Väkivalta lapsen nähden
Kaipaisin apua tilanteeseen.. Eilen aamulla alkanut riita päättyi siihen kun soitin poliisit yhteiseen kotiimme. Aamulla mies tuli repimään verhot auki eikä antanut .3vuotiaan kuumeisen tytön nukkua. Tämän jälkeen sain kuulla haukkumista ja pientä repimistä oli. Illalla palauttuaan kotiin sama riita jatkui eli mies haukkui minua ja läheisiäni lapsen kuullen. Hermostuin ja heitin häntä tiskiharjalla. Sitten minut revittiinkin hiuksista lattiaan ja väänneltiin siellä. Lapsi istui puolen metrin päässä. Pakkasin samantien tavarat ja lähdin ostamaan kaupasta jätesäkkejä. Tällä aikaa mies oli ottanut kuumeisen lapsen iltamyöhällä kyytiin, lukinnut ovet, vienyt avaimet, viskellyt tavarani pitkin pihoja. Soitin paikalle poliisit ja kun palasivat kotiin alkoi esitys poliisien nähden että kaikki on hyvin. Tänään en tiedä mitä tekisin. Lapsi kuumeessa, koko omaisuus miehen omistamassa talossa, kissa ja koira jotka ovat minun. En halua tavaroita ja eläimiä jättää tänne ilman minua. Niinkö se menee että minun pitää lähteä kipeän lapsen ja eläinten kanssa pois kotoa.. sosiaalityöntekijä ei ole soittanut vaikka piti tänään soittaa. Yritin saada yhteyttä mutta ainut keino sunnuntaina on hätäkeskus
Kommentit (14)
Pysy lapsen ja eläinten kanssa kaukana miehestä. Talo on sivuseikka teidän turvallisuuteen nähden. Kun haet tavaroita, niin ihmisiä sille reissulle turvaksi kukaan, vaikka poliisi.
Nollalinjalla päivystävät ympäri vuoden 24/7, joten sinne voi soittaa 0800 005 005. Eivät voi konkreettisesti tehdä mitään, mutta neuvovat. Ovat tällaisten asioiden ammattilaisia.
Ihan ensimmäiseksi turvalliseen paikkaan missä saatte olla rauhassa, turvakoti on hyvä. Sieltä saa käytännön apua ja neuvoja, ja sinne mies ei pääse riehumaan.
On ehdottomasti ajateltava lasta! Pois väkivaltaisesta ympäristöstä. Se on sinun velvollisuutesikin, vaikka niin olisi että mieli muuttuisi ja haluaisit palata. (Kuten valitettavasti niin moni tekee.)
Älä ylläty jos sossuje mielestä hyvä idea on jättää kipeä lapsi kotiin isänsä (?) kanssa ja lopettaa riita niin että sinä lähdet pois.
Tuo suhde on joka tapauksessa taputeltu.
Ota nyt ekana yhteys johonkin lähimmäiseesi ja kerro tilanne. Järjestä itsellesi tilapäismajoitus. Hae lähipäivinä tavarasi ja pyydä apuvoimia paikalle. Voit soittaa sinne häkeen.
Miehen omistama talo, tietenkin se olet sinä, kuka lähtee, sille ei voi mitään ei poliisi tai sossutkaan. Eli olet jo pakannut kamat, hyvä, nyt sitten lähdet lapsesi kanssa turvakotiin. Mikäli sulla ei ole läheisiä joiden luokse voisit ehkä ottaaa eläimetkin. Oikeasti sun ja lapsen ei PIDÄ jäädä siihen taloon enää.
Lapsi ei valitettavasti lähde mihinkään ilman isän suostumusta... lapsensa osoitetta ei voi muuttaa ilman isän suostumusta. Joten neuvotelkaa tilanteesta. Mitä asiallisempi pystyt olemaan (ei ylimielinen tms.), sen parempi. Keskity hetkeksi enemmän lapsen vointiin, kuin itseesi.
tuli kirjoitusvirhe, tarkoitin että lapsen osoitetta ei voi muuttaa ilman vanhemman suostumusta (samantekevää onko äidin vai isän)
Turvakotiin heti tai muualle turvaan. Lapsi mukaan. Osoitteenmuutos yms on ajankohtaista myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei valitettavasti lähde mihinkään ilman isän suostumusta... lapsensa osoitetta ei voi muuttaa ilman isän suostumusta. Joten neuvotelkaa tilanteesta. Mitä asiallisempi pystyt olemaan (ei ylimielinen tms.), sen parempi. Keskity hetkeksi enemmän lapsen vointiin, kuin itseesi.
Mitä tarkalleen ehdotat neuvoteltavaksi väkivaltaisen ihmisen kanssa? Neuvottelua siitä, ettei hän enää löisi? Neuvottelua siitä, että suhde jatkuisi? En itse keksi mitään neuvoteltavaa väkivaltaisen ihmisen kanssa, se on rakkaat kainaloon ja veks eikä taakse katsota.
Vierailija kirjoitti:
tuli kirjoitusvirhe, tarkoitin että lapsen osoitetta ei voi muuttaa ilman vanhemman suostumusta (samantekevää onko äidin vai isän)
No semmoinen tarkennus että kun myön vanhan asunnon ja ostin uuden niin lasten kirjat vaihdoin ihan vain väestörekisteriin ilmoittamalla.
Kaipa tuostakin olisi joku ongelma voitu saada jos olisi ollut riita päällä exän kanssa, mutta muuttaminen on kuitenkin ihan normaaia toimintaa johon ei tarvitse exiltä lupia.
Vierailija kirjoitti:
tuli kirjoitusvirhe, tarkoitin että lapsen osoitetta ei voi muuttaa ilman vanhemman suostumusta (samantekevää onko äidin vai isän)
Tuossa tilanteessa missä ukko vetää pataan on joku osoitteenmuutos aika häntäpäässä asioista, mistä kannattaa sillä hetkellä huolehtia.
Tsemppiä ap, hyvä että tartuit heti tuumasta toimeen ja aloit pakata. Älä jää vaikka mitä sulle lupailtaisiin!
Meillekin soitettiin eilen poliisit. Mies vietiin putkaan enkä vieläkään ole kuullut, milloin pääsee pois. Asunto on minun eikä hän ole täällä kirjoilla, mutta varmasti hakee esim autonsa pois. Mietin, onkohan todella näin pitkälle iltapäivään säilössä vai miten?
Kyllä valitettavasti väkivallan näkeminen vahingoittaa lasta ja kerran käsiksi käynyt mies tekee sen uudelleen joten et voi jäädä. Voit soittaa tänään turvakotiin tai sosiaalipäivystykseen ja kysyä neuvoa tai voit odottaa sosiaalityöntekijän soittoa ja kertoa sitten käsiksikäymisestä ja että lapsi näki sen, sekä pyytää apua muuton järjestämiseen. Lähde tänään lapsen kanssa sukulaisen tai ystävän luo kunnes saat yhteyden sosiaalityöhön ja muuton järjestymään. Ellei ole paikkaa minne mennä tai et pääse lähtemään miehen takia niin soita ja lähde turvakotiin. Jos mies käy uudelleen käsiksi nii soita hätäkeskukseen.
Pääsetkö jonkun sukulaisen luo tai turvakotiin lapsen ja eläinten kanssa? Ei ehkä kannata lähteä talosta ja tavaroista haastamaan väkivaltaista miestä, saattaa henki lähteä.