Jatkuvasti kurkku pikkuisen limainen ja ärtynyt. Mikä voisi olla?
Tätä on jatkunut jo yli puoli vuotta. Lääkäri toteaa kurkun hieman ärtyneeksi, mutta nieluviljelystä ei löydy mitään eikä asiaa jakseta enää tutkia. Suussa maistuu sellanen hieman epäterve ja huomaan nukkuessani ”nieleskeleväni”. Lima ei irtoa rykimällä tai yskimällä.
Onko muilla kokemusta vastaavasta ja onko tähän löytynyt syytä?
Kommentit (60)
Sama, pitäisi mennä nieluviljelyyn lähiaikoina. Irtoaa paksua limaa.
Refluksi, ainakin jos oire on pahimmillaan aamulla. Kaikkien närästys ei oireile poltteena, vaan joillakuilla kurkun ärtyminen on pääoire. Kokeile jotain happolääkettä ja sängynpäädyn nostamista. Toinen vaihtoehto on tietysti jokin allergia.
Tyyny ja täkki kannattaa pestä kerran pari vuodessa. Pidä makuuhuone pölyttömänä. Ei mattoja.
Jos marssin apteekkiin ja ostan antihistamiinia, Rennietä, jotain uutta hammastahnaa, jonkin limaa irrottavan yskänlääkkeen, Buranaa, desinfioivia kurkkutabletteja ja pesen peitot, täkit ja makuuhuoneen, voisi ongelma ehkä korjaantua?
Kuurit pitäisi varmaan vetää melkeinpä vuorotellen jotta tietää mikä niistä tehoaa (jos tehoaa).
Äänestän myös refluksia. Läheisellä ihmisellä oli kurkussa limaa, jatkuvaa rykimisen tarvetta ja äänenkäheyttä. Syynä refluksi ja liian ylös nousevat vatsahapot.
Kuulostaa poskiontelontulehdukselta. Limaa valuu kurkkuun poskionteloista. Ei välttämättä parane itsekseen.
Kyse voi olla puhtaasti allergiasta. Itsellä se hävisi sillä, että vaihdoin hammastahnat elmexiin tai sensitiveen (näissä ei ole sitä allergisoivaa/vaahdottavaa ainesosaa) ja hävitin vanhan patjan sekä peitteet ja tyynyt. Kaikki liinavaatteet pitää pestä säännöllisesti korkeassa lämpötilassa. Kasvit saisi mielellään olla huoneilmaa puhdistavia, kuten isoanopinkieli, reunustraakkipuu, aloe vera jne.
Jos antihistamiini auttaa, niin silloin kyse voi tosiaan olla tavallisesta huonepölystä ja sille voit tehdä itse paljon.
Refluksitauti onkin jo hankalampi juttu.
Mielenkiintoista. Itsellä on kanssa jatkuvaa limaisuutta ja pahin on tietysti aamulla (pitää ns. rykiä klimpit kurkusta ja niistää nenä), välillä myös päivän aikana mutta ei niin häiritsevästi. Mutta mitään närästysoireita tai muita ei kyllä ole
Vierailija kirjoitti:
Jos marssin apteekkiin ja ostan antihistamiinia, Rennietä, jotain uutta hammastahnaa, jonkin limaa irrottavan yskänlääkkeen, Buranaa, desinfioivia kurkkutabletteja ja pesen peitot, täkit ja makuuhuoneen, voisi ongelma ehkä korjaantua?
Kuurit pitäisi varmaan vetää melkeinpä vuorotellen jotta tietää mikä niistä tehoaa (jos tehoaa).
Mulla samaa ollut jo vuosia. Viisi vuotta sitten sairastin hinkuyskän ja sen jälkeen on tuo limakurkku vaivannut välillä vähemmän ja välillä enemmän. Lääkärit antaneet kaikki nuo ym mainitut ohjeet mutta ei auta. Mulla hengitys myös vinkuu ja rohisee maate mennessä. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, uusinut sängyn, peitot, tyynyt, pesuaineet, hammastahnat. Ottanut antihistamiinia, yskänlääkettä, nuhalääkettä, kiekkopiippuja, rommia, hunajaa, vodkaa, valkosipulia, inkivääriä ja sipuleita villasukissa. Ei kuulemma tarvii tarkempia tutkimuksia. Itse en keksi enää keinoja.
Itse en epäile oireiden perusteella refluksia, mutta otin nyt kuitenkin Rennietä kun kaapista sattui löytymään. Luin, että refluksi on helppo selvittää sillä, että toimiiko närästyslääkkeet.
Ainakaan vielä mitään eroa en ole huomannut. Itsellä hyvin harvoin närästää, mutta se on sellaista hapanta polttelua silloin kun sitä tapahtuu.
Tuo home tietenkin pelottaa eniten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos marssin apteekkiin ja ostan antihistamiinia, Rennietä, jotain uutta hammastahnaa, jonkin limaa irrottavan yskänlääkkeen, Buranaa, desinfioivia kurkkutabletteja ja pesen peitot, täkit ja makuuhuoneen, voisi ongelma ehkä korjaantua?
Kuurit pitäisi varmaan vetää melkeinpä vuorotellen jotta tietää mikä niistä tehoaa (jos tehoaa).
Mulla samaa ollut jo vuosia. Viisi vuotta sitten sairastin hinkuyskän ja sen jälkeen on tuo limakurkku vaivannut välillä vähemmän ja välillä enemmän. Lääkärit antaneet kaikki nuo ym mainitut ohjeet mutta ei auta. Mulla hengitys myös vinkuu ja rohisee maate mennessä. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, uusinut sängyn, peitot, tyynyt, pesuaineet, hammastahnat. Ottanut antihistamiinia, yskänlääkettä, nuhalääkettä, kiekkopiippuja, rommia, hunajaa, vodkaa, valkosipulia, inkivääriä ja sipuleita villasukissa. Ei kuulemma tarvii tarkempia tutkimuksia. Itse en keksi enää keinoja.
Voi ikävyys. Käytätkö jotain suuvettä? Itsellä nyt SB12 eikä mainittavaa eroa mihinkään.
Maitotuotteet. En itse uskonut, ennen kuin kokeilin. T: maidoton ruokavalio

Millaiset oireet oli ennen maitotuotteiden lopetusta? Itse pidän juustoista tosi paljon ja syön sitä usein, mutta muuten käytän maitotuotteita aika vähän.
Minulla myös ilmaantunut paksua limaa kurkkuun mikä ei meinaa lähteä rykimällä tai kakomalla pois. Limaa voi vetää kun sen saa pois nielusta. Päivällä tuntuu inhottavasti lima nielussa. Aamuisin tulee köhittyä töissä tota limaa! Hyi hemmetti. Kurkku välillä on hieman ärtynyt tosta limasta tai kakomisesta. Muuten ei kipeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos marssin apteekkiin ja ostan antihistamiinia, Rennietä, jotain uutta hammastahnaa, jonkin limaa irrottavan yskänlääkkeen, Buranaa, desinfioivia kurkkutabletteja ja pesen peitot, täkit ja makuuhuoneen, voisi ongelma ehkä korjaantua?
Kuurit pitäisi varmaan vetää melkeinpä vuorotellen jotta tietää mikä niistä tehoaa (jos tehoaa).
Mulla samaa ollut jo vuosia. Viisi vuotta sitten sairastin hinkuyskän ja sen jälkeen on tuo limakurkku vaivannut välillä vähemmän ja välillä enemmän. Lääkärit antaneet kaikki nuo ym mainitut ohjeet mutta ei auta. Mulla hengitys myös vinkuu ja rohisee maate mennessä. Olen muuttanut, vaihtanut työpaikkaa, uusinut sängyn, peitot, tyynyt, pesuaineet, hammastahnat. Ottanut antihistamiinia, yskänlääkettä, nuhalääkettä, kiekkopiippuja, rommia, hunajaa, vodkaa, valkosipulia, inkivääriä ja sipuleita villasukissa. Ei kuulemma tarvii tarkempia tutkimuksia. Itse en keksi enää keinoja.
Voi ikävyys. Käytätkö jotain suuvettä? Itsellä nyt SB12 eikä mainittavaa eroa mihinkään.
En käytä. Ja mua ei närästä tai en ainakaan usko kun en tiedä miltä se tuntuu. Ei röyhtäilytytä eikä nouse happoja suuhun. Maitotuotteet vaihdoin jossain vaiheessa kaurapohjaisiin ( maidon, ruokakermat ja välipalat) niin se vaan pahenti limaa. Soija- ja mantelipohjaiset ovat pahon makuisia enkä käytä niitä. Yksi lääkäri käski kokeilla alasti nukkumusta vain kaulahuivi kaulassa?! Joopa joo, ei auttanut. En neulo enkä lankaile kun joku luuli johtuvan lankapölystä, en starttaile enkä spurttaile niin ei ole rasituksesta, sauna tai pakkanen; sama vaiva. Jos sairastun flunssaan niin on heti keuhkoputkentulehdus jota en ole sairastanut edes lapsena. Voiko hinkuyskästä jäädä tuollainen vaiva? Ja mikä vaiva se on? Keuhkoissa, nielussa, kurkussa, missä?
Refluksissa kannattaa huomioida, että nykymaailmassa myös hapoton maha on yleinen ja aiheuttaa refluksityyppisiä oireita mutta happosalpaajat luonnollisesti aiheuttavat hallaa vatsalle.
Sisäilmaongelma? Home?
Kotona tai töissä tai koulussa, missä nyt aikaa viettääkin.
Kokeile jotain eri hammastahnaa, jotain mahdollisimman vähäkemikaalista.