Mikä pitää sinut seksittömässä suhteessa.
En voisi kuvitella itseäni moiseen. Tiedän kumminkin lähipiirissäni tällaisia suhteita. Mikä on se (liima) joka pitää ihmiset yhdessä.
Kommentit (9)
Naapuri talon muija hoitaa sen puolen suhteesta.
Pelko tuntemattomasta, lapset, asunto, lainat ja käytännön järjestelyt. Mutta otin itseäni niskasta kiinni ja erosin. Pelkäsin ihan turhaan ja löysin kumppanin jonka kanssa seksiä on minulle sopivasti, ja eipä toi nyksä ole valittanut puutteesta, ilmeisesti 3-4 kertaa viikossa on oikein hyvä myös hänelle. Keskusteliin HETI suhteen alussa omat toiveet ja tarpeet seksille.
Vierailija kirjoitti:
Seksi on täysin yliarvostettua. Tärkeintä on hyvä ja lämmin suhde kuppaniin. Kumppanin kanssa voi jakaa ilot ja surut ja tukea toista. Voi käydä kävelyllä ja halailla. Sängyssä voi nukkua sylikkäin. Voi katsoa elokuvia ja matkustella ja puhua yhteisistä kokemuksista. Yhteinen aamupala ja illallinen antaa paljon enemmän kuin pelkkä seksi. Itsensä voi tyydyttää omalla kädellään vaivattomasti, Sen sijaan yhteisä kokemusta ei voi saada omalla kädellä. Siihen tarvitaan toinen ihminen. Toki seksi on paikallaan sopivissa tilanteissa, mutta en ymmärrä ihmsiä, joille seksi on syhteen tärkein asia. Mitä tapahtuu sitten, kun tulee ikää lisää eikä halut enää ole samat kuin nuorena?
Hyvä vastaus. Olen samaa mieltä.

Hyvä, jos molemmat ovat samoilla linjoilla. Varmaan äärimmäisen harvoin näin on. Todennäköisesti kun toinen huokailee ihanan yhteisen aamupalan olevan parempaa kuin seksin, toinen katkerana tuijottaa kahvikuppin pohjaa eikä sano mitään (kun tietää, ettei se mitään hyödytä kuitenkaan)