Ystävän/tuttavan erilainen arvomaailma
Miehen harrastuksen kautta olemme tutustuneet pariskuntaan, jonka kanssa oli alkuun kovin hauska tavata, kun jutut pyörivät paljon tuon miesten harrastuksen ympärillä. Myös minä ja tuo mieheni harrastusystävän vaimo olemme asiasta innostuneita.
Vähitellen olemme kuitenkin tutustuneet paremmin, ja vaikka tapaamiset ovat monesti hauskoja, on jäänyt nykyisin vähän kiusaantunut olo. Tuo parin nainen on kovin konservatiivioikeistolainen, jonkin sortin uskovainen. Usko ei sinänsä haittaa, mutta harvinaisen oikeistolaiset ja vanhoilliset mielipiteet vaivaavat.
Kuinka olette tällaisia arvoeroja ratkoneet? Miehelläni ei ole niin paljoa ystäviä ja jotenkin siksiskin haluaisin ehkä tavata noita ihmisiä edelleen.
En haluaisi loukata ketään, mutta olen hieman suurisuinen ja voi olla, että joskus en enää kestä niitä jokseenkin idioottimaisena pitämiäni mielipiteitä.
Kommentit (17)
Suvaitsen toisinajattelevia ihmisiä, vaikka heidän poliittinen tai uskonnollinen näkökulma olisi erilainen kuin mihin olen tottunut. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hyväksyvässä ilmapiirissä on vapaus olla asioista eri mieltä.
Eri kaverien kanssa voi jakaa eri asioita. Jutelkaa muusta kuin politiikasta, ellette kaikki nauti kunnon väittelyistä. Ei teidän tarvitse olla samaa mieltä kaikesta. Halutessasi voit paksuimpia juttuja joskus kepeään sävyyn kommentoidakin tai sanoa vaikka "oho". Mut muuten jättäisin jutut omaan arvoonsa jos haluaisin jatkaa tuttavuutta mukavissa merkeissä.
Voisiko sitten puhua muista asioista kuin uskontoon ja arvoihin liittyvistä? olet varmasti eri mieltä näistä samoista asioista myös muiden kanssa. ne mielipiteet vain eivät aina tule esiin. Oletko varma ettei kyse ole vain sinun negatiivisesta asenteesta?
Voitko kertoa esimerkkejä vanhoillisista ja oikeistolaisista mielipiteistä? Kun ne eivät välttämättä ole siitä uskovaisuudesta peräisin.
Kyllä ihmiset saa olla erilaisia, erilaisuudestahan juuri on kiinnostavaa keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Suvaitsen toisinajattelevia ihmisiä, vaikka heidän poliittinen tai uskonnollinen näkökulma olisi erilainen kuin mihin olen tottunut. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hyväksyvässä ilmapiirissä on vapaus olla asioista eri mieltä.
Konservatiivioikeistolainen uskis onkin varmasti mestari hyväksyvää ilmapiiriä luomaan.
Miehesi takia opettelet nyt tilanteeseen sopivaa small talkia. Ei ole pakko puhua politiikasta tai uskonnoista.
Omassa tuttavapiirissä en erilaisia ihmisiä eri taustoista.
Olen kiinnostunut ihmisten puheista ja ajatuksista ja maailmankatsomuksista, varsinkin silloin kun ne poikkeavat omistani. Eihän meidän yhdessä tarvitse asua.
Puhu sen naisen kanssa mistä nyt puhuttekin, kirjoista, kasvatuksesta, maapallon tulevaisuudesta, sienten tunnistamisesta ja parhaista resepteistä.
Jos on sillä tavoin uskovainen, että rukoilee syntisen sielusi puolesta, ole iloinen ja kiitollinen - ei siitä haittaakaan voi olla :D.
Eikös teidän miehet voi harrastaa enemmän keskenään ilman, että te rouvat olette mukana? Ei kaikkien kanssa löydy sitä yhteistä säveltä silloinkaan, vaikka olisi samanlaiset arvot. Toisaalta kavereina on ihan "terveellistäkin" olla ihmisiä, jotka ajattelevat asioista eri tavalla kuin itse. Ei se automaattisesti tarkoita riitelyä, jos sitä pelkäät.
Täytyy sanoa, että tällaisena hetkenä tuntuu taas hyvältä olla sinkku, koska minun ei tarvise seurustella miehen tuttavan puolison kanssa. Saan ihan itse valita ystäväni.
Jos ihmisen arvot ja periaatteet poikkeavat perustavalla tavalla omistani, en voi olla hänen kanssaan ystävä, koska yhteisymmärrys ja kunnioitus puuttuu. Pitäisin kanssakäymisen niin vähäisenä ja muodollisena kuin mahdollista.
No mulle tekisi tiukkaa, jos kovin usein näkisi. Pakko kai se olisi yrittää puhua jotain kevyitä aiheita, eikä parantaa maailmaa.
Vierailija kirjoitti:
Huono provo
Miksi tämä olisi provo? Ei ole. Tuo vastaaja, joka totesi, että uskovainen oikeistokonservatiivi on paras luomaan suvaitsevaa ilmapiiriä, osui asian ytimeen. Tämä nainen arvostelee ihmisiä ja maailman tapahtumia niin tuomitsevasti, että se vaivaa. Tosiaan, voi kyllä olla, että enemmän kuin arvot, vaivaa tuo tuomitsevuus.
Ap
Esim sienien tai muiden psykedeelien käyttö yhden kerran lisää ihmisen avoimuutta keskihajonnan verran. Sillä saattaisi olla jatkossa positiivinen vaikutus kanssakäymisessä tuttavaperheen kanssa.
Niin kauan kun ihminen ei mene loukkauksiin tai yleisiin julkeuksiin mielipiteidensä kanssa, hyväksyn ne vaikka olisin erimieltä. Jos joku ryhtyy jopa röyhkeäksi en olisi tekemisissä.
Jos on tottunut siihen, että ydinperheen ulkopuoliset ihmissuhteet on aika pinnallisia, silloin kai tuollaista sulattaa. Itse en hirveästi halua käyttää aikaa pinnallisiin ihmissuhteisiin, joten ymmärrän ap:n ongelman.
Itse viitsisin kerran pari vuodessa lyhyesti kahvitella tuollaisen ihmisen kanssa. Jos siis olisi pakko tai tarpeen.