Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Työpaikkakiusaamisen kulttuuri sairastuttaa

Selekta666
04.05.2018 |

Mielestäni jokainen tapaus on liikaa kun kyseessä on työpaikkakiusaaminen.
Olen huolestuneen seurannut kuinka sairasta ja säälitöntä on syrjiminen ja kiusaaminen työpaikalla. Kyseessä on Selekta Henkilöstöpalvelut jossa omistaja käyttää ylintä valtaa ja käskyttää kiusaamiseen.
Järkyttävintä mitä voi olla!
Alaisia painostetaan ja uhataan jatkuvasti. Työpaikalla vallitsee jatkuva uhka jos et menettele kuten halutaan.
Ihmiset eivät uskalla olla kiusaamista vastaan koska joutuvat siten itse kohteeksi ja ulkopuoliseksi.
Vuodesta toiseen uudet henkilöt tulevat ja menevät. Vaihtuvuus on suurta henkilökunnassa ja kokoajan työntekijät palaa loppuun tai sairastuu.
Lopulta on pakko lähteä pois kun ei enää kestä tai jaksa painostuksen alla.
Johto nyökyttelee ja omistaja kerää hyödyn joka on puristettu pakolla loppuun uupuneelta työntekijöiltä.
Viinanhiuruisissa yrityksen tilaisuuksissa suurin osa on pakosta mukana ettei ole porukan ulkopuolella ja omistaja umpihumalassa käyttäytyy arvaamattoman väkivaltaisesti.
Niin kauan kun riittää uusia tulijoita yritykseen niin tällainen saa jatkua.
Käsittämätöntä on ettei mikään viranomainen ole asiaan puuttunut.
Asia on toki vaikea kun työntekijä joka pääsee eroon tästä työpaikasta ei halua erään koskaan muistella kuninka sairasta oli olla Selektalla töissä.
Mielestäni kaikkien väärin kohdelluiden tulisi yhdessä tehdä kanne asiasta ja lopettaa moinen toiminta.
Vastuuseen tyranni !

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 |
10.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Karmeaa toimintaa. Pois lähteneitä työntekijöitä uhkaillaan seuraamuksella jos jäävät samalle alalle. Törkeää menettelyä joka saa uusia uhreja vuodesta toiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yhdeksän kahdeksan