Suomi on tekopyhyyden ja oman edun tavoittelun tyyssija
Jos Suomesta uutisoidaan negatiiviseen sävyyn ulkomailla, niin sehän selittyy sillä, että Suomessa asiat kehittyvät negatiiviseen suuntaan. Nykyisen porvarillisen eduskunnan ja hallituksen aikana köyhän eläkeläisen näkökulmasta katsottuna asiat Suomessa menevät tasaista tahtia päin seiniä ja kaikkein huono-osaisimpia (työttömiä, opiskelijoita, sairaita, työkyvyttömiä, vanhuksia ja kantasuomalaisia) mätkitään päähän kuin vierasta sikaa. Kai sellainen kehitys helposti huomataan naapurissakin.
Ensin toimitaan muutama vuosi päämäärätietoisesti niin, että kaikkein heikko-osaisimpien asema huononisi ja sitten, kun joku huomaa ja kirjoittaa asiasta, sitten ollaan kädet hurskaasti levällään ja sädekehä pään päällä, että mitäs minä nyt muka olen tehnyt.
Suomi on tekopyhyyden ja oman edun tavoittelun tyyssija, jossa eriarvoistumista ajetaan eteenpäin kuin käärmettä pulloon ja epäinhimillistyminen on kasvava ihanne.
Kommentit (11)
Ja tuon Suomen tilalle voidaan laittaa oikeastaan mikä tahansa muukin maa.
Tuliko yllätyksenä? Sanonpa vaan, että sillä ei ole mitään merkitystä vaikka hallitus vaihdettaisiin tänään punavihreäksi. Sama vain muuttaisi naamariaan ja meininki jatkuisi muuttumattomana.
Suomi tietysti on todistetusti maailman paskin maa.
Somaliassakin ovat asiat paljon paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Olemme hemmoteltuja kakaroita.
Naulan kantaan. Aktiivimallista märiseminenkin kertoo sen.
Oma suosikkini on miten suomalaiset edelleen ovat ylpeitä koulutusjärjestelmästä. 90-luvun PISA-tuloksia muistellaan niinkuin olisivat yhä osoitus jostain, kun kaikesta on vaan leikattu ja leikattu ja leikattu sen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme hemmoteltuja kakaroita.
Naulan kantaan. Aktiivimallista märiseminenkin kertoo sen.
No hohhoi. Ei se, että asiat on suhteellisen hyvin tarkoita, että pitää luovuttaa oman edun poliittinen valvominen. Etenkin kun se on ihan selvä tosiseikka, että oikealta kurjistetaan köyhiä tasan niin paljon kuin köyhät antavat. Ensin salaa ja vähitellen, mutta jos ei ole vastarintaa rohkaistuvat ja lopulta köyhien mielipiteellä ei ole enää väliäkään.
Suomi oli hyvä maa vielä kasarin lopulla. Sitten kun kokkarit ovat usein olleet hallituksessa niin alas on menty vauhdilla. Syytä ja seurausta ei voi olla huomaamatta.
Kannattaisi kaikkien miettiä, mistä oma köyhyys johtuu. Ensin opiskellaan jotain aivan hyödytöntä ja sitten tehdään pienipalkkaisia pätkätöitä tai ei tehdä mitään. Ei säästetä omaa asuntoa ja hoetaan, ettei käärinliinoissa ole taskuja.
Sitten valitetaan, kun yhteiskunta ei takaa mukavaa ja yltäkylläistä elämää. Miksi olisi hyväksyttävämpää olla käsi syvällä lähimmäisen lompakossa kuin pitää kiinni omista rahoistaan?
Omassa pihapiirissään pyörivän hermannin syväanalyysi ;)
Aamen!