Tunne-elämä laimeneminen iän myötä?

Joo näin se menee. Hyvältä tuntuu kun ei tarvitse enää itkeä miehen takia. Onnellinen olen kyllä.

Pitää paikkansa.Aika tasaista nykyään tN50

Oon huomannut. Aika mukavaa, sellainen tunteiden vuoristorata on uuvuttavaa.

Kyllä - yes, mahtavaa! Vaikkakin sekä hyvässä ja pahassa - silti. Ei oikein ”tunnu missään”.

N44

Onneksi niin. Pieni riita tyttöystävän kanssa oli olevinaan maailmanloppu. Toisaalta kaipaan sitä miten silloin jaksoi innostua jostain pienestäkin asiasta. Nykyisin sitä tapahtuu harvemmin ja asiat ovat suurempia.

Jep.

Ennen tietyt vastoinkäymiset saivat raivon partaalle ja savu nousi sieraimista..nyt vain kohautan olkapäitä ja totean...eihän se ole maailmanloppu.

Tykkään tästä olotilasta, on levollinen olo, mutta en mä taida silti olla mikään tylsä ja näkymätön tyyppi. 😀

Tietenkin, on vain luonnollista että kun kaikki on jo koettu niin samanlaisia kiksejä ei meinaa enää löytää. 

Toisaalta on myös totta että ehdottomasti suurin osa ihmisistä jää sitten vain voivottelemaan tätä ja elää sitä harmaata arkea sen sijaan että tekisi asialle jotain. Jos on tylsää niin se on ihan oma vika. Ei voi aina odottaa että maailma tai muut ihmiset viihdyttäisi sinua.

Voi sitä yli 50v ihastua niin päättömästi, että tunteet heittelehtii maasta taivaisiin.

Toivosta epätoivoon.

Kokemusta on.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin, on vain luonnollista että kun kaikki on jo koettu niin samanlaisia kiksejä ei meinaa enää löytää. 

Toisaalta on myös totta että ehdottomasti suurin osa ihmisistä jää sitten vain voivottelemaan tätä ja elää sitä harmaata arkea sen sijaan että tekisi asialle jotain. Jos on tylsää niin se on ihan oma vika. Ei voi aina odottaa että maailma tai muut ihmiset viihdyttäisi sinua.

Voivotteleeko suurin osa ihmisistä sitä? Lähinnä tämä nyt oli tällaista omaa pohdintaa. Kiinnosti tietää kokevatko muut samoin, koska ennakkoon olin siinä käsityksessä että tämä liittyy ikään.

Vierailija kirjoitti:

Voi sitä yli 50v ihastua niin päättömästi, että tunteet heittelehtii maasta taivaisiin.

Toivosta epätoivoon.

Kokemusta on.

Aivan varmasti voi! Omaa pohdintaa vain on ohjannut se havainto, etten enää reagoi esimerkiksi vuodenaikojen vaihteluun ollenkaan yhtä voimakkaasti kuin lapsena tai nuorena. Aiemmin kevään tulo oli valtava piristysruiske ja syksy veti mielen matalaksi.

Siinä mielessä on tuttua, että mikään ei hetkauta enää hyvässä mielessä. En odota elämältä enää mitään. Itkeä kyllä pystyn milloin mistäkin ja liikutun helpommin.

Vierailija kirjoitti:

Siinä mielessä on tuttua, että mikään ei hetkauta enää hyvässä mielessä. En odota elämältä enää mitään. Itkeä kyllä pystyn milloin mistäkin ja liikutun helpommin.

Tuo kuulostaa masennukselta. Kannattaa hakea siihen apua.

Vierailija kirjoitti:

Tietenkin, on vain luonnollista että kun kaikki on jo koettu niin samanlaisia kiksejä ei meinaa enää löytää. 

Toisaalta on myös totta että ehdottomasti suurin osa ihmisistä jää sitten vain voivottelemaan tätä ja elää sitä harmaata arkea sen sijaan että tekisi asialle jotain. Jos on tylsää niin se on ihan oma vika. Ei voi aina odottaa että maailma tai muut ihmiset viihdyttäisi sinua.

En usko tuon olevan ihan pelkkä ikäkysymys. Ihmiset kaipaavat eri tavalla virikkeitä. Nuorena minulla oli seurustelukumppani, joka jo silloin oli hyvin pettynyt siihen, ettei elämä kaiken aikaa ollutkaan suurta juhlaa.

Kyllä. En jaksa enää raivostua niin kuin nuorempana. Olo on vähän niin kuin ajattelisi, että nyt pitää juosta täysillä mutta sitten vaan kävelee vähän ja kaatuu sohvalle. :-D (Olen normaalipainounen ja kuntotestien mukaan oinein hyväkuntoinen ikäisekseni.) Huomaan myös, että en hermostu tai joudu paniikkiin tiukoissakaan tilanteissa. Ilahdun kyllä edelleen ja tunnen useammin syvää onnen tunnetta kuin nuorempana. Ikää 40++.