Kerro isästäsi?
Haluaisin kuulla millaisia isiä muilla on tai on ollut?
Itseäni on siunattu hyvällä isällä. Hän on lempeä ja auttavainen. Olen aina ollut isin tyttö. Nyt isä on 67v ja yhä niin rakas. 80-luvun alussa isä oli paljon norjassa töissä ja näin häntä harvoin, mutta kun kuulin että isä on tulossa kotiin niin se ilo ja riemu mikä siitä syntyi oli sanoinkuvaamaton.
Ikinä ei isä ole sanonut pahasti. Torunut kyllä aiheesta, mutta tahallaan ei ole aiheuttanut pahaa mieltä. Toivottavasti isäni elää vielä monen monta vuotta, vaikka sairauksia onkin jo ilmaantunut. Rakastan häntä valtavasti. Tämä päivä on ehdottomasti hänenlaisilleen.
Kommentit (2)
Kai se oli ihan ok jos ei riehunut kännissä ja lopulta alkoholisoitui.
Nyt yrittää leikkiä hyvää vaaria ym. Paskaa, ryyppyputken alkua odotellessa, saa nähdä meneekö sitten henki?
Olisi kyllä pitänyt vähemmälläkin jo kuolla.
Minulla on maailman paras isä! Hän pitää minusta aina huolta ja varsinkin nyt, kun mulle on vauva tulossa, isä on yhä huolehtivampi. Hän on ollut nyt pitkään sairaalassa, välillä näytti että menetän hänet, mutta onneksi isäni on nyt toipumaan päin. Olen kiitollinen joka hetkestä, jonka saan viettää isäni kanssa. Pyrin käymään isän luona aina kun mahdollista.