Lue keskustelun säännöt.
Loppuraskauden masennus ja mies sanoi tukensa irti
10.03.2018 |
On ollut fyysisesti aika vaikea raskaus, kaikenlaisia komplikaatioita, kipuja ja pahoinvointia. En ole koskaan ennen ollut masentunut vaan iloinen ihminen. Nyt sitten näköjään tämä raskaus ja hormonit ja fyysiset ongelmat ovat aiheuttaneet minulle jonkun raskausmasennuksen. Sen vielä kestäisin, mutta miespä sanoi tukensa irti. Rv 31 menossa, ja tähän asti mies on ollut tukena ja innoissaan raskaudesta. Nyt ilmoitti vihaisesti, että ei aio enää olla tukena "kun sä vaan märiset ja märiset". Apua?
Kommentit (7)
Miehet nyt vaan ovat tuollaisia, ei niillä ole todellista kykyä empatiaan tai kykyä sietää vastoinkäymisiä. Mulle kävi sama vauvan syntymän jälkeen kun sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Tsemppiä, pärjäät yksinkin. Hae tarvittaessa keskusteluapua ja tukea muilta läheisiltä tai mielenterveyden ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Parisuhdeterapia voi auttaa setvimään asioita. Itse en pysty antamaan miehelleni anteeksi että hän jätti minut yksin silloin kun olisin eniten kaivannut hänen tukeaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten tuossa ollaan tukena?
En muista mieheni tukeneen mitenkään ihmeellisesti. Saattoi viedä polille kun en pystynyt kävelemään (ei ajokorttia silloin).
Loppuuhan se raskaus aikanaan.
En minä ollut siltä mitään tukea edes pyytänyt. Se vain alkoi yhtäkkiä huutamaan, että "en enää aio olla sinun tukena". Se tässä ahdistaa. Ap.
Mä en kyllä ymmärrä yhtään miksi pitää raskaana ollessa jatkuvalla syötöllä kitistä ja valittaa kaikille.
Se on läheisille todella raskasta kuunnella koko yhdeksän kuukautta sitä vikinää, valitusta ja uhriutumista, pahimmassa tapauksessa vinkuna jatkuu vielä kauan vauvan syntymän jälkeenkin.
Voisi ottaa sellaisen asenteen, että tästä nyt selvitään kunnialla vauvan syntymään ja lopussa se palkinto odottaa. Ei kai nyt kenellekään tule raskauden mahdollisten oireiden kirjo mitenkään yllätyksenä?
Raskaus ei ole sairaus.
Ei ne miehet aina tajua. Omani on todella empaattinen yleensä, auttaa liiaksikin. Mutta raskautta ei vaan tajua. Ei tajua, että jatkuva etominen, väsymys jne ovat todella lamauttavia. Ei tajua, että vihloo, sattuu, hengästyy...
Raskaus ei ole sairaus, enkä itse mielestäni kitise tai vaadi erikoiskohtelua, mutta kun empatiaa ei tunnu löytyvän edes pienen hengähdystauon verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä ymmärrä yhtään miksi pitää raskaana ollessa jatkuvalla syötöllä kitistä ja valittaa kaikille.
Se on läheisille todella raskasta kuunnella koko yhdeksän kuukautta sitä vikinää, valitusta ja uhriutumista, pahimmassa tapauksessa vinkuna jatkuu vielä kauan vauvan syntymän jälkeenkin.Voisi ottaa sellaisen asenteen, että tästä nyt selvitään kunnialla vauvan syntymään ja lopussa se palkinto odottaa. Ei kai nyt kenellekään tule raskauden mahdollisten oireiden kirjo mitenkään yllätyksenä?
Raskaus ei ole sairaus.
En ole kylläkään jatkuvasti valittanut kenellekään. Miehelle olen maininnut pari kertaa, että on kipuja tms, jotta tietää asian, mutta en mitenkään valitellut. En ole myöskään soitellut ystäville mitään valittelupuheluita. Tuleepa kiva olo, kun sinun ensimmäinen kommentti tilanteesta mitään tietämättä on, että "mitä sä vikiset". Ap.
Miten tuossa ollaan tukena?
En muista mieheni tukeneen mitenkään ihmeellisesti. Saattoi viedä polille kun en pystynyt kävelemään (ei ajokorttia silloin).
Loppuuhan se raskaus aikanaan.