Miks salkkareissa osa II
Kommentit (45476)
Voisikohan sellainen skenaario olla myös mahdollista että Sanni on ainut Talen porukasta joka kuolee ja Tiinan sekä Jannen tarkoitus on viedä Tale ja Ilja pois.
Ilja sitten vietäisiin joko Kristiinalle hoitoon tai sitten hänkin lähtisi Talen, Tiinan, Rasmuksen ja Jannen mukaan minne ikinä menisivätkään.
Vaikea kuvitella Tiinan tekevän mitään pommia/tulipaloa ja samalla ottaisi riskin, että poikansa joutuu elämään ilman vanhempaa, jos käry jäi ja vankila kutsuu. Veikkaan, että joku apuri on oltava jos Tiina on kaiken takana tai Tiina on yhtäkkiä sukua jollekin aikaisemmalle rikolliselle esim. Pupu tai Tero.
Tällä viikolla on joka päivä jonkun näyttelijän somepäivä Instagramissa!
Mielestäni Sannin kuolema on lähes varma, koska heidän suhteensa on vähän liian hyvä ollakseen totta. Tale on täysin rehellinen, koska ei halua enää rikkoa perhettä ja Sanni myötää tavanneensa Tiinan. Kumpikin vannoo rakastavansa toisiaan. Ensi viikolla on jaksojen kuvista päätellen kuitenkin Sannista ja Talesta useammassa jaksossa materiaalia. Muutama kuva on semmosia joista mietin, että mistäköhän puhuvat?
https://image-mtv-junecomet.azureedge.net/42ecf30d-3912-4091-9eaa-acb0d…
https://image-mtv-junecomet.azureedge.net/c5a85cda-ecb6-4a49-9f58-d9415…
Kenen kanssa Sanni ja Tale juttelevat jälkimmäisessä kuvassa? Onko siinä Janne vai joku muu? Ilmeet on ainakin sen mukaisia, että uutiset ei välttämättä ole mukavia. Tietysti Janne voi tässä ylipuhua heitä mukaansa Kanarialle ja lopulta suostuvat, kun selvästi Jannella on trailerissa kolme matkalippua.
^ Jotenkin veikkaan Laria, koska sillä oli usein puku päällä ja hahmosta on vanha promokuva pressissä. Kenestäkään muusta poistuneesta hahmosta ei enää ole kuvia. Viimeistään Sannin kuoleman jälkeen olisi outoa jos Lari saapuisi edes hautajaisiin muistamaan poikansa äitiä. Ja tietenkin Sanni ja Lari lupasivat pitää yhteyttä Vuosaareen muuton jälkeen. Mahdollista, että ovatkin olleet yhteydessä ja Larille ilmoitetaan muutosta ulkomaille ja tulee tapaamaan Iljaa viimeistä kertaa ennen muuttoa, jota koskaan ei tulekaan.
Olen viime aikoina tuijotellut tarkemmin mainoskatkoja uuden mainoksen toivossa, mutta sitä ei taida tulla? Yleensä on kyllä mainostettu erikseen kauden päätösjaksoa, joka tulee muuten kahden viikon päästä.
Onko jannen paluu nyt pysyvä..? Jäi outo fiilis, kun syksyllä poistuessa sanoi että keskittyy opiskeluun, eihän se kovin kauaa kerinnyt opiskella kun päätösjakso kuvattu jo ajat sitten ja jos on päätösjaksossa mukana, niin janne nähdään myös syksllä.
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
ehdottomasti kuolee molemmat
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
Trailerista päätellen pääsevät naimisiin asti, kun sormukset vaihdetaan. Ilmeisesti Nora on palannut kuvauksiin Samin kanssa. Ainakin kumpikin oli studiolla viime viikolla Pablon somepäivänä. Nora vastaisi omassa somessaan erään kuvan alla kyssäreihin, jossa totesi ettei hänelle mieleenpainuvin kohtaus ole tullut vielä telkusta ulos. Sitä voi miettiä mikä se voisi olla. Kohtaus voi olla tehty Camillana tai Satuna.

Mutta ainakaan Sami ei ole enää syksyllä mukana kuvauksissa.

Uskaltaisin väittää, että ei ole. Todennäköisesti Janne sekä Tale poistuvat molemmat syksyllä sarjasta. Samoin Tiina ja mahdollisesti Lari, jos tulee käymään. Ehkäpä luvassa on teiniporukan viimeinen kokoontuminen.
Hemmo on opiskellut jo monta vuotta ja ollut salkkareissa samaan aikaan. Itseasiassa sanoi kevään poistumis-haastiksessaan, että harjoittelu jakso kestää vajaan puoli vuotta eli joulun jälkeen on ainakin siitä harjoittelusta ollut vapaa. Eikä missään tapauksessa sulkenut pois mahdollisuutta palata joskus sarjaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
Trailerista päätellen pääsevät naimisiin asti, kun sormukset vaihdetaan. Ilmeisesti Nora on palannut kuvauksiin Samin kanssa. Ainakin kumpikin oli studiolla viime viikolla Pablon somepäivänä. Nora vastaisi omassa somessaan erään kuvan alla kyssäreihin, jossa totesi ettei hänelle mieleenpainuvin kohtaus ole tullut vielä telkusta ulos. Sitä voi miettiä mikä se voisi olla. Kohtaus voi olla tehty Camillana tai Satuna.
Mutta ainakaan Sami ei ole enää syksyllä mukana kuvauksissa.
Syksyllä ollaan varmaan viisaampia Samin ja Noran suhteen. Mikäli Aki saatiin kirjoitettua takaisin, niin hahmo on loka-marraskuuhun asti jaksoissa. Välissä poistuu hetkeksi. Ehkä yhdessä Camillan kanssa? Norakin tekee maisterin tutkintoa ja kuulemma haluaa keskittyä enemmän siihen.
Todennäköisesti Aki ja ehkä myös Camilla lähtevät juuri ennen kesätaukoa. Syksyllä saamme Akin sitten pariksi kuukaudeksi takaisin. Kuten aiempi kommentoija sanoi, luultavasti loka-marraskuussa Aki näkyy jaksoissa, jonka jälkeen poistuu sitten pysyvämmin.
Mikähän saa Akin palaamaan, kun firmakin on siinä vaiheessa varmaan myyty? Paluu liittynee Camillaan?
Onko kerrottu keiden muiden näyttelijöiden somepäiviä on tällä viikolla? Veikkauksia? Toivoisin, että Tommin.
Veikkaan, että on kuitenkin niitä, jotka näkyy muutenkin paljon somessa. Tiia, Monika, Vivi, Jasmin, Maarit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
ehdottomasti kuolee molemmat
Kaikki kuolee päätösjaksossa. Siis ihan kaikki. Ydinpommit räjähtää sytyttäen maailman helevetin liekkeihin. Tuskan huutoja ja surun kyyneliä.
Vierailija kirjoitti:
Onko kerrottu keiden muiden näyttelijöiden somepäiviä on tällä viikolla? Veikkauksia? Toivoisin, että Tommin.
Veikkaan, että on kuitenkin niitä, jotka näkyy muutenkin paljon somessa. Tiia, Monika, Vivi, Jasmin, Maarit.
Tästä listasta ainakin Tiialla, Monikalla ja Maaritilla on ollut somepäivä, elleivät aloita kierrosta alusta. Itsekin kovasti toivon, että nähtäisi enemmän semmosia kasvoja, jotka ei usein somessa näy. Tommi tai Teemu olisi hyvä vaihtoehto. Aika hyvin on jo käyty nämä niin sanotut nuoremmat näyttelijät läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaatte Akin ja Camillan häille käyvän? Vai poistuuko Camilla Akin mukana sarjasta? Tietääkö kukaan onko Nora ollut kuvauksissa kevään aikana?
Trailerista päätellen pääsevät naimisiin asti, kun sormukset vaihdetaan. Ilmeisesti Nora on palannut kuvauksiin Samin kanssa. Ainakin kumpikin oli studiolla viime viikolla Pablon somepäivänä. Nora vastaisi omassa somessaan erään kuvan alla kyssäreihin, jossa totesi ettei hänelle mieleenpainuvin kohtaus ole tullut vielä telkusta ulos. Sitä voi miettiä mikä se voisi olla. Kohtaus voi olla tehty Camillana tai Satuna.
Mutta emme tiedä onko Nora poistunut kuvauksista vielä missään vaiheessa, ainoastaan se on varmaa että Samilla on ollut ainakin pieni tauko.
Kuulostan varmaan valittavalta ämmältä, mutta Linda ei heilutellut asetta vapaa-ajalla Sievillä vaan hänellä oli virkamerkki kaulassa. Se näkyi kyllä, mutta suurimman osan ajasta huivi peitti merkin. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että Lindan olisi kannattanut huutaa Jiri apuun eikä kaivaa heti asetta.
Onnettomuustilanteessa pelastushenkilökunta ilmoittaa poliisille. Victorian yliajossakaan ei näytetty ollenkaan poliisin toimintaa. Vasta myöhemmin näytettiin, kun Samuli muisteli poliisikuulustelua, jossa todettiin syyttömäksi. Ja vain sillä perusteella, ettei Samuli haluaisi koskaan satuttaa Victoriaa. :D
Lassea näytti kiinnostavan Ismon vointi, vaikka Ismo parvekkeelta heitti alas. Eiköhän tämä parivaljakko saa sovittua asiansa. Toki Lasse selvisi itsekin Jirin pudottamisesta parvekkeelta ilman mitään seuraamuksia.