Oletteko löytäneet twin flame:nne, vai etsittekö yhä?
Tämä twin flame-yhteys voimakkaampi kuin soulmate eli sielunkumppani.
Twin flameja voi kuulemma vain olla yksi, mutta sielunkumppaneita useita.
Twin flameja ei saa missään tapauksessa sekoittaa läheisriippuvaisiin, väkivaltaisiin tms. vaativiin suhteisiin koska twin flamet eivät halua toisilleen (puoliskoilleen) pahaa.
Kuinka saitte yhteyten omaanne vai odotatteko yhä?
Kommentit (2)
Tapasimme 21v sitten, ohimennen ja muutaman päivän ajan. Hän vaikutti silloin tutulta vaikkemme olleet koskaan edes nähneet toisiamme aiemmin, olimme nuoria. Muutimme molemmat ulkomaille opiskelemaan noihin aikoihin joten seurustelusta ei olisi tullut mitään.
Tapasimme uudestaan 5kk sitten. Sattumalta vaikka asia tuntui ennalta järjestetyltä.
Asumme melkein 500km päästä toisistamme.
Sain Universumista vahvistuksen asialle että hän on minun TF :) Meillä on myös jonkin asteinen telepaattinen yhteys. En ole aiemmin uskonut mihinkään yliluonnolliseen.
Molemmilla ikäviä pettymyksiä takana ihmissuhteissa ja aika parantanut niitä. Nyt suunnittelemme jatkoa yhteiselle elämälle.
TF tulee kohdalle siinä vaiheessa kun molemmat ovat valmiita tai lähes valmiita yhdistymään.
En ole ikinä löytänyt miestä joka olisi ollut minusta kiinnostunut. :D