Minkälaisia ovat tuntemanne liian kiltit ihmiset?
Parisuhteessa, työelämässä, perheenjäseninä, ystävinä jne.?
Ensimmäinen esimerkki on ystävä, jonka parisuhdetta ollaan ihmetelty. Tuntuu, että parisuhteen toinen osapuoli laittaa kaiken muun parisuhteen edelle ja tämä on ystävälle ok. Viimeisin esimerkki oli 10-vuotishääpäivä, jolle ystävä oli puolisonsa kanssa suunnitellut juhlamenoja. Suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat melko viimetingassa kun ystävän puolisolle tuli työpaikan saunailta. Ja tämä ihan vilpittömästi tuntui ystävälle olevan ok. "Kun kerran - kaksi vuodessa järjestetään puolison työpaikalla noita vapaa-ajan menoja" Teki mieli vastata, että kuinkahan usein se 10-vuotishääpäivä sitten järjestetään..
Toinen esimerkki on entiseltä työpaikalta eräs työntekijä, jolle tuntui saavan kasata ihan järjettömiä työmääriä ja extratöitä, eikä hän koskaan kieltäytynyt. Ei silti merkittävästi edennyt urallansakaan vaan oli se kiltti työmyyrä, jolle pystyi aina nakittamaan kaikki ylimääräiset mitä muut eivät ehtineet tehdä. Tuo ihminen paiskoi välillä ihan järjettömän pitkiä työpäiviä.
Sitten on näitä kilttejä mummoja ja paappoja, joilta voi aikuiset ihmiset pyytää mitä vaan.
Välillä vaan huolestuttaa näiden ihmisten puolesta, että koska heillä napsahtaa.
Kommentit (12)
Kilttien hyväksikäyttäjät on usein itsekkäitä ja omatunnottomia mutta ns. ystävällisiä ihmisiä joille on vaikea sanoa ei. Nämä hyväksikäyttäjät on henkisesti kuin pikkulapsia jotka on tottuneet että muut passaa ja tekee puolesta.
Kyllähän noita "liian" kilttejä ihmisiä on omassakin lähipiirissä.
Toisaalta taas tuossa ei ole muuta parannuskeinoa kuin sen liian kiltin ihmisen pitää oppia vetämään omat rajat. Hän ei voi valtuuttaa muita kohtelemaan itseään oikeudenmukaisesti, ei muut voi/pysty vetämään niitä rajoja toisten puolesta, sillä ne rajat menevät jokaisella eri kohdassa.
Ethän sinäkään aloittaja tiedä noiden esimerkki-ihmistesi elämästä kovin tarkasti. Parisuhteessa on kaksi ihmistä ja suljettujen ovien takana se voi olla ihan erilaista mitä ulkopuolelle näyttää. Samoin ehkä tuo työkaverisi yrittää edetä urallaan ja siksi haluaa tehdä paljon töitä. Tai sitten työ on hänen elämänsä sisältö.
Olin nuorena kiltti työmyyrä, mutta se myös palkittiin.
No töissä sellainen kuin minä itse. Teen ylimääräisiä hommia palkatta kun pomo käskee (verhottuna pyynnöksi) ja mielessäni kihisen raivosta ja suunnittelen, että irtisanoutuessani sanon suorat sanat.
Yksityiselämässä (siinä vähässä mitä on) en ole niin alistuva.
Vierailija kirjoitti:
No töissä sellainen kuin minä itse. Teen ylimääräisiä hommia palkatta kun pomo käskee (verhottuna pyynnöksi) ja mielessäni kihisen raivosta ja suunnittelen, että irtisanoutuessani sanon suorat sanat.
Yksityiselämässä (siinä vähässä mitä on) en ole niin alistuva.
Käytä tekosyitä. Täytyy lähteä aikaisin koska:
- veljenpoika pitää hakea päiväkodista
- lupasin lähteä ajamaan muuttoavuksi
- lapsi on kipeänä
- mies pitää hakea lentokentältä
- kissa jäi uuniin
Ole hyvä.
Mielestäni töissä tehdään töitä. Ei ole tarkoitus että yritetään mennä siitä missä aita on matalin. Kyse ei ole kiltteydestä vaan omanarvontunnosta ja tehokkuudesta. Laiskurit tietysti luulevat tossuttavansa kilttiä työmyyrää kasaamalla hänen niskaansa extrahommia, mutta oikeasti se työmyyrä vain puskee eteenpäin ja nauraa sisäisesti.
Vierailija kirjoitti:
Kilttien hyväksikäyttäjät on usein itsekkäitä ja omatunnottomia mutta ns. ystävällisiä ihmisiä joille on vaikea sanoa ei. Nämä hyväksikäyttäjät on henkisesti kuin pikkulapsia jotka on tottuneet että muut passaa ja tekee puolesta.
Ja hyväksikäyttäjät on röyhkeitä, mitä rikkaampi sen pahemia.
Suuttuvat silmittömästi kun et enää suostu hyväksikäytetyksi.
Mutta mahdottoman hyvälle tuntuu kun saat antaa näille röyhkimyksille näpeille.
Liiallinen kiltteys voi myös olla jonkinlainen suojakeino, marttyyrinviitta.
Itse olen liian kiltti. Johtuu varmasti osittain lapsuudesta. Miten tästä voisi pyristellä eroon?
Ei ole olemassa liian kilttejä ihmisiä. On tosin olemassa kynnysmattoja ja ihmisiä, jotka eivät osaa pitää puoliaan.
Minä olen sellainen. Minulle tulee esim morkkis ja huono omatunto kun joudun hakemaan toisten lapsilla lainassa olleet hiekkalelut pois ja näille lapsille tulee siitä hetkeksi paha mieli ja myös heidän vanhemmat katsoo vihaisesti.
Itse olen kans liian kiltti ihminen. Olen yrittänyt siitä pois mutta ongelmaksi tulee se kun olen aina tehnyt niin muut on tottuneet passaukseen ja reagoivat negatiivisesti kun en enää teekään kaikkea sitä mitä ennen.