Miksi elät?

No siitä syystä kun isä ja äiti olivat nuoria ja terveitä ja sitten kun olin syntynyt niin minusta pidettiin huolta ja sitten kun tulin tietoiseksi itsestä, minulle kehittyi istesäilytysvaisto, mikä pitää ihmisen poissa rotkojen reunoilta. Nälkä ja jano saavat syömään ja juomaan. Uteliaisuus pitää liikkeellä. Siksi elän.

Eläminen on aina muodissa.

Sitä tässä tänä aamuna mietin, mitä järkeä tässä on nousta ylöskään, samanlaisia kaikki päivät, yksinäisiä.

Olen 47-vuotias mies, ja nyt kun olen löytänyt elämäntehtäväni, aion käyttää lopun aikani sen edistämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Olen 47-vuotias mies, ja nyt kun olen löytänyt elämäntehtäväni, aion käyttää lopun aikani sen edistämiseen.

Siis... öö... mitä ihmettä? Oletko tosissasi? Voiko noin käydä, miten se kävi? Kunpa kertoisit lisää.

Täytit varmaan monta lukijaa kateudella. En varmaan ole ainoa, joka tahtoisi kuulla lisää. Monen elämä on turhuuteen tuomittua.

Sitä tässä mietin vieläkin, koko päivämn miettinyt. ei mitään järkee huomennakaan sänkystä nousta tähän yksinäisyyteen-Mut nousen kumminkin, ehkä kun untakaan ei riitä.

En tiedä tarkkaan, mutta jotenkin elimistön aineet/hormonit/en-minä-tiedä kai on sellasessa suhteessa, että mun aivot kokee riittävän määrän elämäniloa, jotta ei halua kuolla. En mikään onnellinen sentään ole, välillä miltei masentunut (kun peilikuvani näyttää suorastaan yliluonnollisen kuvottavalta), mutta suurimman osan ajasta en halua kuollakaan.

Jotenkin sitä tottuu siihen, ettei elämä ole optimaalinen ja löytää iloa edes jostain, luuserimaisesta 24/7-datailustakin, mutta sekin varmaan edellyttää niiden elimistön sisäisten "aineiden" sopivaa toimintaa, eikä siihen välttämättä voi ite hirveesti vaikuttaa. Joihinkin se tappava masennus vain iskee, vaikka olisi kuinka ulkopuolelta katsottuna aihetta iloon... ja jotkut porskuttaa, vaikka toinen katsoo, että "mieluummin kuolisin kuin eläisin noin".