Kuinka vanhaksi asti tunsit tarvitsevasi vanhempiasi?

22

Mitä vanhempien tarvitseminen tässä tarkoittaa? Jollain tavalla lapsi tarvitsee aina vanhempiaan, mutta jos ajatellaan sitä, että pärjää omin neuvoin ja pystyy hoitamaan aikuisten asioita (asunnon vuokraaminen, pankissa ja kelalla asioiminen, mahd. sairaalakäynnit) ilman vanhempia, niin varmaan 21-vuotiaana, kun muutin toiseen kaupunkiin omilleni asumaan.

Muutin toiseen kaupunkiin opiskelemaan 17-vuotiaana ja tunsin itseni aikuiseksi. Siitä lähtien hoidin kaikki asiani itsenäisesti, työskentelin koulun ohella, enkä tarvinnut enää rahaa vanhemmiltani. Kun muutin poikaystäväni, sittemmin aviomieheni, kanssa yhteen, minulla oli jo kaikki mitä kaksi ihmistä pieneen kotiin tarvitsee. Tietysti kävin mielelläni vanhempieni luona, mutta en minä sillä tavalla heitä enää tarvinnut pärjätäkseni. Sittemmin olemme rakentaneet talon, hoitaneet lapsemme, ryhtyneet yrittäjiksi ja olen opiskellut uuden ammatin ja nyt vuosia huoltaneet kummankin iäkkäitä vanhempia. 

Minusta parikymppisenä pitää olla jo riippumaton omista vanhemmista ja näin meillä jo vanhin lapsi onkin ja kohta toinenkin. 

Hmm. En tiedä onko tuo "tarve" poistunut vieläkän, vaikka ikää minulla on jo yli 40 vuotta. On ollut aikoja, jolloin olen ollut valmis vaikka maksamaan siitä, että joku ottaisi vanhempani pois minulta tänään tuskin osaisin nimetä sellaista summaa, jolla olisin vapaaehtoisesti valmis luopumaan heistä.

Viimeiset reilut parikymmentä vuotta olen periaatteessa ollut riippumaton vanhemmistani. Mutta silti on vaikea ajatella, että olisin mitenkään "valmis" luopumaan heistä. Joten kai minä jollain lailla koen, tai erityisell tavalla tunnen tarvitsevani. - Vaikka en edes osaa sanoa, että mihin eniten.  Tai miksi tunnen näin.  

Noin 16-vuotiaaksi. Olen ollut varhaiskypsä teini.