Mikä on pahin asia, minkä olet tehnyt toiselle ihmiselle?
Kommentit (3)
Muutama ikävä juttu, joita olen jälkikäteen katunut.
Eniten kaduttaa se, että teininä vaikutuksen tehdäkseni valehtelin ystävälleni. Siis valehtelin ja suurentelin itsestäni asioita, jotta näyttäisin hänen silmissään paremmalta. Tätä olen katunut kaikkein eniten!!
Katkaisin välit anoppiini pariksi vuodeksi kokonaan, koska hän oikeasti oli mulle v-mäinen. Tätäkin kaduin. Mitta tuli täyteen, sanoin suorat sanat ja katkaisin välit. Jälkikäteen ajatellen en olisi tehnyt noin radikaalisti vanhalle ihmiselle. Hän otti asian raskaasti.
Sitten olen katunut myös pikkusiskoni kiusaamista lapsena, tosin se oli molemminpuolista, mutta vanhempana mulla oli yliote. Toisaalta pikkusiskoni sai tasoitusta ollessaan äidin lemppari. Kaduttaa kuitenkin.
Harrastanut kerran seksiä toisen kanssa, vaikka olin varattu. Ja kyllä, olen katunut. Vaikka suhteessa ei mennyt hyvin ja olin saanut osakseni aika välinpitämätöntä kohtelua ja tuntui, että vain minä yritin tehdä töitä suhteemme ja rakkautemme eteen, ei se silti poista sitä, että pettäminen on väärin. Sitä paitsi kaikesta huolimatta rakastin kyseistä ihmistä enemmän kuin ketään koskaan, joten en olisi häntä halunnut loukata, vaikka hän loukkasikin minua. Lisäksi omiin moraalikäsityksiini pettäminen ei mitenkään sovi, joten en ole katunut pelkästään sen takia mitä tein toiselle, vaan myös ihan itseni takia. En halua olla sellainen ihminen, joka pettää enkä liiemmin sellainenkaan, joka baarista lähtee samantien jonkun vieraan sänkyyn, oli varattu tai ei. Vaikea ymmärtää, mikä ihme minuun meni silloin.
Potkin raivoissani erästä miestä. Oli kyllä aihettakin mutta kadun syvästi, ei kuulu tapoihin väkivaltaisuus. Selvin päin, mitta tuli täyteen, olin täysin kylmä. En pyytänyt anteeksi. Onneksi ei tapahtunut mitään, ruhjeilla selvisi.