Avaudutko siskollesi tai äidillesi parisuhdeongelmia ennen kuin puhut miehellesi?
Sillä intensiteetillä, että niitä ei tarvitse enää käydä perusteellisesti läpi miehen kanssa. Onko normaalia?
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
En. En avaudu äidille tai siskolle parisuhdeongelmista lainkaan. Tai kenellekään muullekaan.
Hyvä juttu, mites muut?
En avaudu. Äidille en ollenkaan ja siskollekin puhun hyvin harkiten. Mieluummin keskustelen parisuhteeni asioista parisuhteen toisen osapuolen kanssa.
En avaudu ollenkaan, paitsi parisuhteen touselle osapuolelle eli miehelle.
Lähinnä outoa setviä suhdeasioita ulkopuolisten kanssa.
En ikinä puhunut parisuhdeongelmista äidilleni. Hän olisi vain ollut huolissaan puolestani.
Juttelen miehenä ensin vaimon kanssa, mutta jos se ei onnistu niin sitten karkealla tasolla äidin ja/tai siskon kanssa. Vaimolla voimakkaat asperger-piirteet ja keskustelu ei yleensä onnistu (kirjallisena vain), niin jonkun kanssa pitää purkaa tilannetta.
Sukulaiset ja varsinkin perheenjäsenet ovat viimeisiä ihmisiä, joille puhuisin parisuhdeongelmista. Ehkä jotain voisin sanoa, mutta en ainakaan mitään kovin intiimiä. Ystäville toki voisin kertoa lähes mitä tahansa.
En todellakaan. Joskus jos on ollu pidempään vaikeeta, saatan mainita tyyliin kahdella aiheella asiasta ulkopuolisille.
Vierailija kirjoitti:
En avaudu ollenkaan, paitsi parisuhteen touselle osapuolelle eli miehelle.
Lähinnä outoa setviä suhdeasioita ulkopuolisten kanssa.
Samaa mieltä. Pitäisi olla todella vakava ongelma, että sitä olisi hyötyä muiden kanssa purkaa. Sellainen, että harkitsisin tosissaan lähtöä suhteesta.
Väkivalta olisi sellainen ongelma, josta kertoisin. Mutta silloin olisin jo lähtenyt välittömästi suhteesta, enkä jäänyt odottamaan ihmeparantumista.
Yksi ystävä on, jolle voi puhua mitä vaan. Muille en jaa. Vaikka mies jopa kerran sanoi, että voisin välillä avautua jollekin muulle kuin hänelle kun oli kypsä puimaan :D
En. En avaudu äidille tai siskolle parisuhdeongelmista lainkaan. Tai kenellekään muullekaan.