Milloin viimeksi olet nauranut vatsanpohjasta asti niin ettei henki meinaa kulkea? :)

Vierailija

30.03.2018 | 10:01

En tarkoita nyt sellaisia hahahaaahaaahaaa-tyyppisiä, mitkä alkavat pyrskähdyksellä vaan ihan syvältä tulevaa naurua, mitä ei pysty heti edes lopettamaan? :)

Omassa elämässä viimeiset 9 vuotta ovat olleet äärimmäisen rankkoja ja jossakin kohtaa varmasti nauranutkin lasten ansiosta, mutta tänä aamuna en voinut hillitä itseäni. Se nauru tuli jostain niin syvältä ja alkoi täysin arkisen hauskasta, melkein tyhjästä asiasta. En saanut naurua loppumaan ja hetken jo mietin samalla, että nytkö se tapahtu, että pimahdin! :)
Mutta en jaksanut välittää vaan nautin hetkestä ja se oli ihanaa!

Mietin, että kuinka onkaan unohtanut tuollaisen täysillä nauramisen ja etten varmana ole ainoa. On surullista, että sellainen jää niin vähiin.
Sitä ajatellessa meinasi sitten alkaa itkettämään tuon nauramisen jälkeen, mutta sen hillitsin tällä kertaa. ;)

Olen todella paljon nähnyt vaivaa ja yrittänyt muuttaa elämäämme paremmaksi, hyväksyen oma esteellisyyteni sairauksien vuoksi eli ottaen ne huomioon, mutta ei silti antaa niille valtaa. Eli ne on olemassa ja arjessa huomioitava, mutta se siitä. Olen siis pyrkinyt helpottamaan arkea ottamalla ne huomioon. Olen selvinnyt kaikki voimat vieneestä ihmissuhteesta ja halunnut olla yksin ja olenkin ollut reilut 3vuotta ja koen sen olleen itselle ja lapsille tarpeen. Takana on sairastumiset, oikeudenkäyntejä, kipua, itkua, tuskaa, valvomista, pelkoa, pärjäämistä, selviämistä, mutta myös iloa lapsista ja jokaisesta pienestäkin askeleesta, irti menneisyydestä. Olen tehnyt kaiken yksin, läheisiä ei ole. Ne menetin viimeisen parisuhteen myötä ja loput sairastuttuani kun ei ollut aikaa ystäville.
Arki on ollut tasaista ja olen sen sellaisena pitänyt, olemme sen tarvinneet, mutta viime aikoina on alkanut tuntua toisinaan kuin kurkistaisin ulkomaailmaan ikkunasta ja annan auringon hetken häikäistä silmiin.
Olen joka päivä ulkona, käyn asioilla, kaupassa jne. mutta oli alussa niitäkin kuukausia kun en päässyt lähtemään kuin pitkin hampain.
Olen nauranut ja itkenyt, mutta huomaan olleeni vakavampi ja tajuavani toisten vitsit ja huumorin hiukan huonommin kun ennen eli olen ollut tosikko. Sisälläni asuu kyllä jossain piilossa edelleen huumorintaju, mikä toisinaan astuu esiin, mutta useimmiten pysynyt piilossa. Nykyään kuitenkin se uskaltautuu useammin pintaan.

Tämä aamu alkoi kuitenkin poikkeuksellisen hyvin ja olen siitä kiitollinen. :)

Voikohan tätä pitää sittenkin jonakin elpymisen merkkinä?

Nauretaan ihmiset ja nauretaan, vaikka yksin jos siltä tuntuu. Ihan liian vähän on tässä elämässä sellaisia hetkiä kun voi nauraa vedet silmistä valuen, saamatta hetkeen henkeä ja vatsalihakset kipeinä. Siitä saa voimaa ja muistaa taas miksi niin paljon yrittää. Siksi, että noita hetkiä kun naurattaa, tulisi enemmän. :))

Vastaa

Tapahtumat

Milloin viimeksi olet nauranut vatsanpohjasta asti niin ettei henki meinaa kulkea? :)

Kommentit (20)