Kun luottamus ei palaudu pitkään kestäneen valehtelun takia

Missä vika, no, sitä ei tiedä. Osa pystyy luottamaan, ja suuri osa ei.

Ei ole vika petetyssä. Pettäjähän siitä luottamuksen murtumisesta ei piitannut tippaakaan. Ero vain ja etsimään rinnalle ihmistä, joka oikeasti on luottamuksen arvoinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vika petetyssä. Pettäjähän siitä luottamuksen murtumisesta ei piitannut tippaakaan. Ero vain ja etsimään rinnalle ihmistä, joka oikeasti on luottamuksen arvoinen.

Päätin aikoinaan antaa anteeksi ja unohtaa. Nyt tajuan, etten koskaan ole saanut sitä luottamusta takaisin. En vain pysty luottamaan. Nyt on jo lapsiakin perheessä, enkä halua olla heistä erossa. Eli täytyy vain kärsiä huonosta päätöksestä silloin aikoinaan, vuosia sitten? En tajunnut silloin, etten niin pitkään kestänyttä valehtelua pystykään unohtamaan ja se ilmenee siten, ettei luottoa ole. Parisuhde perustuu luottamukseen, niin usein sanotaan. Niin mitä mä nyt teen, kun en kerta kaikkiaan pysty luottamaan, vaikka olen vuosikaudet yrittänyt. Pidän kaiken sisälläni. Mies ei edes tiedä, etten luota.

Kokemuksia?

Mihin tarkalleen ottaen et luota? Siihenkö ettei kumppani petä sinua? Mitä sitten jos et luota? Mikä muuttuu? Mihin tarvitset sitä luottamusta? Pyöriikö arki ilmankin?

Joku ei luota siihen että kumppani osaa ruokkia tai pukea lapset oikein ja siksi hoitaa ne hommat aina itse.

Joku ei luota siihen että toisen jäljiltä perheen talous pysyy tasapainossa. Se on aika hankalaa mutta ehkä järjestyy jos toinen ottaa ohjat.

Jos sen sijaan on jotain epämääräistä pettämisepäilyä, ei siihen ole mitään ratkaisua. Voit joko jäädä suhteeseen ajatellen että toinen häipyy jos on häipyäkseen. Eihän takuuta ylipäätään ole missään ihmissuhteessa. Tai sitten voit erota ja jatkaa yksin (ei riskiä pettymyksistä) tai etsiä uuden kumppanin. Jota saatat toki myös alkaa epäillä jostakin.

Kyse pettämisestä. Rakkaudesta.

Kuinka monta vuotta pettämisestä on siis kulunut?

Monta monta vuotta.

Olen itse avioeroperheen lapsi ja voin hyvin. Opiskelen juuri esimieheksi, olen naimisissa ja muutenkin asiat hyvin. Eli en siis mennyt rikki, vaikka vanhempani erosivat.

Jos et pysty päästämään irti monia monia vuosia sitten tapahtuneesta asiasta, ole hyvä ja pakkaa tavarasi ja lähde. Ala elämään omaa elämääsi. Sellaista jossa ei tarvitse murehtia luottamuksesta. Maailma ei kaadu yhteen mieleen. Elämässä on hyvin paljon muutakin. Kuten onnellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse avioeroperheen lapsi ja voin hyvin. Opiskelen juuri esimieheksi, olen naimisissa ja muutenkin asiat hyvin. Eli en siis mennyt rikki, vaikka vanhempani erosivat.

Jos et pysty päästämään irti monia monia vuosia sitten tapahtuneesta asiasta, ole hyvä ja pakkaa tavarasi ja lähde. Ala elämään omaa elämääsi. Sellaista jossa ei tarvitse murehtia luottamuksesta. Maailma ei kaadu yhteen mieleen. Elämässä on hyvin paljon muutakin. Kuten onnellisuus.

Mieleen = mieheen*