Yhteisvastuukeräys KAUPAN TUULIKAAPISSA
Jo alkaa mennä röyhkeäksi. KAKSI LIPPAANKANTAJAA kaupan pienessä tuulikaapissa molemmin puoli ovea. Samassa tuulikaapissa säilössä myös kärryt. Lippaat ojossa väkisin painostetaan lahjoitukseen. Ei näin, punainen risti.
Kommentit (13)
Joko niillä oli korttipäätekin mukana?
Nyt on sitten puurot ja vellit sekaisin, Yhteisvastuu keräys on kirkon ja paikallisen seurakunnan masinoima, ei Punaisen ristin. Eli kumpi siellä on nyt töpeksinyt?
Viime aikoina olen törmännyt todella moniin feissareihin, jotka ovat olleet todella ahdistavia. Lähes tulkoon on haukuttu ja yritetty tehdä huonoa omatuntoa, etten jää keskustelemaan heidän kanssaan.
Edellinen ei koske siis tätä keräystä, vaan muita järjestöjä...
Seiskoot vaikka rivissä, jos kerääjiä kerrran riittää, mutta tuo vahtaaminen on törkeää. Viime viikolla kävin pikaisesti hakemassa paketin postista (posti kaupan yhteydessä) ja lippaankantaja seurasi minua ulko-ovelta tiskille ja vielä takaisin ovelle käsi koko ajan lievästi ojennettuna. Tönötti myös vieressäni kun asioin, normaali ihminen ei olisi jonostakaan tunkenut niin kiinni kyyläilemään...
Ei niitä tarvitse huomioida mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Seiskoot vaikka rivissä, jos kerääjiä kerrran riittää, mutta tuo vahtaaminen on törkeää. Viime viikolla kävin pikaisesti hakemassa paketin postista (posti kaupan yhteydessä) ja lippaankantaja seurasi minua ulko-ovelta tiskille ja vielä takaisin ovelle käsi koko ajan lievästi ojennettuna. Tönötti myös vieressäni kun asioin, normaali ihminen ei olisi jonostakaan tunkenut niin kiinni kyyläilemään...
Ja taisi muuten olla Yhteisvastuukeräys kyseessä! Menin sekaisin tuosta Punaisesta rististä, heidän väkeään se ei ollut.
Jooh tuleekohan tästä kesästä taas joku kerjäysennätys, kun lipasihmiset, feissarit ja kerjäläiset valtaavat kaupunkikeskustojen tilat. Tampereella ovat feissarit nyt ratikkatyömaiden keskellä keksineet mennä jututtamaan bussipysäkillä seisovia ihmisiä, itselleni kävi näin viime viikolla stockan pysäkin edessä. Ahdistavaa...
En ole koskaan ennen törmännyt ulkomaalaisiin feissareihin omassa kaupungissani. Tänä viikonloppuna täällä tuli kolmen eri järjestön feissarit puhuen englantia.
Onko järjestöillä joku "vaihtojärjestelmä", jossa pääsee toiseen maahan feissariksi, vai onko tämä vain ollut sattumaa?
Senkus kerjäävät, ei heru ropoakaan mihinkään kirkon keräyksiin. Mutta jos olisin kauppias, kieltäsin moisen kerjäämisen yritykseni tiloissa. Kannattaa valittaa kauppiaalle asiasta, jospa viesti menisi perille, että suurin osa ihmisistä inhoaa näitä kerjääjiä.
Mistä muuten voi tietää, ettei joku vain esitä feissaria ja pistä rahoja omaan taskuun?
Olen aina miettinyt, että mikä estää jotain rikollisia tekemästä näin. Maskeeraa aidonnäköisen lippaan jne. Ei pitäisi olla mahdotonta.
Mua ärsyttää kaupat joissa on näitä kerääjiä tai jotain myyntihemmoja viikoittain "mites teidän liittymäasiat?". En asioi niissä.
Itse olen antanut suoraan palautetta kassalle, että käyn mieluummin toisessa kaupassa niin kauan kuin rahankerjääjät kyttäävät sisäänkäynnillä
Ei ketään voi painostaa lahjoittamaan!