Oih, tyttärelläni on edessä vauvavuodet ja pikkulapsivaihe!
Oli se raskasta aikaa, kun oli kolme alle 4 vuotiasta. Silti se kannatti. Lapsista on kasvanut ihania nuoria aikuisia.
Kaupan jonossa itki vauva vaunuissa. Voin niin samaistua äidin olotilaan! Kohta on sama edessä tyttärelläni.
Kuinka paljon helpompaa olikaan, kun lapset vähän kasvoivat. Jotkut väittävät, että heillä on ollut jopa vaikeampaa isompien lasten kanssa, mutta minusta oli vaikeinta silloin, kun oli monta pientä lasta. Luotin itseeni äitinä ja perusta elämille luodaan jo varhain.
Kommentit (7)
Miks vanhemmuudesta tehdään jotain "kärsimystä"? Se on OMA VALINTA! Ja ne jotka lapsia toivoo, heille se voi olla elämän parasta aikaa ja varmaan onkin. Omalla siskollakin parhaillaan vauva-aika menossa ja hän ainakin on todella onnellinen, ihan silminnähden. Itse taas en tiedä haluanko lapsia ollenkaan. Ihan ihmisestä kiinni.
Mä haluun tulevaisuudessa lapsia mieheni kanssa. Uskon että se on tosi onnellista aikaa :) ❤️
Nykyään lisääntyminen jää tai jätetään niin myöhäiseen ikään, että ei siinä ikäeroja aleta pohtimaan, kun vain tullaan raskaaksi ja toivotaan, että raskaus jatkuisi elinkykyisen vauvan syntymään asti. Yhden saatuaan voi tahtoa toisen, ehkä kolmannenkin ja huomaa olevansa siihen suhteellisen vanha.
No johan on ilkeitä kommentteja ja alapeukkuja! :O Onnea ap:lle tulevasta (?) isovanhemmuudesta! Itse olen samassa tilanteessa kuin tyttäresi. Toki yövalvomiset, vauvan temperamentti ym. ja kaikki arjen pyöritys mietityttää. Uskon kuitenkin, että tulena olemaan iloinen ja onnellinen päätöksestämme perustaa perhe ja vauva-ajan vaiva palkitaan :) Toivottavasti itsekin pystyn ajattelmaan noin kuin sinä ja luottamaan itseeni ja omiin ratkaisuihini.
Onnea isovanhemmille! Lapset ovat elämän suurin rikkaus.
No toi on ihan oma valinta. Itse en koskaan tekisi noin monta lasta ja noin pienillä ikäeroilla, huh. Ylipäänsä koko lisääntyminen on ihan oma valinta. Itse haluaisin tulevaisuudessa yhden lapsen, se riittänee