Maanantai-päivät ovat pahoja, paitsi meille vapaaehtoisille työttömille
Meille jokainen päivä on lauantai. Mukavaa lauantaita kaikille siis.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaikki vapaaehtoisesti työttömät kuvittelevat kaikkien työssäkäyvien tekevän maanantaista perjantaihin töitä, saati sitten inhoavansa töitä?
Ei, vaan sinä kuvittelet kaikkien vapaaehtoisesti työttömien kuvittelevan niin. Yleistät aika lailla.
Vuorotyöläiselle ei viikonpäivät merkitse mitään, maanantai voi olla vapaapäivä tai sitten ei.
Onnea sulle. Mä pidän työstäni ja menen oikein mielelläni maanantaina töihin. Onnea siis myös itselleni.
...joo ihan kiva motivaattori maanantaita varten oli perjantaina tullut palkka. KÄTEEN 9765€, sisältää viimevuoden hyvästä työstä saadut bonarit. 😀
Joskus aiemmin kun suhtautui työhön noin oli vaikeinta sunnuntai-iltapäivisin. Maanantaiaamu on työssäkäyvällä niin hektinen ettei siinä edes ehdi surkutella itseään.
Nyt kun nauttii työnteosta ja tajuaa miten suuri merkitys sillä on mm mielenterveyteen on tosi mukavaa ettei tarvitse lojua kotona turhanpanttina pitkästymässä. Kun kaikki muut menevät maanantaisin töihin tuntisin itseni ulkopuoliseksi kummajaiseksi. Toivon että kaikki oikeasti töitä haluavat niitä myös saisivat! Muut saavat sitten pitkästyä rauhassa.

Valtavalla vapaa-ajalla voi tehdä muutakin, kuin lojua tyhjänpanttina.
T:työtön, jolla on kymmeniä harrastuksia
Onneksi huomenna on maanantai, ja saan taas mennä siivoilemaan työkokeilupaikkaani ☺️ Ehtii aina pitkästyä viikonloppuisin,kun ei keksi tekemistä. Ja kohta alkaa kesätyöt, jeeee!!! Niitä saa tehdä viikonloppuisinkin ☺️
aluksi haluaisin huomauttaa aloittajalle että nyt on sunnuntai
Miksi kaikki vapaaehtoisesti työttömät kuvittelevat kaikkien työssäkäyvien tekevän maanantaista perjantaihin töitä, saati sitten inhoavansa töitä?