Miten ihminen pääsee takaisin ylös ns. pohjakosketuksen jälkeen?

Voi monikin on noussut. Pitää vaan alkaa elämään vähän normaalimmin, siitä se lähtee.

Ei infoa saadakseen tarvitse olla somessa. Riittää kun pääsee nettiin ja osaa käyttää hakukonetta.

Vierailija kirjoitti:

Voi monikin on noussut. Pitää vaan alkaa elämään vähän normaalimmin, siitä se lähtee.

Miten voi elää normaalimmin? Mitä se vaatii? Ihan käytännössä? En itse edes tiedä enää, miten pitäisi pukeuta yms.

ap

Kaveri töppäili, osin kännissä, osin nuoruuden uhmaa. Jossain kohden tajusi että on aika kasvaa aikuiseksi ja masennus uhkasi... Tärkeintä hänelle oli myöntää itselleen olleensa idiootti ja koheltaneensa typeryyksiä, sitten ne oli annettava itselleen anteeksi ja lakattava märehtimästä. Hänellä oli onneksi ammattitaitoa ja suhteita jolla työllistyä uudelleen/uudessa paikassa.

Ei hän tainnut koskaan kertoa koko tarinaa kenellekään muulle kuin minulle, että mitä siellä pohjamudassa oikeasti tapahtui ja mikä hänet herätti. Oli aika rankkaa seurata vierestä kun toinen kerää elämänsä paloja uuteen järjestykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi monikin on noussut. Pitää vaan alkaa elämään vähän normaalimmin, siitä se lähtee.

Miten voi elää normaalimmin? Mitä se vaatii? Ihan käytännössä? En itse edes tiedä enää, miten pitäisi pukeuta yms.

ap

Onko sinulla ketään sellaisia ystäviä tai läheisiå, joilta voisit kysyä apua?

Vierailija kirjoitti:

Ei infoa saadakseen tarvitse olla somessa. Riittää kun pääsee nettiin ja osaa käyttää hakukonetta.

Ei tunnu riittävän kun olen niin usein väärässä paikassa. Jostain ne muut saavat informaatiota, jota mä en saa. Erottava tekijä on sosiaalinen media. Muissa lähteissä ei vain ole tarpeeksi tietoa. Mulle on liian tuttua istua käytävällä odottamassa luentoa, jota ei ole, tai joka on jossain muualla. Sähköpostissa tai intranetissä ei ole mitään tietoa.

ap

Mikset mene someen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi monikin on noussut. Pitää vaan alkaa elämään vähän normaalimmin, siitä se lähtee.

Miten voi elää normaalimmin? Mitä se vaatii? Ihan käytännössä? En itse edes tiedä enää, miten pitäisi pukeuta yms.

ap

Normaali on vain keskivertoa.  Elä niin, että voit hyvin? Mulla vähän samaa ongelmaa mutta lievempänä. En aio luovuttaa. Yritän pienin askelin tehdä elämänlaatuani parantavia asioita nyt käytyäni läpi helvetin, joka ei kyllä ollut yksin omaa vikaani. 

Joka päivä teet jotain, mistä voit olla ylpeä. Siivoa vaikka vaatekaappi tai käy kävelyllä...ihan mitä vaan pientä. Ei tarvitse olla missään facessa, eikä tarvitse tietää kaikkea. 

Pääasia, että teet joka päivä asioita joista voit olla ylpeä, että sait tehtyä itsellesi jonkun hyvän teon. Jonkun mitä arvostat?

kovaa optimismia ja sisältöä elämään. Sellaista, joka todella motivoi.

Pitää syntyä se sisäinen motivaatio (ulkoinen ei riitä).

Ja siinä kohtaa ei enää koskaan periksi. Kuin pieni hurmio. Pessimismi tapetaan alkuunsa, heti kun se nostaa päätään.

Elämä on lyhyt.

Meillä on vain tämä päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi monikin on noussut. Pitää vaan alkaa elämään vähän normaalimmin, siitä se lähtee.

Miten voi elää normaalimmin? Mitä se vaatii? Ihan käytännössä? En itse edes tiedä enää, miten pitäisi pukeuta yms.

ap

Onko sinulla ketään sellaisia ystäviä tai läheisiå, joilta voisit kysyä apua?

Mulla on vain sisarukseni, jolla on sama sairaus/tms. kuin mullakin (Asperger). Se on yhtä pihalla ja me ollaan toistemme ainoa tukiverkko yms. sosiaalinen kontakti. Me tehdään suurin osa asioista yhdessä, eikä muita ole.

Yritin puhua yhdelle opettajalle, mutta se oli tiukkana siitä, että meidän opiskelijoiden pitää hoitaa asiat keskenämme, mutta en mä tiedä, miten. En myöskään ole saanut ns. kavereita, vaikka olen ollut aktiivisempi kuin mua kohtaan on oltu. Olen vain outo, enkä halua pakottaa muita mitenkään.

En edes tiedä, miten niihin viestipalveluihin pääsee sisään.

ap

Aloita jostain konkreettisesta ja yksinkertaisesta, siivoa esimerkiksi asuntosi tai vaikka pelkkä työpöytäsi perusteellisesti.

Ala sitten noudattamaan päivissä jonkinlaista rutiinia. Laita kello soimaan aamulla vaikkei olisi menoa, herää, tee aamutoimet ja lähde ulos hakemaan vaikka kahvi kioskilta tai lukemaan lehdet kirjastoon. Syö joka päivä aamupala, lounas ja illallinen ja käy edes pienellä kävelyllä.

Ajatus alkaa kirkastamaan kun poistuu omasta kuplastaan ja vanhoista rutiineista.

Jos netissä tulee pyörittyä liikaa tai ongelmana on liika tv:n katselu, niin lopeta se. Aivot alkavat nopeasti kaivata niiden tilalle muita ärsykkeitä, joita voivat olla esimerkiksi lukeminen, käsityöt, taiteilu, opiskelu jne. Huomaat että pian mieli on kirkkaampi ja ajatus kulkee aivan uusia ratoja.

Opiskelupaikallasi on varmasti joku opinto-ohjaaja tai kuraattori, jolta voit pyytää apua. 

Pyydä joltain toiselta opiskelijalta apua. Lupaa vaikka kiitokseksi tarjota lounas tai kahvit.

Oman arkirytmin tekeminen on pohja kaikelle. Luo siis sellainen aikataulu syömisrlle, levolle, vapaa-ajalle, joka kantaa sua päivästä toiseen ja auttaa sua jaksamaan. Velvollisuuksien oheen jätä aikaa vain kivoille jutuille. Jos et vielä tiedä, mitä ne on, ala rauhassa kokeilla eri juttuja ja mieti, olisiko niistä sulle omaksi jutuksi.

Tuollaiset asiat tapahtuu ja vakiintuu hitaasti, joten ota seuranta-ajaksi mieluiten 6kk tai vuosi, jotta näet muutoksen ja osaat arvioida sitä neutraalimmin.

Tsemppiä!

Mä vaan elän päivä kerrallaan, uutta elämää. En odota, että asiat nopeasti muuttuisivat. Tärkeintä on, että muutosta tapahtuu. En ole enää pohjalla, vaan matkalla tavalliseen elämään.

Jaa-a, pohjakosketus voi tarkoittaa ihmisille aika eri asioita. Itse olen noussut tilanteesta jossa olin menettänyt aika pitkälle kaiken päihderiippuvuuden takia ja vakavasti (psyykkisesti)sairas,ennustettiin etten toivu koskaan työkykyiseksi. Kuten suurin osa kaltaisistani ei toivukaan. Päätin vain että tätä en halua ja minusta ei tule sitä mitä nuo povaa,ei jos se vähänkään on itsestäni kiinni. Kyllä se vaati todella voimakasta tahdonvoimaa,uhmaakin ja omistautumista asialle. Päätin että hoidan mielenterveyttäni,teen askelia kokoajan siihen suuntaan että kuntoudun normaaliksi yhteiskunnan jäseneksi. Enkä ainoastaan kuntoudu,vaan menestyn ja uskon että juuri minun elämälläni on tarkoitus ja voin hyödyntää kaikkea oppimaani auttaakseni muita. Ei se helppoa ole ollut ja olen huomannut että usein on parempi olla puhumatta mitään taustastaan tai menneisyydestään,ihmiset ovat niin ennakkoluuloisia.

Mä sairastuin skitsofreniaan 2000-luvun alussa ja olin 3 kertaa lataamossa ja olin alkoholisoitua. Pari muutakin fyysistä kroonistakin sairautta vaivaa. Nyt olen sitkeydellä, lääkkeiden, terapian ja itsetutkelun ansiosta olen pystynyt elää normaalia elämää ja perustanut myös keskusuuren perheen. Olen myös perustamassa omaa yritystä.

Pienin askelin. Olet kokenut kovia, ja varmasti osaat arvostaa pieniäkin hyviä asioita. Se on hyvä lähtökohta. 

Nyky-yhteiskunta on aika kova. Ns. hyvistä lähtökohdista ponnistavillakin voi olla suuria vaikeuksia päästä esimerkiksi työelämän syrjään kiinni, korkeasta koulutuksesta huolimatta.