Miksi hoitajat ei kuuntele - esim verinäytteessä
Suonistani saa todella huonosti otettua verinäytetttä, näin on ollu niin kauan kun muistan. Vuosi sitten keväällä olin vakavasti sairas ja verta jouduttiin ottamaan alussa joka päivä ja loppu ajan joka toinen päivä. Aina se ei onnistunut ollenkaan useista yrityksistä huolimatta ja onnistuminenkin vaati yleensä useita yrityksiä. Siinä ajassa oppi itse mistä kannattaa yrittää ja millaisella neulalla. Nyt kun menen kontrolliin labraan niin kerron aina ongelmasta. Mutta koskaan ei kuunnella. Sanon ettei taipeesta kertaakaan ole saatu näytettä otettua, minulle vastataan että hän yrittää kun näyttää hyvälle siinä suonet. Yritän kertoa, että niin on muutkin sanoneet ja yrittäneet, kertaakaan ei ole onnistunut. Olen sanonut että viime aikoina kämmenestä tai ranteesta on saatu näytteet, siipi-tai avoneulalla. Mutta ei. Tänään viimeksi kuudes kerta toden sanoi ja kämmenestä saatiin verta avoneulalla. Luulisi hoitajalle itselleenkin olevan helpompaa, kun potilas tietää mistä ottaa. Varsinkin kun siis on otettu kymmeniä näytteitä vuoden sisällä. Miksi potilasta ei voida kuunnella? Haluaisiko joku avata asiaa? Joillakin kyllä tuntuu olevan ylpeydestä kiinni, kuullut vaikka mitä tarinoita kuinka on onnistunut ottamaan näytteen niin ja niin hankalalta potilaalta. Itseä se ei vaan paljoa lämmitä, kuusi uutta reikää taas kädessä. Arvet alkavat olla aikamoiset.
Kommentit (12)
Itse en ymmärrä miksi hoitajat höpöttävät ääneen verta ottaessaan.... onpas sinulla hyvät suonet, no niin nyt se suoni löytyi jne... teini on aina pyörtymisen rajamailla noista suonijutuista, pelkällä hiljaisella näytteenotolla onnistuu huomattavasti paremmin.
Niitä tietoja ei sitten ole labrassa nähtävillä, meillä on omat ohjelmat ja järjestelmät.
Kyllä se "ammattiryhmä" tiedetään ketä suonensa löytää vaikka silmät kiinni että sinällään en itse lähtisi näytteenotossa hoitajaa neuvomaan mistä verta kannattaa etsiä ettei tule vääriä käsityksiä.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ymmärrä miksi hoitajat höpöttävät ääneen verta ottaessaan.... onpas sinulla hyvät suonet, no niin nyt se suoni löytyi jne... teini on aina pyörtymisen rajamailla noista suonijutuista, pelkällä hiljaisella näytteenotolla onnistuu huomattavasti paremmin.
Minä en ymmärrä mitään jaarittelevaa ammattikuntaa. Esimerkiksi parturissa haluan että hiukseni parturoidaan, enkä kertoa mitä tein jouluna ja mitä meinaan tehdä juhannuksena ja mitä olen siitä ja tästä ja tuosta mieltä. Minulla on ihan kavereitakin joiden kanssa jutella jos haluan. Olisi tietenkin huvittavaa jos vaikka poliisitkin alkaisivat höpistä vaikka puhalluttaessaan: "joo se kuoli sitten nykäsen masakin tossa, oli kova hyppääjä aikanaan vai mitä?".
Ilmeisesti kyse on arvauskeskuksesta. Tee reklamaatio ylilääkärille tms ja selitä tilanteesi. Kun menet seuraavaksi näytteenottoon sano selvästi ja kuuluvadti että sinun näytteesi otetaan näin. Jos ei kelpaa niin lähde pois ja tee uusi reklamaatio. Ok, hankalaa tämäkin. Niiden kanssa on kaikki hankalaa. Minä olen menossa diabeteskontrolliin yksityiselle kun eivät näytä tajuavan siitäkään taudista mitään. Sen lisäksi mulla on ollut tosi ylimielinen terkkari.
Joku systeemimuutos tuohon perusterveydenhoitoon pitäisi saada. Itse en ole mikään hankala potilas, käyn vain silloin kun on ihan pakko ja olen kohtelias.
Siis voin kertoa ja olen kertonutkin joka kerta. Silti minua ei kuunnella! Sitä tässä ihmettelen. Kuudes yritys kun vasta onnistuu niin ei ole mukavaa, varsinkin kun kerta tai kaksi varmasti olisi riittänyt kun olisi alunperin otettu verta sieltä mistä sen sanoin onnistuvan.
Ap
Toiset kuuntelee, toiset ei. Synnärillä jouduttiin seuraamaan tiiviisti kun oli taskausmyrkytys, näye otettiin neljästi tai viidesti/pvä. Miulla saa vain taipeen yläpuolelta tai kämmenselästä. Osa vampyyreistä kiitti, otti näytteen yhdellä pistolla ja lähti. Yks täti kaivoi neljostä kohti taipeesta kunnes itkin ja mies ärähti että ottaa nyt siitä mistä sanottiin.
Mutisi itsekseen että ei tästä kyllä tuli. Hiljeni, kun sai yhdellä pistolla näytteen ja luikki ulos sanomatta mitään. Jos ois toiste tullu niin ei ois saanu pistää.

Nimittelet ikävästi laboratoriohoitajia. Kuitenkin he siellä työtä tekemässä. Voipi olla, että noin mone näytteenotto jälkeen niitä paikkoja ottaa on aina vähemmän, kun se hyvä paikka on jo mustelmainen ja pistelty.
Ne ei ole hoitajia vaan bioanalyytikoita! Nämä siis jotka ottavat suoninäytteitä labrassa.
Koulutukseltaan bioanalyytikoita, laillistettuja laboratoriohoitajia.
Voit kertoa suoraan, mistä tahdot näytteen otettavan ja pyytää merkitsemään sen tietoihisi. Olethan osannut pyytää myös siipineulaa vai toimiiko vain avo?