Oikeistohallitus teki oikeistolaisen budjetin
Johdonmukaisuus säilyy: veronalennuksia 130 miljoonaa kokoomuslaisittain ja maataloustukia lähes 100 miljoonaa kepulaisittain. Jarppa sai eläketuen jatkon läpi. Ajoneuvoveroa alennetaan, joten hyvätuloiset saavat vaihdettua kärrynsä useammin. Sampo Terholle oli posket punaisina tästä. Niin, köyhimmät ja työttömät? Indeksijäädytykset pysyvät eikä mitään toivoa annettu aktiivimalli 2:n perumisesta. Se on satojen tuhansien ihmisryhmä, jota pidetään ongelmana mutta asenne on se, että voisivat vaikka vetää itsensä kaulakiikkuun kunniallisia ihmisiä, etenkin kokoomuslaisia, häiritsemistä. Palkkatukea annetaan yrityksille mutta mitään rangaistuksia ei siitä, ettei työttömiä palkata. Missä on yritysten aktiivimalli? Miljardituet juoksevat yrityksille ennallaan.
Kommentit (13)
Ja nämä ovat niitä hallituksen todellisia saavutuksia, ei esimerkiksi talouskasvu, joka olisi alkanut minkä tahansa hallituksen aikana.
Vierailija kirjoitti:
Johdonmukaisuus säilyy: veronalennuksia 130 miljoonaa kokoomuslaisittain ja maataloustukia lähes 100 miljoonaa kepulaisittain. Jarppa sai eläketuen jatkon läpi. Ajoneuvoveroa alennetaan, joten hyvätuloiset saavat vaihdettua kärrynsä useammin. Sampo Terholle oli posket punaisina tästä. Niin, köyhimmät ja työttömät? Indeksijäädytykset pysyvät eikä mitään toivoa annettu aktiivimalli 2:n perumisesta. Se on satojen tuhansien ihmisryhmä, jota pidetään ongelmana mutta asenne on se, että voisivat vaikka vetää itsensä kaulakiikkuun kunniallisia ihmisiä, etenkin kokoomuslaisia, häiritsemistä. Palkkatukea annetaan yrityksille mutta mitään rangaistuksia ei siitä, ettei työttömiä palkata. Missä on yritysten aktiivimalli? Miljardituet juoksevat yrityksille ennallaan.
Melkoisen yksinkertaisen ihmisen yksinkertaistettu mukaelma budjetista. Mitenkäs se sanonta meneekään....jos haluat idiootin mielipiteen...älä kysy sitä, hän kertoo sen joka tapauksessa. Kiitos ap mielipiteestäsi!
Hyvä budjetti joskin velkaantuminen olisi pitänyt lopettaa kuluja karsimalla. Oikeistolainen budjetti on aina parempi kuin vasemmistolainen.
Vierailija kirjoitti:
Ois kyllä rehellistä kertoa ihmisille että valtion budjetti on kymmeniä miljardeja ja sitten populiseerataan kymmenillä miljoonilla jotai budjettiriihiä.
Aina samaa paskaa nämä väännöt sekä puolesta että vastaan, kuka ikinä oppositiossa / hallituksessa on
Näinhän se on. Ensin hallitus oli leikannut satoja miljoonia kautensa alussa ja nyt jakaa takaisin vähemmän= suuri saavutus ja myönnytys. Täyttä huijausta mutta suomalaiset on uskonattoman hyväuskoista ja tyhmää porukkaa, kun aina vaan äänestetään noita uudelleen. Niitä äänestää muuten entistä enemmän eläkeläiset. Nuorten äänestysaktiivisuus on alle 35 prosenttia, yli 70 -vuotiailla yli 70 prosenttia. Ilmankos eläkeläiset ovat se ryhmä, jota ei haluta suututtaa ja joilta ei mikään puolue halua leikata. Kaikki tuntuu inhoavan työtyömiä ja ne ei äänestä= helppo leikkauskohde! Budjetista valtaosa menee eläkkeisiin ja terveys- ja sosiaalimenoihin eikä työttömyyskorvauksiin.
Muuttuukohan mun mielipide kun alan pyörittämään hyvin tuottavaa yritystä? 🤔 Epäilen. Tulen silti olemaa aina vasemmalla, sillä se on ainoa inhimillinen vastaus. Ihmisillä on niin monenlaisia syit, joiden vuoksi he ovat esimerkiksi työkyvyttömiä. Ei heitä tule potkia ja rangaista siitä, että ovat sairaita.
Vierailija kirjoitti:
Ois kyllä rehellistä kertoa ihmisille että valtion budjetti on kymmeniä miljardeja ja sitten populiseerataan kymmenillä miljoonilla jotai budjettiriihiä.
Aina samaa paskaa nämä väännöt sekä puolesta että vastaan, kuka ikinä oppositiossa / hallituksessa on
Näinhän se on. Ensin hallitus oli leikannut satoja miljoonia kautensa alussa ja nyt jakaa takaisin vähemmän= suuri saavutus ja myönnytys. Täyttä huijausta mutta suomalaiset on uskomattomaan hyväuskoista ja tyhmää porukkaa, kun aina vaan äänestetään noita uudelleen. Niitä äänestää muuten entistä enemmän eläkeläiset. Nuorten äänestysaktiivisuus on alle 35 prosenttia, yli 70 -vuotiailla yli 70 prosenttia. Ilmankos eläkeläiset ovat se ryhmä, jota ei haluta suututtaa ja joilta ei mikään puolue halua leikata. Kaikki tuntuu inhoavan työtyömiä ja ne ei äänestä= helppo leikkauskohde! Budjetista valtaosa menee eläkkeisiin ja terveys- ja sosiaalimenoihin eikä työttömyyskorvauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johdonmukaisuus säilyy: veronalennuksia 130 miljoonaa kokoomuslaisittain ja maataloustukia lähes 100 miljoonaa kepulaisittain. Jarppa sai eläketuen jatkon läpi. Ajoneuvoveroa alennetaan, joten hyvätuloiset saavat vaihdettua kärrynsä useammin. Sampo Terholle oli posket punaisina tästä. Niin, köyhimmät ja työttömät? Indeksijäädytykset pysyvät eikä mitään toivoa annettu aktiivimalli 2:n perumisesta. Se on satojen tuhansien ihmisryhmä, jota pidetään ongelmana mutta asenne on se, että voisivat vaikka vetää itsensä kaulakiikkuun kunniallisia ihmisiä, etenkin kokoomuslaisia, häiritsemistä. Palkkatukea annetaan yrityksille mutta mitään rangaistuksia ei siitä, ettei työttömiä palkata. Missä on yritysten aktiivimalli? Miljardituet juoksevat yrityksille ennallaan.
Melkoisen yksinkertaisen ihmisen yksinkertaistettu mukaelma budjetista. Mitenkäs se sanonta meneekään....jos haluat idiootin mielipiteen...älä kysy sitä, hän kertoo sen joka tapauksessa. Kiitos ap mielipiteestäsi!
Kokkare kertoo oman versionsa budjetista sitten, olkaa hyvä vaan ja mikä aloituksessa ei pitänyt paikkansa?
Vierailija kirjoitti:
Hyvä budjetti joskin velkaantuminen olisi pitänyt lopettaa kuluja karsimalla. Oikeistolainen budjetti on aina parempi kuin vasemmistolainen.
Köyhät kyykkyyn ja seuraavaksi jalkapuihin syljettäviksi? Totta kai oikeistolaisuus sopii varsinkin niille, jotka pelaavat muiden rahoilla ja nostavat veronmaksajien rahoilla suurta palkkaa jossakin virastossa. Helppoa elämää.
pseudolegitiimihallitus ennenkaikkea
Vaalibudjetti. Ei mene läpi tällainen inkompetentin porukan mielistely.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johdonmukaisuus säilyy: veronalennuksia 130 miljoonaa kokoomuslaisittain ja maataloustukia lähes 100 miljoonaa kepulaisittain. Jarppa sai eläketuen jatkon läpi. Ajoneuvoveroa alennetaan, joten hyvätuloiset saavat vaihdettua kärrynsä useammin. Sampo Terholle oli posket punaisina tästä. Niin, köyhimmät ja työttömät? Indeksijäädytykset pysyvät eikä mitään toivoa annettu aktiivimalli 2:n perumisesta. Se on satojen tuhansien ihmisryhmä, jota pidetään ongelmana mutta asenne on se, että voisivat vaikka vetää itsensä kaulakiikkuun kunniallisia ihmisiä, etenkin kokoomuslaisia, häiritsemistä. Palkkatukea annetaan yrityksille mutta mitään rangaistuksia ei siitä, ettei työttömiä palkata. Missä on yritysten aktiivimalli? Miljardituet juoksevat yrityksille ennallaan.
Melkoisen yksinkertaisen ihmisen yksinkertaistettu mukaelma budjetista. Mitenkäs se sanonta meneekään....jos haluat idiootin mielipiteen...älä kysy sitä, hän kertoo sen joka tapauksessa. Kiitos ap mielipiteestäsi!
Kokkare kertoo oman versionsa budjetista sitten, olkaa hyvä vaan ja mikä aloituksessa ei pitänyt paikkansa?
Hyvätuloisuus?
Kalliimmat autot kallistuvat lisää.
Keskihintaiset, tai halvemmat pysyvät suurinpiirtein saman hintaisina.
T: Lähihoitaja n.1700€/kk netto