toivottavasti ateistit teistä ovat tänäänkin töissä, koska kyseessä kuitenkin on kristitty juhla.
Kyllä, kaikki ateistit ovat murhaajia.