Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies aina töissä, yhteistä aikaa ei ole

kädetön ja päätön
14.06.2018 |

Vuoden jo pohtinut tätä parisuhteen menoa. Viisi vuotta yhdessä oltu. Ihania aikoja ja rakkautta löytyy edelleen..mutta. Tuntuu, että sana työ on yksi hirviö meidän välissä.

Emme asu tällä hetkellä edes samalla paikkakunnalla vaan parin tunnin ajomatkan päässä. Mies tekee mielestäni entistä enemmän töitä, joka on päivystysluontoista. alku vuosina ei asiat olleet aivan näin. Viime kesäkin oli kamppailua, että saataisiin edes pieni yhteinen loma tai vapaa viikko. Juhlapyhinä myös töissä.

Arki on vuosia ollut luokkaa nähdään kaksi kertaa kuukaudessa kolmen päivän ajan. Enimmäkseen itse joudun hänen luokse kulkemaan. Yhteinen tekeminenkin on aika usein rajottautunutta työn takia. Eli ei siis edes aina ole vapaalla minua nähdessäänkään.

Välissä on helpompia ajanjaksoja, mutta tuntuu että hukun itsekin hänen työkeskeiseen elämään. Asioista on puhuttu, mutta hän ei saa muutosta aikaan. Ottaa kaiken työn mitä tarjotaan vaikkei olisi edes hänen tarvetta. Nauttii töistä joka on intohimo. Monesti olen kertonut miten ja millaista arkea haluaisin sekä yhteistä aikaa. Kompromisseja yritetty tehdä, mutta samaan asiaan ja riitaan pysähdytään aina. Hän haluaisi antaa aikaa meille ja usein yrittääkin saada vapaata, mutta monesti asia kaatuu ennen aikojaan jo ja taas kaikki on peruttu. Aina selitys kuinka oli pakko ottaa lisää vuoroja, kun pulaa työntekijöistä tms.

Hetket jolloin yhdessä ollaan on ihania ja mies on läsnäoleva. On hauskaa ja nautitaan toisistamme..mutta ne vapaa-ajat yhdessä alkaa ja loppuu aina töihin. Jotenkin alkaa olla kädetön ja päätön asian kanssa. Olisihan fiksua ehkä päättää yhteinen elämä tähän, mutta rakkautta löytyy niin paljon. Mies on tosissaan kanssani olemisesta ja osottanut kiinnostusta ja rakkautta. Kertoo, että ei vain kykene irrottamaan työstä intohimon takia, joka on osa elämäntapaa mutta ei myöskään kestäisi ajatusta olla ilman minua. Onko syytä oikeasti roikkua..tavallaan onnellinen miehen kanssa, mutta se mitä mihen elämä on ja kuinka se meidän välissä näyttäytyy tuo paljon taakkaa. Ei sillä, ettenkö arvostaisi tai pitäisi hänen saavutuksistaan, kuten hänelle olen kertonut.

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työ kiireet = vaimo

Vierailija
2/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinusta tulee katkera nainen vielä, jos et muuta elämääsi. Miehesi todennäköisesti sitten joskus katuu valintaansa käyttää kaikki aika työntekoon, mutta ei välttämättä, joten hänelle tämänhetkinenkin tilanne käy oikei hyvin, toisin kuin sinulle. Kuka tässä on ainoa, joka häviää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
3/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko miettinyt, että muuttaisit samalle paikkakunnalle hänen kanssaan, ja että muuttaisitte yhteen? Etäsuhde ei koskaan toimi ajan kanssa.

Mies ei varmaankaan jätä työtään, mutta yhdessä asumalla saisitte edes sen yhteisen arjen.

Vai onko kyse siitä, että miehelle suhde ei ole niin kovin tärkeä, ja siksi on oikeastaan hänelle aika samantekevää, roikutko mukana vai et?

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
4/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiva syyllistää miehiä.

Vierailija
5/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikea ymmärtää tuollaista työnarkomaaniutta. Itse olen töissä sen 8h päivässä 5pv/vko ja lähden juosten pois enkä ajattele sekuntiakaan työjuttuja.

Vierailija
6/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiva syyllistää miehiä.

Mies ei tee töitä = ero

Mies tekee liikaa töitä = ero

Mies ei ole kiltti = ero

Mies on liian kiltti = ero

Mies ei osallistu = ero

Mies osallistuu liikaa = ero

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä jätin tuollaisen miehen enkä ole katunut.

Loppujen lopuksi tunsin itseni vain taloudenhoitajaksi. 

Vierailija
8/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ainakaan hommaa tuollaisen kanssa lapsia, tai saat hoitaa ne yksin.

T. Yrittäjän vaimo, jolla samanlainen mies.

Vielä tosin ei ex-vaimo, mutta katsotaan kauanko jaksan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ilman muuta otat eron ja hommaat tilalle työttömän sohvaperunan!

Suomalaiselle naiselle ei mikään riitä, vaan koko maailman on pyörittävä oman prinsessaunelman ympärillä täydellisessä harmoniassa. Jos näin ei tapahdu, niin tullaan uusfeministien ja miesvihaajien kansoittamille nettifoorumeille hakemaan vertaistukea ja erotsemppausta.

Tais mennä työttömällä  ja naisettomalla luuserilla tunteisiin kun alkoi  senpäiväisen kärjistäminen ja naisten haukkuminen ja ihan ilman syytä.

Jos sä kävisit töissä  ja sulla ois nainen, niin tietäisit että kun työ ja sen ulkopuolinen elämä   parisuhteineen on balanssissa, ovat kaikki  tyytyväisiä. Ei se  tarkoita mitän prinsessaunelmia mutta mitäpä sä siitä  tietäisit, tosielämästä.

Lakkaa säkin katsomasta sitä Sinkkuelämää kun et enää erota faktaa fiktiosta, jooko?

Vierailija
10/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viisi vuotta olette roikkuneet noin!

Eikö nyt jo olisi pitänyt puhua tulevaisuudesta, yhteenmuuttamisesta, aviliitosta, lapsista jne?

Eihän muutaman päivän tapaamiseen kuukaudessa voi yhteistä elämää rakentaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Töissä = menoilla mitkä on töiksi naamioitu. Siitä kun on hankalampi kritisoida.

Tärkeille asioille ihminen tekee kyllä tilaa ja aikaa...

Vierailija
12/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ilman muuta otat eron ja hommaat tilalle työttömän sohvaperunan!

Suomalaiselle naiselle ei mikään riitä, vaan koko maailman on pyörittävä oman prinsessaunelman ympärillä täydellisessä harmoniassa. Jos näin ei tapahdu, niin tullaan uusfeministien ja miesvihaajien kansoittamille nettifoorumeille hakemaan vertaistukea ja erotsemppausta.

Tais mennä työttömällä  ja naisettomalla luuserilla tunteisiin kun alkoi  senpäiväisen kärjistäminen ja naisten haukkuminen ja ihan ilman syytä.

Jos sä kävisit töissä  ja sulla ois nainen, niin tietäisit että kun työ ja sen ulkopuolinen elämä   parisuhteineen on balanssissa, ovat kaikki  tyytyväisiä. Ei se  tarkoita mitän prinsessaunelmia mutta mitäpä sä siitä  tietäisit, tosielämästä.

Lakkaa säkin katsomasta sitä Sinkkuelämää kun et enää erota faktaa fiktiosta, jooko?

Olisit edes käyttänyt hieman enemmän mielikuvitusta ja värikkäämpiä solvauksia tämän perus peräkammarinpoika-tölväisyn sijaan. Ei osunut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Höh!

Mun mies (ihan suomalainen) ei ole edes samassa maassa töissä - ollut kohta pariin vuoteen.

Nähdään muutaman kerran vuodessa.

Vähän itsenäisyyttä nyt siihen elämiseen!

Ja jos ei pysty / halua elää kaukosuhteessa, niin sitten muutat samalle paikkakunnalle / yhteiseen asuntoon, niin pääset hoitamaan taloutta, kuten tuossa yrittäjän vaimo taisi mainita.

Vierailija
14/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jo viisi vuotta tuollaista menoa.! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Höh!

Mun mies (ihan suomalainen) ei ole edes samassa maassa töissä - ollut kohta pariin vuoteen.

Nähdään muutaman kerran vuodessa.

Vähän itsenäisyyttä nyt siihen elämiseen!

Ja jos ei pysty / halua elää kaukosuhteessa, niin sitten muutat samalle paikkakunnalle / yhteiseen asuntoon, niin pääset hoitamaan taloutta, kuten tuossa yrittäjän vaimo taisi mainita.

Hei nyt et ymmärtäny että erilaiset ihmiset hakevat eri asioita.

Sinä olet tyytyväinen noin.

Ap ei ole.

Piste.

Vierailija
16/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilmeiseltä tuntuu, ettei mies aio muuttua, joten sinun on valittava otatko tuon vai oletko valmis olemaan ilman ja katsomaan saatko joskus jotain parempaa vai et. Ilmeisesti siihen on syynsä, miksi ette asu yhdessä. 

Vierailija
17/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on hyvin samankaltainen tilanne. Miehelle riittää tälläisenaan kaikki sekä on onnellinen. Minä en. Joskus on vaikea ymmärtää toisen elämää, kun itse toivoo erilaista. Asumme kuitenkin yhdessä ja iltaisin tavataan.

Vierailija
18/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on hyvin samankaltainen tilanne. Miehelle riittää tälläisenaan kaikki sekä on onnellinen. Minä en. Joskus on vaikea ymmärtää toisen elämää, kun itse toivoo erilaista. Asumme kuitenkin yhdessä ja iltaisin tavataan.

No miksi jatkat moisessa, jos et ole onnellinen? Itsekunnioitusta nyt vähän naiset. Miettikää omaa elämäänne.

Vierailija
19/19 |
14.06.2018 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katso peiliin ja sieltä löytyy syy siihen miksi ette vietä enemmän aikaa yhdessä. Jos nainen kiinnostaa miestä niin sitä ei mitkään "työkiireet" pidättele. Taidat olla rassukka, joka odottaa maailmantappiin saakka. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan viisi