Kun kiusaaminen vei kaiken

Pakko ei ole unohtaa, mutta anteeksianto voi korjata paljon. Sinun ei tarvitse enää antaa kiusaajillesi valtaa. Nyt sinä saat päättää elämästäsi.

Et sinä unohtaa voi. Mutta voit kyllä todeta, että tilanne on mitä on, ja näillä mennään, mutta päättää silti katsoa eteenpäin ja tehdä parhaasi pärjäilläksesi niillä resursseilla mitä sinulla on. 

Itse siis olen ollut myös hyvin rankasti koulukiusattu koko kouluiän, ja vielä opiskeluaikanakin olin itsevoivottelija. "Tämä on ihan kamalaa kun olen traumatisoitunut kiusaamisesta ja pelkään ihmisiä, minulle on yhtä helvettiä kaikki ryhmätyöt ja sosiaalisuus enkä kestä" jne. Lisäksi koko ajan olin tutka ojossa, että katsooko joku minua halveksivasti, sellaisella kiusaajan tavalla, mietin mitä ne minusta ajattelee.  Kirjoittelin nettiin juttuja siitä, miten toiset ihmiset on TUHONNEET minut ja elämäni ja toivoisin että karma kostaa niille julmureille. 

Mulle vaan sitten kävi jossain vaiheessa niin, että tajusin että itse asiassa tilannettani ei yhtään auta se uhriajattelu ja ongelmieni vatvominen ja voivottelu. Että itse asiassa se lisää kiusaamisen aiheuttaman kivun, esim sosiaalisesta fobiasta johtuvan psyykkisen kivun, päälle uuden kerroksen kipua: masennuksen siitä että olen pysyvästi vammautunut enkä ikinä saa mieleistäni elämää. Päätin, että lopetan sen menneen muistelun ja kipujeni dramatisoimisen. Kipu on, kun en sille mitään voi, mutta silti voin tehdä monia asioita pyrkiäkseni kohti tavoitteitani elämässä, ajattelin nyt. Ja kyllä, minä sain lopulta ihan hyvän elämän. Olen vielä nelikymppisenäkin säikky "vieraammissa" sosiaalisissa tilanteissa, mutta en anna sen estää minua menemästä tilanteisiin joihin haluan, esim. työkuvioissa tai vaikka matkoilla.

Vierailija kirjoitti:

Et sinä unohtaa voi. Mutta voit kyllä todeta, että tilanne on mitä on, ja näillä mennään, mutta päättää silti katsoa eteenpäin ja tehdä parhaasi pärjäilläksesi niillä resursseilla mitä sinulla on. 

Itse siis olen ollut myös hyvin rankasti koulukiusattu koko kouluiän, ja vielä opiskeluaikanakin olin itsevoivottelija. "Tämä on ihan kamalaa kun olen traumatisoitunut kiusaamisesta ja pelkään ihmisiä, minulle on yhtä helvettiä kaikki ryhmätyöt ja sosiaalisuus enkä kestä" jne. Lisäksi koko ajan olin tutka ojossa, että katsooko joku minua halveksivasti, sellaisella kiusaajan tavalla, mietin mitä ne minusta ajattelee.  Kirjoittelin nettiin juttuja siitä, miten toiset ihmiset on TUHONNEET minut ja elämäni ja toivoisin että karma kostaa niille julmureille. 

Mulle vaan sitten kävi jossain vaiheessa niin, että tajusin että itse asiassa tilannettani ei yhtään auta se uhriajattelu ja ongelmieni vatvominen ja voivottelu. Että itse asiassa se lisää kiusaamisen aiheuttaman kivun, esim sosiaalisesta fobiasta johtuvan psyykkisen kivun, päälle uuden kerroksen kipua: masennuksen siitä että olen pysyvästi vammautunut enkä ikinä saa mieleistäni elämää. Päätin, että lopetan sen menneen muistelun ja kipujeni dramatisoimisen. Kipu on, kun en sille mitään voi, mutta silti voin tehdä monia asioita pyrkiäkseni kohti tavoitteitani elämässä, ajattelin nyt. Ja kyllä, minä sain lopulta ihan hyvän elämän. Olen vielä nelikymppisenäkin säikky "vieraammissa" sosiaalisissa tilanteissa, mutta en anna sen estää minua menemästä tilanteisiin joihin haluan, esim. työkuvioissa tai vaikka matkoilla.

Vau. Tämä on kuin elämästäni ilman viimeistä kappaletta. Mutta se vaan iskee joskus päälle. Yleensä juuri iltaisin sen kaikki kokemani kipu. Enkä voi kuin haukkoa henkeä. Ulisen ja itken kuin pieni lapsi. Enkä pysty lopettamaan sitä. En tiedä mikä minua vaivaa. Tähän asti olen pystynyt pitämään kivun aisoissa päivisin, julkisilla paikoilla. Pelkään, että joku päivä se leviää jokaiseen ulottuvuuteen elämässäni. En ikinä pääsisi sitä pakoon. Koska se kipu kasvaa koko ajan. 

ap 

Unohtaa tuskin voi, mutta vääryyden voi antaa anteeksi. Minusta siitäkin voi saada apua, että ajattelee, että ainakaan itse ei ollut asiassa se pahantekijä. Jos pitää valita, onko pahantekijä vai uhri (eli pahanteon kohde) jossain ristiriitatilanteessa, on parempi olla uhri. Minusta se on näin. Mieluiten tietysti ei olisi uhrikaan, mutta se ei ole tilanteessasi mahdollista. 

Kaikki ovat tehneet pahaakin elämässään eli kukaan ole pelkästään uhri. Kaikki ovat myös itse anteeksiannon tarpeessa.

Urpo! Miksi annoit kiusata itseäsi?

Älä valita.

Koita etsiä tunnetta, että olet tärkeä. Sitä voi sanoa itselleen tai minä sanon nyt sinulle, että olet tärkeä, koska sinä olet. On tärkeää, että saat tuntea itsesi tärkeäksi ja sellaista apua, jota sinä tarvitset. Jos olet terapiassa, tai sellaiseen pääsemässä, niin kerro terapeutillesi, että haluaisit keinoja ja apuja itsesi tärkeäksi kokemiseen. Terapeuttien pitäisi osata käsittää se sanomattakin, mutta moni vain ei käsitä, ellei sitä sano. Kyse ei ole itserakkaudesta, koska jos itse ei ole tärkeä, niin mitä voi toisillekaan olla? Nolla. Ja mitä siitä seuraa? I mitään hyvää. Tsemppiä raskaalle tiellesi, kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa.

Ja muista, että kevät(valo) itsessäänkin on rankkaa aikaa, kesäkuussa jo pitäisi helpottaa. Sinne on matkaa, mutta otat päivän kerrallaan.

Vierailija kirjoitti:

Urpo! Miksi annoit kiusata itseäsi?

Älä valita.

Ja minkä ikäinen olit? En mä viitsi ottaa itseeni, jos joku aikuinen käyttää sunnuntai-iltansa vauvapalstalla haukkuen urpoksi ihmistä, joka kertoo kiusaamisestaan. Oltaispa tavattu peruskoulussa. Silloin toi oliskin voinut olla viimeinen niitti. Mutta jos sun täytyy väittelyissä mennä henkilökohtaisuuksiin olet jo hävinnyt. Silloin itse asia ei enää puhu puolestaan. Mukavaa loppuiltaa nyt kuitenkin. Voidaan lopettaa tämä keskustelu tähän. 

Vierailija kirjoitti:

Urpo! Miksi annoit kiusata itseäsi?

Älä valita.

Jaaha, kiusaaja on ryöminyt limaisen kiven alta lempipuuhaansa, nettikiusaamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urpo! Miksi annoit kiusata itseäsi?

Älä valita.

Jaaha, kiusaaja on ryöminyt limaisen kiven alta lempipuuhaansa, nettikiusaamiseen.

Jep, Markoja on maailma pullollaan.

Ota vastuu elämästäsi ja lakkaa syyttelemästä muita. He ovat tehneet väärin, mutta sekin menee nuoruuden ja lapsellisuuden piikkiin. Sun pitää päästä tosta yli ja katsoa eteenpäin. Muuten uhriudut ainavaan. Kohta taas joku kiusaa sua ja olet uhri koko elämäsi. Keskity itseesi, älä muihin, ja ota vastuu elämästäsi.

Ei kulaan kaverikaan jaksa sua jos jankkaat kiusaamis- ym negatiivisia juttuja....

Vierailija kirjoitti:

Ota vastuu elämästäsi ja lakkaa syyttelemästä muita. He ovat tehneet väärin, mutta sekin menee nuoruuden ja lapsellisuuden piikkiin. Sun pitää päästä tosta yli ja katsoa eteenpäin. Muuten uhriudut ainavaan. Kohta taas joku kiusaa sua ja olet uhri koko elämäsi. Keskity itseesi, älä muihin, ja ota vastuu elämästäsi.

Ei kulaan kaverikaan jaksa sua jos jankkaat kiusaamis- ym negatiivisia juttuja....

Eihän sellainen sitten ole kaveri. Kaveria tai siis ystävää kiinnostaa toisen vointi.

Jännä. Mutt taas vapautti nimenomaan se ajatus, että minä EN ole tärkeä. Ja koska minä en ole tärkeä, minun olemisillani tai tekemisilläni ei ole mitään väliä. Ihan sama, kritisoiko joku. Itse asiassa kenelläkään ei ole oikeitta kritisoida, eikä vaatia mitään. Minun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä kenelläkään olemitään sananvaltaa siihen, mitä minun pitäisi olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka miten huono ja surkea.

On päinvastoin ollut hankalaa, kun minusta on sittemmin tullut tärkeä, ja olen ollut velvoitettu sntamaan jotwin kaikille niille, jotka haluavat palan minua. Mitä tärkeämpi olet, sitä rajoitetummassa asemassa olet, sitä enemmän joudut kuuntelemaan ja paapomaan ja hulehtimaan siitä, että muilla on hyvä ja sopeutumaan alaisten vaatimuksiin ja kritiikkiin voimatta itse puolustautua millään lailla.

Ihme itkuiikkoja täynnä tää palsta. Oma vikanne jos annatte kiusata itseänne.

Vierailija kirjoitti:

Jännä. Mutt taas vapautti nimenomaan se ajatus, että minä EN ole tärkeä. Ja koska minä en ole tärkeä, minun olemisillani tai tekemisilläni ei ole mitään väliä. Ihan sama, kritisoiko joku. Itse asiassa kenelläkään ei ole oikeitta kritisoida, eikä vaatia mitään. Minun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä kenelläkään olemitään sananvaltaa siihen, mitä minun pitäisi olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka miten huono ja surkea.

On päinvastoin ollut hankalaa, kun minusta on sittemmin tullut tärkeä, ja olen ollut velvoitettu sntamaan jotwin kaikille niille, jotka haluavat palan minua. Mitä tärkeämpi olet, sitä rajoitetummassa asemassa olet, sitä enemmän joudut kuuntelemaan ja paapomaan ja hulehtimaan siitä, että muilla on hyvä ja sopeutumaan alaisten vaatimuksiin ja kritiikkiin voimatta itse puolustautua millään lailla.

Jos on tärkeä, niin miksi pitää suostua itselleen vastenmielisiin asioihin? Kun mä olen täekwä, huolehdin ennen kaikkea omasta hyvinvoinnistani ja laitan pahanpuhujien lässytykset ulos toisesta korvasta, koska en pidä niitä tärkeinä.

Koen, että jos minä en ole tärkeä, kaikki toiset ovat, jolloin sillä, mitä he sanovat on piilotettu viesti minulle: muutu, et saa olla sellainen kuin olet, olet huono. Me tiedämme, koska me olemme tärkeitä, ja se, joka ei ole tärkeä, ei tiedä, koska turhille ei ole opetettu sitä mitä meille, jotka olemme tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä. Mutt taas vapautti nimenomaan se ajatus, että minä EN ole tärkeä. Ja koska minä en ole tärkeä, minun olemisillani tai tekemisilläni ei ole mitään väliä. Ihan sama, kritisoiko joku. Itse asiassa kenelläkään ei ole oikeitta kritisoida, eikä vaatia mitään. Minun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä kenelläkään olemitään sananvaltaa siihen, mitä minun pitäisi olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka miten huono ja surkea.

On päinvastoin ollut hankalaa, kun minusta on sittemmin tullut tärkeä, ja olen ollut velvoitettu sntamaan jotwin kaikille niille, jotka haluavat palan minua. Mitä tärkeämpi olet, sitä rajoitetummassa asemassa olet, sitä enemmän joudut kuuntelemaan ja paapomaan ja hulehtimaan siitä, että muilla on hyvä ja sopeutumaan alaisten vaatimuksiin ja kritiikkiin voimatta itse puolustautua millään lailla.

Jos on tärkeä, niin miksi pitää suostua itselleen vastenmielisiin asioihin? Kun mä olen täekwä, huolehdin ennen kaikkea omasta hyvinvoinnistani ja laitan pahanpuhujien lässytykset ulos toisesta korvasta, koska en pidä niitä tärkeinä.

Koen, että jos minä en ole tärkeä, kaikki toiset ovat, jolloin sillä, mitä he sanovat on piilotettu viesti minulle: muutu, et saa olla sellainen kuin olet, olet huono. Me tiedämme, koska me olemme tärkeitä, ja se, joka ei ole tärkeä, ei tiedä, koska turhille ei ole opetettu sitä mitä meille, jotka olemme tärkeitä.

Ja kun minä olen tärkeä minä en ole se, joka sopeutuu, vaan muiden on tehtävä osansa. Li tärkeänä minusta tulee tavallaan immuuni sille, että jollakulla on asiat mielestään huonosti, jos en aio enkä voi eikä ole minun asiani tehdä sille jotain. Tehkööt itse.

Vierailija kirjoitti:

Jännä. Mutt taas vapautti nimenomaan se ajatus, että minä EN ole tärkeä. Ja koska minä en ole tärkeä, minun olemisillani tai tekemisilläni ei ole mitään väliä. Ihan sama, kritisoiko joku. Itse asiassa kenelläkään ei ole oikeitta kritisoida, eikä vaatia mitään. Minun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä kenelläkään olemitään sananvaltaa siihen, mitä minun pitäisi olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka miten huono ja surkea.

On päinvastoin ollut hankalaa, kun minusta on sittemmin tullut tärkeä, ja olen ollut velvoitettu sntamaan jotwin kaikille niille, jotka haluavat palan minua. Mitä tärkeämpi olet, sitä rajoitetummassa asemassa olet, sitä enemmän joudut kuuntelemaan ja paapomaan ja hulehtimaan siitä, että muilla on hyvä ja sopeutumaan alaisten vaatimuksiin ja kritiikkiin voimatta itse puolustautua millään lailla.

Tämä oli hyvä ja ajatuksia herättävä viesti ja auttoi minua enemmän kuin mikään muu pitkään aikaan. Kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä. Mutt taas vapautti nimenomaan se ajatus, että minä EN ole tärkeä. Ja koska minä en ole tärkeä, minun olemisillani tai tekemisilläni ei ole mitään väliä. Ihan sama, kritisoiko joku. Itse asiassa kenelläkään ei ole oikeitta kritisoida, eikä vaatia mitään. Minun ei tarvitse olla kenellekään mieliksi, eikä kenelläkään olemitään sananvaltaa siihen, mitä minun pitäisi olla. Saan olla juuri sellainen kuin olen, vaikka miten huono ja surkea.

On päinvastoin ollut hankalaa, kun minusta on sittemmin tullut tärkeä, ja olen ollut velvoitettu sntamaan jotwin kaikille niille, jotka haluavat palan minua. Mitä tärkeämpi olet, sitä rajoitetummassa asemassa olet, sitä enemmän joudut kuuntelemaan ja paapomaan ja hulehtimaan siitä, että muilla on hyvä ja sopeutumaan alaisten vaatimuksiin ja kritiikkiin voimatta itse puolustautua millään lailla.

Jos on tärkeä, niin miksi pitää suostua itselleen vastenmielisiin asioihin? Kun mä olen täekwä, huolehdin ennen kaikkea omasta hyvinvoinnistani ja laitan pahanpuhujien lässytykset ulos toisesta korvasta, koska en pidä niitä tärkeinä.

Koen, että jos minä en ole tärkeä, kaikki toiset ovat, jolloin sillä, mitä he sanovat on piilotettu viesti minulle: muutu, et saa olla sellainen kuin olet, olet huono. Me tiedämme, koska me olemme tärkeitä, ja se, joka ei ole tärkeä, ei tiedä, koska turhille ei ole opetettu sitä mitä meille, jotka olemme tärkeitä.

Ja kun minä olen tärkeä minä en ole se, joka sopeutuu, vaan muiden on tehtävä osansa. Li tärkeänä minusta tulee tavallaan immuuni sille, että jollakulla on asiat mielestään huonosti, jos en aio enkä voi eikä ole minun asiani tehdä sille jotain. Tehkööt itse.

Ei se oikeasti mene näin, jos olet jonkun sortin johtaja, ei ainakaan jos haluat olla hyvä johtaja joka oikeasti saajohdettua väkensä jonnekin. Oikeasti jothtaja ei ole se, joka käskee ja asettaa säännöt, vaan johtaja on se, joka mahdollistaa muiden parhaan menestymisen. Ja siinä ei ole varaa tärkeillä ja vaatia muita sopeutumaan, vaan johtajan on löydttävä itsestään se sopeutumiskyky ja näytettävä mallia.

Vierailija kirjoitti:

Ota vastuu elämästäsi ja lakkaa syyttelemästä muita. He ovat tehneet väärin, mutta sekin menee nuoruuden ja lapsellisuuden piikkiin. Sun pitää päästä tosta yli ja katsoa eteenpäin. Muuten uhriudut ainavaan. Kohta taas joku kiusaa sua ja olet uhri koko elämäsi. Keskity itseesi, älä muihin, ja ota vastuu elämästäsi.

Ei kulaan kaverikaan jaksa sua jos jankkaat kiusaamis- ym negatiivisia juttuja....

Täällä toistuu usein tuo nuoruuden ynnä lapsellisuuden piikkiin laittaminen. Kaikki lapset eivät kuitenkaan kiusaa muita. Toisilla vaan on syntymästään asti häijy luonne. Sellainen on minun kokemukseni mukaan pysyvä piirre, muoto vaan vähän matkalla muuttuu. Mistä ne kaikki työpaikkakiusaajat muuten ilmestyisivät, jos kiusaamisesta nautintoa vain lapset saisivat??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Urpo! Miksi annoit kiusata itseäsi?

Älä valita.

Jaaha, kiusaaja on ryöminyt limaisen kiven alta lempipuuhaansa, nettikiusaamiseen.

Jep, Markoja on maailma pullollaan.

Mitä helvetin makroja?