Voimahali Konginkankaan rekkakuskille ja perheelle
Liity mukaan ja anna voimahalaus perheenisälle, äidille ja neljälle lapselle.
Tapahtuma on ollut rankka.
Kyseessä puhtaasti onnettomuus johon on vaikuttanut useita osatekijöitä, tien huono laatu, keliolosuhteen muutos, kiireelliset ajoaikataulut yms. joskus vain käy äärettömän huono säkä kaikkia onnettomuuksia ei voi estää.
Voimia koko perheelle ja hyvää kevättä ja tulevaa kesää.
" Aika ja aavistamattomat tapahtumat kohtaavat kaikkia." Raamattu
Kommentit (45)
muistaen tapahtuman. Miksi vielä syytetään lähestulkoon yksin häntä tapahtumista? Voimia kuskille ja kuskin perheelle kuin myös heille jotka läheisiään menettivät tuossa onnettomuudessa!
aivan turhaa on käydä syyttämään kuskia. Siinätapauksessa kannattaa miettiä, että jos itselle sattuu joskus vahinkoja tai tahattomasti vaikka ajaa jonkun päälle(niinkin voi käydä) niin silloinko syytätte vain itseänne? Minä uskon, että tuollakin onnettomuudella on tarkoituksensa, ja piti tapahtua. Ehkäpä muutama ihminen mietti omaakin kuolevaisuuttaan, kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni, elämän arvaamattomuutta ja läheistensä tärkeyttä.
Kuljettaja kärsii varmasti jollakin tavoin tapahtumasta koko ikänsä samoin se vaikuttaa perheeseen, syyttömät lapsetkin joutuvat kärsimään. Miksi me lisäisimme tätä taakkaa yhtään enempää? Se joka on virheetön heittäköön ensimmäisen kiven.
Voimia ja jaksamista kuljettajalle ja perheelle. Elämässä voidaan ottaa myös suurin suru ja taakka pois. Enkeleitä ja aurinkoista kesää täältä Tampereenseudulta!
menettäneelle. Henkinen taakka on valtava eloonjääneillä- se lie suurin muistutus tapahtuneesta....tuomiolla tai syyllisen hakemisella ei tapahtunutta saa pois.
Terveisin vanhemmat ja 3 pientä Helsingistä
23 §
Tilannenopeus
Ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet.
---
Kuljettajan piittamattomuuden takia 23 ihmistä kuoli. En todellakaan anna mitään voimahaleja tuollaisille.
Vierailija:
Minä uskon, että tuollakin onnettomuudella on tarkoituksensa, ja piti tapahtua. Ehkäpä muutama ihminen mietti omaakin kuolevaisuuttaan, kuinka pienestä kaikki onkaan kiinni, elämän arvaamattomuutta ja läheistensä tärkeyttä.
Että näillä kuolemilla oli todella joku merkitys?
Et voi olla tosissasi.
Niin kuin jotkut jo kirjoitti, kuski oli uhri siinä missä kuolleetkin. Sillä erolla, että hän ei kuollut vaan kantaa lopun elämäänsä tuota taakkaa ajatuksissaan ja sydämessään. Eiköhän se oli rangaistuksista pahin..
itselläni ei pää kestäisi elää tietoisena siitä, että on ollut osallisena onnettomuudessa jossa joku kuoli. Toivottavasti tämä kuljettaja kestää ja hänen perheensä. Voimia ajatuksissa kuljettajalle lähettäen.
Kuski on tehnyt kaiken juuri niinkuin pitää.
Tunge se tieliikennelaki kiduksiis ja tukehdu siihen!
erailija:
23 §
TilannenopeusAjoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet.
---
Kuljettajan piittamattomuuden takia 23 ihmistä kuoli. En todellakaan anna mitään voimahaleja tuollaisille.
Ne, jotka siteeraavat lakitekstejä täällä; teiltä ei ole sitten koskaan lähtenyt auto hallinnasta? Vai onko teillä ajokorttia edes - taidatte istua pelkääjän paikalla neuvomassa kun isäntä ajaa?
Kaikkea hyvää rekkakuskille ja perheelleen.
Ja tietysti myös onnettomuuden muille uhreille ja omaisille!
Vierailija:
Ne, jotka siteeraavat lakitekstejä täällä; teiltä ei ole sitten koskaan lähtenyt auto hallinnasta? Vai onko teillä ajokorttia edes - taidatte istua pelkääjän paikalla neuvomassa kun isäntä ajaa?
Ajoin selvästi alta rajoitusnopeuden, keli vaikutti hyvältä. Tuli varjoisa mutka jossa jäätä. En ehtinyt tehdä mitään.
Toivottavasti he sydämessään tietävät, että me ihmiset ymmärrämme, että tapahtunut ei varmasti ollut sen rekkakuskin syy!
jeesustelu on helppoa kun ei asiasta mitään ymmärrä...
Niille joiden läheisiä menehtyi voimia ja anteeksiantoa. Katkeroituminen ei kohota elämänlaatuanne. Jos ette vielä ole valmiita anteeksiantoon toivon että myöhemmin sillä asiaa ei voi muuttaa.
Rahanvalta näyttäytyy kaikessa karmeudessaan tällaisten onnettomuuksien kautta.
Kaikessa ajatellaan maksimoituja voittoja mahdollisimman pienillä panoksilla. Viittaan tällä suuriin kertakuljetusmääriin l. lasteihin jonka mahdollistaa suuret ajoneuvot pitkine perävaunuineen ja aikataulut kuljetuksille jotka on täysin mahdottomia toteutua.
Lisäksi säästetään teiden kunnossapidossa. Pinnoitteet epätasaisia ja aurauskertoja ei riittävästi talvisin. Hiekotus ja suolaus on puutteellista.
Kuljettaja on osallinen tapahtumaan, muttei syyllinen.
huumeretkut, jotka ovat pistäneet ihmisiä palasiksi ja heitelleen roskikseen.
Voimahalit ovat tarpeen, sillä hänen osaltaa prosessi on kesken.
Oikeuden on varmasti pakko tuomio langettaa, jos kuorman sitominen ei ollut kunnossa ym.
Liikenneonnettomuuden syyllisenkin toimintaan on olemassa syynsä. Tuomarit tutkivat syyllisyyden lakikirjojen perusteella, ja niin pitääkin.
Mutta muuten kyllä voimahalit kuljettajalle ja perheelleen.
onnettomuuksia sattuu päivittäin ja ihmisiä kuolee erilaisilla tavoilla. tässä onnettomuudessa ei ole mitään traagista. traagista on tappaminen, kiduttaminen jne...
tämä oli valitettava mutta niin arkipäiväinen autojen kolari.
Kun satojen tuhansien kilojen voima lähtee vyörymään, niin sitä eivät pidä paikallaan kuormansidontaliinat ja muutama pop-niiteillä kiinnitettyä koukkua! Helvetti että ihminen voi olla tyhmä.
Kun auton/perävaunun nopeus pysähtyy sekunnissa ~60 km/h:sta nollaan, jatkaa kymmenien tuhansien kilojen paperilasti matkaansa samalla nopeudella!
Tuollaista massaa ei mikään pidä kiinni tuon onnettomuuden äkkipysähdyksessä, ei niin yhtään mikään!
Vierailija:
Mäkin oon sitä mieltä että kuski on varmaan kärsinyt jo tarpeeksi kun joutuu elämään asian kanssa.Mutta eikös se kuitenkin tehnyt väärin siinä että kuorma ei ollut kiinnitetty kunnolla. Onnettomuus mikä onnettomuus, mutta jälki ei olis ollut ihan niin pahaa jos ne paperirullat ei olis päässeet vyörymään bussiin.
???
Fysiikan lait hyvä pointti.
Voimia
ja halusin antaa tukeni ja myötätunnon ilmauksen näin tämän palstan välityksellä. Ehkä joku perheen tunteva käy täällä ja voi kertoa heille että on paljon ihmisiä jotka ajattelevat myötätunnolla ja toki surua tuntien onnettomuuden johdosta. Ei syyttäen.
Minulla on vakaa uskomus siihen että enemmistö suomalaisista yhtyy ajatuksiini. Lähipiirissä on keskusteltu tästä ja kukaan ei ole syyttänyt kuljettajaa.
Toivon ketjun jatkuvan.
Aloittaja