Viittaako Terhi Kokkonen siihen, että ei olisi halunnut jotain VE:ssä kuvattua materiaalia julkiseksi?
Kommentit (21)
Veikkaan jotain sairautta fyysistä tai henkistä.
Tuo biisi nyt taitaa aika selvästi viitata masentuneen ihmisen ajatuksiin.
No voisiko olla, että Terhi on tullut paljastaneeksi esimerkiksi itsetuhoisia ajatuksia, kun kyseistä biisiä (Lopulta olemme kuitenkin yksin) varten on kuvattu materiaalia. Kuvamatsku on sitten päätetty jättää julkaisematta, koska se on ollut vielä tuolloin Terhille erityisen kova paikka. Ovatko kaivaneet tämän filmin esille ja näyttäneet Terhin päivänä, jolloin vanhat ahdistavat muistot ovat tulleet esille ja Terhi ei ole jaksanut samalla tavalla jatkaa ohjelman tekoa. Oli ajatellut itsekin kotiin lähtöä, päättänyt sitten jäädä, mutta tuotanto lähettänyt kotiin. Sitten tuotanto kohua ja julkisuutta saadakseen, antoi mitä pöljempiä lausuntoja, joista sai Terhistä kuvan diivana, sekopäänä ja ties minä kuvauksia hankaloittavana tyyppinä...
Vierailija kirjoitti:

Liian yksityiskohtaista spekulaatiota ja aivan turhaa. Kertoo syyn joskus myöhemmin tai sitten ei kerro. Julkisuutta tällä toki saa ihan kivasti, kun kertoo jotain kuitenkin kertomatta mitään koko keissistä.
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen
Lopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksin
Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Ketään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaan

Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiolla
Facebook-päivitys on erittäin tyylikäs kommentti Vain elämää -kohuun. Terhi onkin aina ollut cool cat ja on edelleen. Tsemppiä hänelle!
Mun mielestä tuo laulu kertoo siitä että loppujen lopuksi olemme yksin tässä maailmassa.
Jokaiselle tuo laulu kertoo varmasti oman tarinansa, mutta jos nyt aivan suoraa interpretaatiota haluaa, niin siinä joku henkilö menee kuolemaan metsään.
Vierailija kirjoitti:
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelenLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvatKetään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaanLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiolla
Ja minä väittäisin, että laulussa on kyseessä hyvin läheisen ihmisen lapsuudessa tekemä paha asia.
"Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen"
=Olen päässyt yli tapahtuneesta. Olen päässyt yli sinusta.
"Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"
Koska kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut se elämä mitä kirjoittajan kuvitellaan eläneen on vain valheilla peiteltyä tarinaa. Puiden pöly sataa yllemme joka kevät - kuluva aika vie jatkuvasti kauemmaksi pahasta ajasta/tapahtumasta. Kirjoittajan lapsuudessa vain unet ja unelmat ovat tahrattomia.
Hauras on hänkin.
Btw. FB-julkaisun pilkkusääntöjen noudattamatta jättäminen antoi aluksi jotenkin noh..ei-fiksun vaikutelman. Sitten ajattelin lisää ja totesin, että noh..hän on syntyjen syvien pohdiskelija, ei pilkkusääntöjen orjallinen noudattaja. Taiteilija voi tehdä statementin näinkin.

Mitä ovat ”FB-julkaisun pilkkusäännöt”? Ovatko ne erilaiset kuin normaalit pilkkusäännöt?
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tuo laulu kertoo siitä että loppujen lopuksi olemme yksin tässä maailmassa.
Ketään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaan
Lopulta olemme kuitenkin yksin
Mun mielestä tuo viittaa kuolemaan. Ketään ei voi ottaa mukaan kun kuolee. Ihminen on kuolemassa yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelenLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvatKetään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaanLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiollaJa minä väittäisin, että laulussa on kyseessä hyvin läheisen ihmisen lapsuudessa tekemä paha asia.
"Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen"=Olen päässyt yli tapahtuneesta. Olen päässyt yli sinusta.
"Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pölyMinulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"Koska kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut se elämä mitä kirjoittajan kuvitellaan eläneen on vain valheilla peiteltyä tarinaa. Puiden pöly sataa yllemme joka kevät - kuluva aika vie jatkuvasti kauemmaksi pahasta ajasta/tapahtumasta. Kirjoittajan lapsuudessa vain unet ja unelmat ovat tahrattomia.
Kiinnostavaa. Mutta tuo kohta "Jos näen jotain hyvää, ohi kävelen" viittaisi siihen, ettei ole kuitenkaan tuossa vaiheessa täysin päässyt yli/toipunut siitä, mitä on tapahtunut. Jos kerran kävelee kaiken hyvän ohi, niin ajattelee, ettei ansaitse onnea...

Se rivi on osoitettu juurikin tälle pahaa tehneelle ihmiselle: Vaikka näkisin sinussa jotain hyvää en anna sen enää vaikuttaa. Minulle olet pelkästään paha.
Tällainen rivi tuo mieleen sen tosiasian, että lapsuuden takia rakastamme aina jollain tasolla vanhempiamme. Jos haluaa totaalisesti irti on lakattava ottamasta huomioon itsessään sitä puolta (lapsi), joka itsepintaisesti haluaisi pitää kiinni edes jostain. Nähdä edes jotain hyvää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelenLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvatKetään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaanLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiollaJa minä väittäisin, että laulussa on kyseessä hyvin läheisen ihmisen lapsuudessa tekemä paha asia.
"Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen"=Olen päässyt yli tapahtuneesta. Olen päässyt yli sinusta.
"Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pölyMinulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"Koska kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut se elämä mitä kirjoittajan kuvitellaan eläneen on vain valheilla peiteltyä tarinaa. Puiden pöly sataa yllemme joka kevät - kuluva aika vie jatkuvasti kauemmaksi pahasta ajasta/tapahtumasta. Kirjoittajan lapsuudessa vain unet ja unelmat ovat tahrattomia.
Lehdet putoavat syksyllä, ei keväällä. Itse ajattelisin, että tuo ei ole mikään positiivinen ilmaus, jossa aika (kevät) parantaa haavat. Lehdet putoavat kuollessaan. Laulussa puista tippuu pölyä ihmisen ylle. Eli se, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut, jää yhä enemmän peittoon. Se jää salaisuudeksi.
Minulle jää unet, joissa peurat puhuvat. Tämä taas ei viittaa mun mielestä mitenkään siihen, että unet olisivat tahrattomia. Enemmänkin kyse olisi mun mielestä pakenemisesta todellisuudesta. Ihmisellä on salaisuus, josta hän ei voi puhua muille. Hän ei voi jakaa todellista todellisuuttaan muiden kanssa. Hän haluaa irtautua todellisuudesta sadunkaltaiseen maailmaan, jossa eläimetkin puhuvat.

Sanoista tulee mieleen myös ero.
Eron jälkeen parisuhteesta on ollut vaikea irrottautua, ei ole enää toista jota koskettaa, jonka ympärille kietoa kätensä tai jonka käsiin tarttua, suhteessa on ollut huonoja ja hyviä asioita, joiden päättyminen täytyy hyväksyä, koska ketään ei voi omistaa. Lopulta olemme kuitenkin yksin, mutta hälvenevät, unen omaiset muistot jäävät osaksi elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelenLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvatKetään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaanLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiollaJa minä väittäisin, että laulussa on kyseessä hyvin läheisen ihmisen lapsuudessa tekemä paha asia.
"Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen"=Olen päässyt yli tapahtuneesta. Olen päässyt yli sinusta.
"Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pölyMinulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"Koska kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut se elämä mitä kirjoittajan kuvitellaan eläneen on vain valheilla peiteltyä tarinaa. Puiden pöly sataa yllemme joka kevät - kuluva aika vie jatkuvasti kauemmaksi pahasta ajasta/tapahtumasta. Kirjoittajan lapsuudessa vain unet ja unelmat ovat tahrattomia.
Lehdet putoavat syksyllä, ei keväällä. Itse ajattelisin, että tuo ei ole mikään positiivinen ilmaus, jossa aika (kevät) parantaa haavat. Lehdet putoavat kuollessaan. Laulussa puista tippuu pölyä ihmisen ylle. Eli se, mitä tälle ihmiselle on tapahtunut, jää yhä enemmän peittoon. Se jää salaisuudeksi.
Minulle jää unet, joissa peurat puhuvat. Tämä taas ei viittaa mun mielestä mitenkään siihen, että unet olisivat tahrattomia. Enemmänkin kyse olisi mun mielestä pakenemisesta todellisuudesta. Ihmisellä on salaisuus, josta hän ei voi puhua muille. Hän ei voi jakaa todellista todellisuuttaan muiden kanssa. Hän haluaa irtautua todellisuudesta sadunkaltaiseen maailmaan, jossa eläimetkin puhuvat.
Itse ajattelin puiden pölyn viittaavan siitepölyyn.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Videomateriaali paljasti jotakin, minkä Terhi halusi peittää. Videomateriaali haudattiin. Videomateriaali kaivettiin esille Vain elämää -ohjelmaa varten. Nyt kun Terhi katsoi sitä, huomasi hän kuvamateriaalin sattumanvaraisten paljastusten muuttuneen laulun kannalta merkittäviksi. Kun Terhi näki vuosia myöhemmin kuvanauhalta nuoren itsensä kertomassa jotakin ja samalla kuitenkin yrittäen peittää jotakin, Terhiä ei enää vaivaannuttanut asia, vaan tilalle oli tullut ymmärrystä.
Kyllä tuossa aika selvästi on vihjattu siihen suuntaan, että yritti peitellä masennusta/itsetuhoisia ajatuksia tms. Siihen on liittynyt häpeää. Nyt on häpeän tilalle tullut ymmärrystä, joten asiat, joista nuori Terhi kertoi, eivät tunnu tämän päivän Terhistä enää "epämiellyttävän paljastavilta". Ja tuo kyseessä oleva kappale "Lopulta olemme kuitenkin yksin", niin eikös tuo kerro kuolemasta?
Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelenLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvatKetään ei voi tuntea kokonaan
Ketään ei voi viedä mukanaanLopulta olemme kuitenkin yksin
Lopulta olemme kuitenkin yksinMinulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat
Minulle jää villi kuminan tuoksu hiljaisella aukiollaJa minä väittäisin, että laulussa on kyseessä hyvin läheisen ihmisen lapsuudessa tekemä paha asia.
"Katso minä opin irrottamaan
Näetkö kuinka käteni ei hae mitään
Sen mikä on pahaa minä unohdan
Jos näen jotain hyvää ohi kävelen"=Olen päässyt yli tapahtuneesta. Olen päässyt yli sinusta.
"Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pölyMinulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"Koska kukaan ei tiedä mitä on tapahtunut se elämä mitä kirjoittajan kuvitellaan eläneen on vain valheilla peiteltyä tarinaa. Puiden pöly sataa yllemme joka kevät - kuluva aika vie jatkuvasti kauemmaksi pahasta ajasta/tapahtumasta. Kirjoittajan lapsuudessa vain unet ja unelmat ovat tahrattomia.
Kiinnostavaa. Mutta tuo kohta "Jos näen jotain hyvää, ohi kävelen" viittaisi siihen, ettei ole kuitenkaan tuossa vaiheessa täysin päässyt yli/toipunut siitä, mitä on tapahtunut. Jos kerran kävelee kaiken hyvän ohi, niin ajattelee, ettei ansaitse onnea...
Ajattelen tuon niin, että kuollessa ei enää jaksa miettiä, mikä on hyvää tai mikä pahaa. Kaikki tuollainen maallinen on samantekevää.
Ei vaan, että hänellä on jokin ongelma/ asia, jota ei uskalla kertoa koko kansalle ja on ylpeä niistä, jotka uskaltavat olla avoimia ongelmistaan, mutta hän ei siihen pysty (vielä). Ja hän toteaa myös, että videolla hän yrittää kertoa jotain kertomatta mitään. Vähän niin kuin tällä päivityksellä.