Tuleeko menkat kipeämmiksi mitä vanhemmaksi tulee?
Oon nyt 32 ja menkkakivut on välillä pahoja. Kamalin oli keväällä, kun olin ennen särkylääkkeen vaikuttamista niin kipeä, että makasin vain sikiöasennossa enkä tiennyt, olisiko pitänyt oksentaa vai pskoa.
Nuorempana ei ollut juuri mitään kipua, paitsi teininä kun menkat vasta alkoi.
Varmasti on ihmiset kipeämpiäkin menkka-aikana, mutta itselleni tämä on outoa. Nytkin makaan sängyssä ja kipuilen, aamulla pystyin olemaan kuitenkin ihan normaalina töissä.
Kommentit (11)
Ei ole tullut, ja olen jo yli 50 vuotias (kyllä minulla on yhä menkat, ja säännölliset onkin). Menisin sinuna lääkäriin. Ettei vain ole endoa? Ainakin tarvitset lääkkeet.
No, itselläni menkkakivut olivat joskus kovat teini-ikäisenä, mutta loppuivat kokonaan ensimmäisen synnytyksen jälkeen, kun olin 25 vuotias.
Itselläni pahenee vanhemmiten. Yhdelle gynelle sitä ihmettelin niin sanoi, että ole onnellinen ettei nuorena juuri vaivannut :-( Ei paljon lämmitä tai helpota oloa tämä kommentti.
Luultavasti endometrioosi. Google kertoo loput mikäli tauti ei ole tuttu.
Minulla on saman suuntainen kokemus. Kivut tulivat vasta 34-vuotiaana, mutta ovat ihan järkyttävän kovia. Sängystä ei pääse ylös ilman särkylääkettä. Mitään syytä kipujen ilmestymiselle ei ole löydetty vaan kaikki on kunnossa. Lääkäri määräsi kipuun reseptillä saatavaa tulehduskipulääkettä. Se on oikeasti auttanut (käsikauppa lääkkeet ei auttaneet) ja jopa vähentänyt vuotoa, kun lääkkeen ottaa heti kun vuoto on aluillaan. Kannattaa kokeilla.
Minulla menkat alkoivat muuttua kivuliaammiksi n. 25-vuotiaana endometrioosin vuoksi.
Käy gynellä, ultrassa näkyy nuo mahdolliset myoomat yms ja endometrioosin kokenut gyne yleensä saa oireiden kuvauksen ja sisätutkimuksen avulla tarpeeksi hyvin diagnosoitua. (Näin minulle diagnosoitaessa selitettiin, endo näkyy yleensä varsinaisesti vasta leikkauksessa tai tähystyksessä mutta sitä ylimääräistä limakalvoa yleensä kasvaa tiettyihin paikkoihin, jotka voivat sitten olla sisätutkimuksessa kipeitä.)
Litalgin auttoi minulla parhaiten endokipuihin, paljon paremmin kuin burana mitä ennen käytin. Ekoja oireita olikin nimenomaan se, että alkoi tulla sellaisia pahoja kuukautiskipuja joihin burana ei enää tepsinyt.
Sittemmin kivut on lähteneet lähes kokonaan pois, kun syön gynen määräyksestä endon hoitamiseen e-pillereitä useita kuukausia peräkkäin.
No minä olen 23v ja olikohan muistaakseni ehkä viidennet menkat, kun kivut alkoivat. Ne ovat siitä asti olleet aivan kauheita, jos en ehdi ottaa särkylääkettä ennenkuin kipu pääsee "niskan päälle", en voi tehdä muuta kuin maata sängyssä ja yrittää selvitä pahimpien aaltojen yli. Sanoinkin juuri miehelle jokin päivä, että aina kaikki sanovat, kun synnytys on ohi, ne kivut loppuvat heti. Silti joudun kerran kuukaudessa käymään saman uudestaan läpi.
Olen käynyt useammankin kerran gynekologilla, mutta ei minusta löydy mitään vikaa. Käskevät vain ottaa Buranaa ja ennakoida milloin kivut alkavat. Muuten pystyn hyvin ennakoimaan, mutta aamuisin kun herään, kivut ovat jo yleensä niin pahat, etten pääse ylös sängystä.
Kannattaa miettiä endometrioosin mahdollisuutta. Lekuriin, ap.
Sama juttu PMS oireiden kanssa, mitä vanhemmaksi tulee niin sen pahempia ovat.
Palelen aivan horkassa viikon ennen menkkoja, mielialat vaihtelee, kipuiluja jne.
Minulla on mennyt päinvastoin, teininä ei särkylääkkeetkään useimmiten auttaneet ja ekoina päivinä ei kouluun pystynyt menemään tai jouduin lähtemään kesken kaiken pois. Helpottivat huomattavasti synnytyksen jälkeen ja nyt nelikymppisenä ovat yhä useammin kivuttomat.
Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta. Sinuna kävisin lääkärillä tarkistuttamassa tilanteen, ketjussa jo mainittujen myoomien yms varalta. Toivottavasti tilanne selviää ja saat apua.
Oletko käynyt tarkistuttamassa ettei ole myoomia tms. Ne kuulemma tekevät menkoista kivuliaat. Toki kipuun voi olla muitakin syitä. Ihan vaikka se ikä. Kannattaa kuitenkin tarkistuttaa ettei ole mikään vaiva taustalla