Miten tarkka ultra oli 80-luvulla (raskaus)?
Miten tarkkoja raskausultrat oli 80-luvun alussa? Varmaan kuvanlaatu ja tarkkuus ym. on voinut kehittyä niistä ajoista?
Tuli mieleen siitä, kun itselläni todettiin näin aikuisena synnynnäinen vika sisäelimessä. Luin siitä netistä tietoa ja ainakin nykyään suurin osa kyseisistä poikkeavuuksista huomataan jo raskauden aikana.
Ihan hyvin olen pärjännyt tähän asti, mutta tuli vaan mieleen.
Kommentit (4)
No sekin sitten selittää. On tämä lääketiede mennyt eteenpäin.
ap.
Mä oon syntyny 87 ja ei oo kuulemma mitään ultria ollu. Paikalliseen neuvolaan oli tullut joku ultramasiina just sillon, mutta ei sitä kukaan osannut käyttää. Yksi ultrakuva minusta on silloin otettu, suttuista mössöä, josta kukaan ei ole kuulemma osannut tulkita mitään. Lähinnä siitä voi nähdä, että kyseessä on ihminen eikä esim. koira. Eli ultran idea oli lähinnä varmistaa, että vauva on elossa.
Pitääpä kysyä äidiltä, miten täällä oli.
Aloin ihmetellä, että miten tämä vikani ei ole missään vaiheessa aikaisemmin tullut ilmi, mutta en tullut ajatelleeksi, että ultraa ei ehkä ollut silloin.
ap.
Ei sillon pahemmin ultria tehty. Ne yleisty 90-luvulla.