Kaverit hukassa?

Onko kenelläkään siis samanlaista "ongelmaa":

Olen itse osittain kotona reilu vuoden ikäisen lapsen kanssa. Kaikki kaverit joiden kanssa muuten pidetään yhteyttä ovat tietenkin päivisin töissä. Leikkipuistossa on muita äitejä, joiden kanssa jutellaan säästä, lapsista jne. Kerhoissa en ole käynyt, niissä kun tuntuu olevan aikalailla jo "valmiit porukat" ja mukaan on hankala päästä. Pihapiirissämme asuu yksi perhe, jolla samanikäinen lapsi, mutta ei ilmeisesti halua/tarvitse "lisä kavereita". Olisi mukava saada lapselle leikkiseuraa ja itsellekkin esim kahvitteluseuraa, ulkoiluseuraa jne. 

En koe olevani niinkään ulkopuolinen tai yksinäinen, mutta ihmettelen vain "ääneen" täällä. En myöskään kuulu niihin äiteihin jotka ikäänkuin mollaavat toisen ihmisen kasvatustapaa tai lapsen ulkonäköä/vaatteita jne jne ja tekevät sen eeerittäin suurellä äänellä keskellä pihaa. Eikös jokainen ihminen ole erilainen, sen oman erilaiset lapsen/lastensa kanssa? Onko toisen kasvatustapa välttämättä väärin? Kyllä, ihmettelen minäkin montaa asiaa, kuten sitä miksi jotkut äidit huutavat lapsilleen jatkuvasti puiston toiselta pihalta uhkauksia joita eivät toteuta, sen sijaan, että menisivät itse lapsen luokse ja kertoisivat asiansa. Mutta en silti huutele ajatuksiani "pitkin kyliä tuntemattomille". Viihdyn lapsen kanssa ulkona ja sisällä, autan myös pusitossa muita äitejä/lapsia, omasta mielestäni kuitenkaan ylittämättä rajoja. (Esim autan lapsen keinumaan, annan vauhtia jos/kun tämä sitä kysyy.) 

Onko aikuisten tosiaan niin vaikeaa tutustua ilman alkoholia? Kännissä kun ei viitsisi puistoon lapsen kanssa pamahtaa;D.