Millaista on ajaa talvella Lapissa? Kun kesälläkin pitää olla jatkuvasti varuilla porojen vuoksi
niin miten sitten, kun on koko ajan pimeää? Miten siinä uskaltaa ajella jotain kahdeksaakymppiä?
Kommentit (5)
Kelin, taitojen ja renkaiden mukaan niin kuin aina. Lapissa tien reunat ovat yleensä siistitty ja porojen raaputuksia ja kahlausjälkiä näkyy yleensä reunoilla.
Kunnon lumisateessa ei uskallakaan :)
Oikein hyvin. Liikennettä paljon vähemmän kuin etelä-Suomessa. Teitä ei suolata samalla tavalla, eli tuulilasi pysyy puhtaampana ja autosta näkee ulos! Kun lumi tulee, on ”valoisaa”. Olen puolet vuodesta pääkaupunkisedulla ja vihaan loka-marras-joulukuun pimeyttä. Silloin yleensä lähden Lappiin, jossa on huomattavasti mukavammat kelit ja lumen ansiosta valoisampaa kuin etelä-Suomessa.
Lapissa ei ole talvella pimeää, lumi, revontulet ja tähdet valaisevat yön. Ei yössä ja päivässä isoa eroa ole. Normi vauhdilla täällä ajetaan.
Tien sivuissa olevista poroista taas näkee jo kaukaa, tarviiko hiljentää vai ei. Ainoastaan nuoret vasat heinäkuun räkkäaikana voivat singahdella arvaamattomasti, niiden kohdalla on hiljennettävä. Elokuussa nekin rauhoittuvat.
Jyrkkää tienpenkkaa ylhäältä laskeutuvaa poroa on syytä varoa, jos kopara alkaa luistaa, poro voi yllättäen sännätä juoksuin.
Tiellä olevasta tokasta ajetaan hiljakseen läpi, kyllä ne väistää. Mutta torvea on turha huudattaa, porot ei piittaa siitä pätkääkään.
Turistit ne poroja yliajaa, paikalliset todella harvoin.
Painaa kaasua ja ohjaa ratista. Onhan autossa valot. Voi ajaa myös alle kahdeksaakymppiä jos siltä tuntuu.