EUROVIISUT 2018
Nyt kun Saara Aalto ja kappale Monsters on valittu edustamaan Suomea tämän vuoden Euroviisuissa, voisimme keskustella tässä ketjussa Euroviisuista yleisesti.
Euroviisut pidetään Portugalissa, Lissabonissa. Viime vuoden voittaja oli Salvador Sobral kappaleellaan Amar pelos dois.
Salvadorilla on ollut sydänongelmia joten toivotaan, että jaksaa tulla laulamaan ihanan kappaleensa viisulavalle.
Itse aion oman perinteeni mukaan kuunnella ja katsoa kappaleet vasta kun tulee se ennakkokatselu - ohjelma, mites muut? :)
Kommentit (5)
Oma viisukauteni alkaa UMK:lla ja Mellolla. Seuraan muiden maiden valintoja, youtubesta wiwibloggsia ja muiden viisufanien tekemiä My Top xx -listoja.
Olen virallisen euroviisuklubin jäsen ja heidän esikatselutilaisuudessaan katsotaan vuosittain biisit isommalta screeniltä, Teeveestä katson ennakkokatselut ja Euroviisaat.
Kotona telkkarista katsotaan semit ja finaali. Nämä katsotaan perheen kanssa, meillä on viisuherkut ja äänestyslaput.
Tänä vuonna suosikkejani ovat tietysti Suomi, meillä on hyvä biisi, vahva esiintyjä ja toivottavasti esitys saadaan hiottua myös kuntoon. Tykkään myös Tsekin, Viron, Unkarin, Israelin ja Kreikan kappaleista. Tämä vuonna on paljon erilaista, mikä on kiva.
Semi 1 suosikkini on Sveitsi.
Kypros, Viro,
Israel on yllättäin alkanut avautumaan, ensin olin, että Häh.
Mutta sveitsistä tykkään.
Israel on hauska. Toivottavasti finaalissa.
Pidän Islannista, Puolasta ja Sveitsistä.
Kypros on hyvä livenä.
Muutaman biisin olen jo kuunnellut. Perinteeseen kuuluu katsoa viisut ystäväporukassa herkutellen kilistellen kuohuvaa.