Ei huvita mennä vanhemmille jouluksi, kun lapsenlapsia saatuaan eivät enää kiinnostu meistä lapsettomista aikuisista lapsistaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomat ihmiset eivät kehitä omia traditioitaan kaveripiireissä? Sisarusten lapset inhottavat, miksi niitä katsomaan? Äiti ei anna tarpeeksi huomiota eikä tarpeeksi hienoja lahjoja? Jääkää kaupunkeihin, pitäkää keskenänne glögi- lautapeli-punaviini-kuohuviini-graavisiikajuhlat ja kävelkää illalla haudoilla, matka jatkoille kapakkaankin käy helposti.

Miksi lapsiperheet ei vietä joulua kotonaan, vaan vaativat vanhempiaan muuttamaan joulutapansa heidän lapsiensa tahtiin. Antaisivat vanhempiensa viettää aikuisten joulua lapsettomien lapsiensa kanssa.

Suurin osa vanhemmista osaavat pitää puolensa ja tietävät itse mitä haluavat, älä huoli.

Eivät osaa, ikävä kyllä. Nippanappa eläkeikäiset pariskunnan ehkä paremmin, leskeksi jäänyt mummo paljon huonommin. Sivusta seurannut, kuinka perheelliset lapset heittelevät äitiä kuin pakettia hoitamaan vuorotellen itse kunkin lapsia, ja välillä riitelevät kun äiti on ollut enemmän yhden kuin muiden luona. Ja jos äiti ei tottele, niin ei kun välit poikki vaan itsekkääseen mummoon.

https://www.vauva.fi/keskustelu/3033749/joulu-vaarassa-menna-vtuiksi

NO LOL - tuollahan sitä näkee..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

Tästä olen aivan samaa mieltä, meidän pitäisi itse yrittää tehdä siitä joulusta enemmän aikuisillekin mieluinen, jos siitä on tullut pelkästään lasten show!

Viekää ne viinipullot ruokailun seuraksi ja vahvikkeet glögiin, ilmoittakaa että hyvä ohjelma tulee illalla klo 19 ja haluatte katsoa sen. Sanokaa että lähdette illalla haudoille ja ne jotka haluavat liittyä seuraan, ovat enemmän kuin tervetulleita. Yrittäkää tietoisesti keksiä jotain ohjelmaa jolla saadaan ne lapsiinsa liimautuneet vanhemmatkin hetkeksi irti jälkikasvustaan ja touhuamaan jotain aikuisten kanssa.

Haaste on heitetty. :)

Täällä on tuotu muutamaan otteeseen esille, että nämä torpataan kyllä. Koska ei viiniä lasten ollessa talossa, ei seurapelejä koska hyshys tai lapsi ei voi vielä osallistua täysipainoisesti. Tv:tä ei, koska vietetään "yhteistä" aikaa. Joku sai tosiaan syödä keittämäänsä riisipuuroa vähän yksikseen, jotta jää tilaa makaronilaatikolle, pitäähän yhdessä syödä ajoissa. Eli pettymys tulee olemaan vielä suurempi kun yrität ja toiset todellakin sivuuttavat toiveesi avoimesti, ei edes epähuomion piikkiin voi enää pistää. Kuka tämän kestää, haaste heitetty!

Jos mikään ehdotettu ei käy, niin eikö se silloin ole aika selvästi sanottu että sinä et ole niin kovin tärkeä täällä ja emme välitä sinun haluistasi ja tarpeistasi ollenkaan? Eli sitten pitää vaan hyväksyä se ja seuraavana vuonna tehdä oma joulu, jonne kutsuu niitä perheenjäseniä jotka välittävät sinusta aidosti ja ystäviä ja ketä nyt lähipiirissä onkaan. Tärkeintä on välittää ja tulla välitetyksi.Olla niiden rakkaiden ihmisten kanssa. Perhe voi olla sellainen jonka jäsenien suonissa virtaaa samaa verta, mutta se voi olla myös henkistä yhteyttä. Monella lapsettomalla on myös puoliso, voi olla että siellä ehkä on sopivampi joulu teille. Täytyy elää niin kuin itse parhaaksi näkee ja tulla onnelliseksi. Selkeästi laiminlyövä perhe, joka sinusta ei välitä, ei todellakaan ole mikään voimavara elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

...kunhan kunnioittaa sen juhlapaikan isäntäväen tapoja. Esimerkiksi minä en hirveästi pitäisi siitä jos vieraat toisivat paljon juomia tullessaan. Emme mieheni kanssa juo juuri ollenkaan enkä halua, että kotonani humallutaan, yksi jälkiruokaviini on OK mutta hilpeää humalaa en halua katsella. Jos sellaista haluaa  saa ihan vapaasti kehittää ne omat traditionsa jouluksi muualla. 

No nämä nyt olivat vain äkkiä keksittyjä esimerkkejä. Kyllä lapset vanhempansa tuntee, tuskin tuovat alkoholia absolutisteille.

Pointti oli vaan se että raskasta sekin on vanhemmille jos pitää kaikki ohjelma keksiä aikuisillekin lapsille. Voivathan he vaikuttaa joulun ohjelmaan aktiivisesti, tietty ottaen huomioon mikä käy päinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

Tästä olen aivan samaa mieltä, meidän pitäisi itse yrittää tehdä siitä joulusta enemmän aikuisillekin mieluinen, jos siitä on tullut pelkästään lasten show!

Viekää ne viinipullot ruokailun seuraksi ja vahvikkeet glögiin, ilmoittakaa että hyvä ohjelma tulee illalla klo 19 ja haluatte katsoa sen. Sanokaa että lähdette illalla haudoille ja ne jotka haluavat liittyä seuraan, ovat enemmän kuin tervetulleita. Yrittäkää tietoisesti keksiä jotain ohjelmaa jolla saadaan ne lapsiinsa liimautuneet vanhemmatkin hetkeksi irti jälkikasvustaan ja touhuamaan jotain aikuisten kanssa.

Haaste on heitetty. :)

Täällä on tuotu muutamaan otteeseen esille, että nämä torpataan kyllä. Koska ei viiniä lasten ollessa talossa, ei seurapelejä koska hyshys tai lapsi ei voi vielä osallistua täysipainoisesti. Tv:tä ei, koska vietetään "yhteistä" aikaa. Joku sai tosiaan syödä keittämäänsä riisipuuroa vähän yksikseen, jotta jää tilaa makaronilaatikolle, pitäähän yhdessä syödä ajoissa. Eli pettymys tulee olemaan vielä suurempi kun yrität ja toiset todellakin sivuuttavat toiveesi avoimesti, ei edes epähuomion piikkiin voi enää pistää. Kuka tämän kestää, haaste heitetty!

Jos mikään ehdotettu ei käy, niin eikö se silloin ole aika selvästi sanottu että sinä et ole niin kovin tärkeä täällä ja emme välitä sinun haluistasi ja tarpeistasi ollenkaan? Eli sitten pitää vaan hyväksyä se ja seuraavana vuonna tehdä oma joulu, jonne kutsuu niitä perheenjäseniä jotka välittävät sinusta aidosti ja ystäviä ja ketä nyt lähipiirissä onkaan. Tärkeintä on välittää ja tulla välitetyksi.Olla niiden rakkaiden ihmisten kanssa. Perhe voi olla sellainen jonka jäsenien suonissa virtaaa samaa verta, mutta se voi olla myös henkistä yhteyttä. Monella lapsettomalla on myös puoliso, voi olla että siellä ehkä on sopivampi joulu teille. Täytyy elää niin kuin itse parhaaksi näkee ja tulla onnelliseksi. Selkeästi laiminlyövä perhe, joka sinusta ei välitä, ei todellakaan ole mikään voimavara elämässäsi.

Siinä vaan säästyisi monelta mielipahalta, jos sanottaisiin ihan suoraan ettei enää niin välitetä ja parempi kun et tule ollenkaan. Toisaalta noin ajatteleva kenties jopa nauttii odottaessaan, että koska se mahtaa tajuta ettei kukaan kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomat ihmiset eivät kehitä omia traditioitaan kaveripiireissä? Sisarusten lapset inhottavat, miksi niitä katsomaan? Äiti ei anna tarpeeksi huomiota eikä tarpeeksi hienoja lahjoja? Jääkää kaupunkeihin, pitäkää keskenänne glögi- lautapeli-punaviini-kuohuviini-graavisiikajuhlat ja kävelkää illalla haudoilla, matka jatkoille kapakkaankin käy helposti.

Miksi lapsiperheet ei vietä joulua kotonaan, vaan vaativat vanhempiaan muuttamaan joulutapansa heidän lapsiensa tahtiin. Antaisivat vanhempiensa viettää aikuisten joulua lapsettomien lapsiensa kanssa.

Suurin osa vanhemmista osaavat pitää puolensa ja tietävät itse mitä haluavat, älä huoli.

Eivät osaa, ikävä kyllä. Nippanappa eläkeikäiset pariskunnan ehkä paremmin, leskeksi jäänyt mummo paljon huonommin. Sivusta seurannut, kuinka perheelliset lapset heittelevät äitiä kuin pakettia hoitamaan vuorotellen itse kunkin lapsia, ja välillä riitelevät kun äiti on ollut enemmän yhden kuin muiden luona. Ja jos äiti ei tottele, niin ei kun välit poikki vaan itsekkääseen mummoon.

Jaa,a. Kaipa sitä tuollaistakin on. Ei vain minun lähipiirissäni ole, niin ei tahdo osata uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

...kunhan kunnioittaa sen juhlapaikan isäntäväen tapoja. Esimerkiksi minä en hirveästi pitäisi siitä jos vieraat toisivat paljon juomia tullessaan. Emme mieheni kanssa juo juuri ollenkaan enkä halua, että kotonani humallutaan, yksi jälkiruokaviini on OK mutta hilpeää humalaa en halua katsella. Jos sellaista haluaa  saa ihan vapaasti kehittää ne omat traditionsa jouluksi muualla. 

No nämä nyt olivat vain äkkiä keksittyjä esimerkkejä. Kyllä lapset vanhempansa tuntee, tuskin tuovat alkoholia absolutisteille.

Pointti oli vaan se että raskasta sekin on vanhemmille jos pitää kaikki ohjelma keksiä aikuisillekin lapsille. Voivathan he vaikuttaa joulun ohjelmaan aktiivisesti, tietty ottaen huomioon mikä käy päinsä.

Mitä sitä ohjelmaa keksimään. Onhan ne lapsenlapset siellä, joita kaikki voivat kerääntyä ihailemaan. Mitä sitä aikuinen ihminen muuta tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomat ihmiset eivät kehitä omia traditioitaan kaveripiireissä? Sisarusten lapset inhottavat, miksi niitä katsomaan? Äiti ei anna tarpeeksi huomiota eikä tarpeeksi hienoja lahjoja? Jääkää kaupunkeihin, pitäkää keskenänne glögi- lautapeli-punaviini-kuohuviini-graavisiikajuhlat ja kävelkää illalla haudoilla, matka jatkoille kapakkaankin käy helposti.

Miksi lapsiperheet ei vietä joulua kotonaan, vaan vaativat vanhempiaan muuttamaan joulutapansa heidän lapsiensa tahtiin. Antaisivat vanhempiensa viettää aikuisten joulua lapsettomien lapsiensa kanssa.

Suurin osa vanhemmista osaavat pitää puolensa ja tietävät itse mitä haluavat, älä huoli.

Eivät osaa, ikävä kyllä. Nippanappa eläkeikäiset pariskunnan ehkä paremmin, leskeksi jäänyt mummo paljon huonommin. Sivusta seurannut, kuinka perheelliset lapset heittelevät äitiä kuin pakettia hoitamaan vuorotellen itse kunkin lapsia, ja välillä riitelevät kun äiti on ollut enemmän yhden kuin muiden luona. Ja jos äiti ei tottele, niin ei kun välit poikki vaan itsekkääseen mummoon.

Jaa,a. Kaipa sitä tuollaistakin on. Ei vain minun lähipiirissäni ole, niin ei tahdo osata uskoa.

Eipä tuossakaan tilanteessa perheen ulkopuolisille kerrota totuutta, hämmästellään vaan kuinka teräsmuori sen kun jaksaa. Saa nähdä kauanko jaksaa... Se, miltä asiat näyttävät ulospäin ei aina ole koko totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

...kunhan kunnioittaa sen juhlapaikan isäntäväen tapoja. Esimerkiksi minä en hirveästi pitäisi siitä jos vieraat toisivat paljon juomia tullessaan. Emme mieheni kanssa juo juuri ollenkaan enkä halua, että kotonani humallutaan, yksi jälkiruokaviini on OK mutta hilpeää humalaa en halua katsella. Jos sellaista haluaa  saa ihan vapaasti kehittää ne omat traditionsa jouluksi muualla. 

No nämä nyt olivat vain äkkiä keksittyjä esimerkkejä. Kyllä lapset vanhempansa tuntee, tuskin tuovat alkoholia absolutisteille.

Pointti oli vaan se että raskasta sekin on vanhemmille jos pitää kaikki ohjelma keksiä aikuisillekin lapsille. Voivathan he vaikuttaa joulun ohjelmaan aktiivisesti, tietty ottaen huomioon mikä käy päinsä.

Mitä sitä ohjelmaa keksimään. Onhan ne lapsenlapset siellä, joita kaikki voivat kerääntyä ihailemaan. Mitä sitä aikuinen ihminen muuta tarvitsee.

Tai vaikka sattuisi tarvitsemaan, niin se ei varmaankaan sovi lasten silmille tai päivärytmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

Tästä olen aivan samaa mieltä, meidän pitäisi itse yrittää tehdä siitä joulusta enemmän aikuisillekin mieluinen, jos siitä on tullut pelkästään lasten show!

Viekää ne viinipullot ruokailun seuraksi ja vahvikkeet glögiin, ilmoittakaa että hyvä ohjelma tulee illalla klo 19 ja haluatte katsoa sen. Sanokaa että lähdette illalla haudoille ja ne jotka haluavat liittyä seuraan, ovat enemmän kuin tervetulleita. Yrittäkää tietoisesti keksiä jotain ohjelmaa jolla saadaan ne lapsiinsa liimautuneet vanhemmatkin hetkeksi irti jälkikasvustaan ja touhuamaan jotain aikuisten kanssa.

Haaste on heitetty. :)

Täällä on tuotu muutamaan otteeseen esille, että nämä torpataan kyllä. Koska ei viiniä lasten ollessa talossa, ei seurapelejä koska hyshys tai lapsi ei voi vielä osallistua täysipainoisesti. Tv:tä ei, koska vietetään "yhteistä" aikaa. Joku sai tosiaan syödä keittämäänsä riisipuuroa vähän yksikseen, jotta jää tilaa makaronilaatikolle, pitäähän yhdessä syödä ajoissa. Eli pettymys tulee olemaan vielä suurempi kun yrität ja toiset todellakin sivuuttavat toiveesi avoimesti, ei edes epähuomion piikkiin voi enää pistää. Kuka tämän kestää, haaste heitetty!

Jos mikään ehdotettu ei käy, niin eikö se silloin ole aika selvästi sanottu että sinä et ole niin kovin tärkeä täällä ja emme välitä sinun haluistasi ja tarpeistasi ollenkaan? Eli sitten pitää vaan hyväksyä se ja seuraavana vuonna tehdä oma joulu, jonne kutsuu niitä perheenjäseniä jotka välittävät sinusta aidosti ja ystäviä ja ketä nyt lähipiirissä onkaan. Tärkeintä on välittää ja tulla välitetyksi.Olla niiden rakkaiden ihmisten kanssa. Perhe voi olla sellainen jonka jäsenien suonissa virtaaa samaa verta, mutta se voi olla myös henkistä yhteyttä. Monella lapsettomalla on myös puoliso, voi olla että siellä ehkä on sopivampi joulu teille. Täytyy elää niin kuin itse parhaaksi näkee ja tulla onnelliseksi. Selkeästi laiminlyövä perhe, joka sinusta ei välitä, ei todellakaan ole mikään voimavara elämässäsi.

Mutta jos tästä faktasta tuntee surua, on perheellisten sisarusten ja jopa vanhempiensa mielestä epäkypsä ja kateellinen inisijä. Tosin sehän vain todistaa väheksyvän ja kylmän suhtautumisen.

Meidän lapsi on molempien sukujen eka lapsi lähes kolmeenkymmeneem vuoteen vaikka laskee serkutkin mukaan. Meillä sekä isovanhemmat että isoisovanhemmat odottavat kovasti juuri meidän perhettä kylään. Eivät minua tai miestäni vaan meidän lasta. Me emme ole vaatineet mitään eli pukkia, tiettyä aikataulua tai tiettyjä ruokia, mutta kaikki nuo on järjestetty isovanhempien omasta halusta. He tahtovat nähdä kun lapsi saa lahjoja pukilta, syödä yhdessä joulupäivällisen ja varmistivat että lapsen herkkua on edelleen ruoka x.

Me elettiin lapsettomua jouluja 15 vuotta ja nyt meidän kolmihenkinen perhe elää erilaisia jouluja. Me ei edellytetä kenenkään muum tekevän niin mutta isovanhemmmat tahtovat.

Lapsen saatuani tajusin hyvin pian että meidän lapsi on painonsa arvoinen kultaa. Hän on paitsi meille niin rakas niin myös isovanhemmilleen. He menevät vaikka mille mutkalle tahansa lapsenlapsen takia.

Olen miettinyt miksi ja päätynyt siihen, ettää lapsenlapsi on heille todiste suvun jatkuvuudesta a tilaisuus aikamatkata osittain siihen aikaan kun omat lapset olivat pieniä, mutta vähemmällä stressillä. He itse sanovat etyä tahtovat nähdä lapsen ilon ja ihmetyksen, pitää häntä sylissä ja nauraa yhdessä.

Meidän suvuissa on siis valitettavasti tällä hetkellä näin. Me kuitenkin itse muistamme ne aikuiset joulut ja haluamme olla myös sisarustemme kanssa. Samalla lailla se ei ihan onnistu kuin aikaisemmin, koska toinen meistä on aina lapsen kanssa ja esim. vesiselvä jouluna. Mutta mikään ei estä muita jatkamasta perinteitä yhteisesdä joulussa, me osallidtumme nyt vähemmän ja tulevaosuudessa enemmän

Moni mummo varmaan pysyisi oikein mielellään sen sinkku aikuisen lapsen kanssa joulut. Mutta kun on se päsmäri esikoinen ja naama norsunvatulla oleva miniä lähipiirissä, jolle ei nyt vaan millään voi sanoa,, että ei vttu kiinnosta enää teidän joulurutiinit. Näkeehän sen monista suvun kuvistakin, että ei siellä se oikea jouluilo kimpoa vaan äärimilleen venytetyt tekohymyt albumia varten. Säälittävää, että meillä Suomessa mieluummin näytellään kuin selvitellään ne välit.  Toki väkivallaksihan ne menee sitten monissa preheissä, joten vältellään mieluummin.

Tosi erikoinen ketju. Joulu, tuo passiivis-agressiivisuuden juhla. Päällimmäinen ajatus on, että onneksi meillä on vain yksi (kohta aikuinen) lapsi - ei siis luvassa jouluista sisaruskateutta tai -kaunaa - ja onneksi hän on kiinnostunut toisesta sukupuolesta, joten luvassa ei liene myöskään miniää taloon. Päästään siis helpolla tämän ketjun mukaan...no, meillä onkin aina ollut simppeli ja mukava, omannäköinen joulu. Ei perinteitä.

Mikäli hän joskus saa lapsia, heillä on oma äiti, joka pistäköön heidät kaikkien muiden edelle. Minä pistän oman lapseni, oli hän 5 tai 50, kuten joku muukin jo aiemmin totesi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lapsettomat ihmiset eivät kehitä omia traditioitaan kaveripiireissä? Sisarusten lapset inhottavat, miksi niitä katsomaan? Äiti ei anna tarpeeksi huomiota eikä tarpeeksi hienoja lahjoja? Jääkää kaupunkeihin, pitäkää keskenänne glögi- lautapeli-punaviini-kuohuviini-graavisiikajuhlat ja kävelkää illalla haudoilla, matka jatkoille kapakkaankin käy helposti.

Johan tässä hämmästyttävän pitkälle päästiinkin, ennen kuin baariin meno nostettiin esiin.

Mun sisarusten lapset on ihania, ihan loistotyyppejä kaikki. Hauskaa seuraa viettää joulua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

...kunhan kunnioittaa sen juhlapaikan isäntäväen tapoja. Esimerkiksi minä en hirveästi pitäisi siitä jos vieraat toisivat paljon juomia tullessaan. Emme mieheni kanssa juo juuri ollenkaan enkä halua, että kotonani humallutaan, yksi jälkiruokaviini on OK mutta hilpeää humalaa en halua katsella. Jos sellaista haluaa  saa ihan vapaasti kehittää ne omat traditionsa jouluksi muualla. 

No nämä nyt olivat vain äkkiä keksittyjä esimerkkejä. Kyllä lapset vanhempansa tuntee, tuskin tuovat alkoholia absolutisteille.

Pointti oli vaan se että raskasta sekin on vanhemmille jos pitää kaikki ohjelma keksiä aikuisillekin lapsille. Voivathan he vaikuttaa joulun ohjelmaan aktiivisesti, tietty ottaen huomioon mikä käy päinsä.

Mitä sitä ohjelmaa keksimään. Onhan ne lapsenlapset siellä, joita kaikki voivat kerääntyä ihailemaan. Mitä sitä aikuinen ihminen muuta tarvitsee.

Tai vaikka sattuisi tarvitsemaan, niin se ei varmaankaan sovi lasten silmille tai päivärytmiin.

No onhan lumiukkopiirretty niin traumatisoiva, kun lumiukko sulaa lopussa, ettei sitä voi aikuiset katsoa perinteen takia, kun lapsilla menee joulu pilalle.

Jeesuksesta ei saa puhua, kun miten sitä lapsille selittäisin, että sikisi pyhästä hengestä. En tykkää, että seksistä puhutaan lasten kuullen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Eli lapsesi, joilla on lapsia, ovat tervetulleita ja saavat vaatia aikataulujen muutosta ja lapsilleen lahjavuorta sinun ostamana. Mutta lapsettomat lapsesi toivot viettävän joulun muualla ja kylästelevän joulun jälkeen.

Itsekin olen sitä mieltä, että se on melkoinen varainsiirto, kun mummit ostaa lapsenlapsilleen pukuja ja vaunuja ja jouluisin kasoittain lahjoja. Lapseton sisko ei saa mitään, koska sen pitää aikuistua. Jos on lapsia, ei tarvitse nähtävästi aikuistua koskaan, vaan voi vaatia isovanhemmilta mitä vain lapsiensa varjolla.

Ja kyllä, olen itsekin päälle viisikymppinen ja meillä kaikki lapset ovat samanarvoisia. On heillä lapsia tai ei ja yhtä tervetulleita kotiinsa joulunviettoon, on heillä lapsia tai ei. Mutta talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan. Eli emme ole alistuneet siihen, että paistelen jouluateriaksi kalapuikkoja klo 12 ja syömme sen joulurauhanjulistuksen jälkeen ja ostan 500 eurolla lapsenlapsille lahjoja ja kahdelle nuorimmalle sanon, että aikuistukaa, ette te lahjoja enää kaipaa. Kaipaa ne ja kaipaa nekin lapset, joilla on lapsia. Kaikille neljälle ostan paketin. On heillä sitten lapsia tai ei.

Olen tuo jolle vastasit. Meillä siis ne lapsettomat ovat ensi jouluna aaton kanssamme, jaamme pienet lahjat heidän kesken. Ja se lapsellinen lapsi viettää oman aaton kotonaan, tulevat sitten joulupäivänä meille. Kuinka tämä malli sortaa lapsettomia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Näin. Ja niitä uusia joulutapoja voi ehdotella lapsuudenkotiin tullessaankin joulua viettämään.

Voi tuoda tuliaisiksi jouluisen jälkiruokaviinin jos sitä tekee mieli ja myös näyttää miten ja minkä kanssa sitä nautitaan.

Voi tuoda mukanaan uuden lautapelin ja houkutella muut pelaamaan jne.

Tervetullutta joulutunnelman kohotusta!

Tästä olen aivan samaa mieltä, meidän pitäisi itse yrittää tehdä siitä joulusta enemmän aikuisillekin mieluinen, jos siitä on tullut pelkästään lasten show!

Viekää ne viinipullot ruokailun seuraksi ja vahvikkeet glögiin, ilmoittakaa että hyvä ohjelma tulee illalla klo 19 ja haluatte katsoa sen. Sanokaa että lähdette illalla haudoille ja ne jotka haluavat liittyä seuraan, ovat enemmän kuin tervetulleita. Yrittäkää tietoisesti keksiä jotain ohjelmaa jolla saadaan ne lapsiinsa liimautuneet vanhemmatkin hetkeksi irti jälkikasvustaan ja touhuamaan jotain aikuisten kanssa.

Haaste on heitetty. :)

Täällä on tuotu muutamaan otteeseen esille, että nämä torpataan kyllä. Koska ei viiniä lasten ollessa talossa, ei seurapelejä koska hyshys tai lapsi ei voi vielä osallistua täysipainoisesti. Tv:tä ei, koska vietetään "yhteistä" aikaa. Joku sai tosiaan syödä keittämäänsä riisipuuroa vähän yksikseen, jotta jää tilaa makaronilaatikolle, pitäähän yhdessä syödä ajoissa. Eli pettymys tulee olemaan vielä suurempi kun yrität ja toiset todellakin sivuuttavat toiveesi avoimesti, ei edes epähuomion piikkiin voi enää pistää. Kuka tämän kestää, haaste heitetty!

Jos mikään ehdotettu ei käy, niin eikö se silloin ole aika selvästi sanottu että sinä et ole niin kovin tärkeä täällä ja emme välitä sinun haluistasi ja tarpeistasi ollenkaan? Eli sitten pitää vaan hyväksyä se ja seuraavana vuonna tehdä oma joulu, jonne kutsuu niitä perheenjäseniä jotka välittävät sinusta aidosti ja ystäviä ja ketä nyt lähipiirissä onkaan. Tärkeintä on välittää ja tulla välitetyksi.Olla niiden rakkaiden ihmisten kanssa. Perhe voi olla sellainen jonka jäsenien suonissa virtaaa samaa verta, mutta se voi olla myös henkistä yhteyttä. Monella lapsettomalla on myös puoliso, voi olla että siellä ehkä on sopivampi joulu teille. Täytyy elää niin kuin itse parhaaksi näkee ja tulla onnelliseksi. Selkeästi laiminlyövä perhe, joka sinusta ei välitä, ei todellakaan ole mikään voimavara elämässäsi.

Ja sitten kun kuitenkin joulun alla tulee iloisia puheluita, että mikä päivä tulet ja ehditkö olla montakin päivää, autatko leipomisessa jne. on aika vaikea ymmärtää, että ei me sua oikeasti haluta kuin yleisöksi. Ihminen on siitä hassu, että vaikeimmissakin ihmissuhteissa lyö yllättävän pitkään päätä seinään, ennen kuin tajuaa luovuttaa.

Täytyy olla ihan kiitollinen omasta tilanteesta. Me perheettömät ja kauempana asuvat saadaan mennä jouluksi kotiin kuin omaan kotiimme ja olla muutama päivä taas kuin lapsia. Lähempänä asuva perheellinen sisarus tulee puolison ja lasten kanssa syömään ja ruoka on silloin kun on etukäteen sovittu, tai sitten he eivät tule, oma valinta. Lahjojen jaon ja lapsiperheen lähdön jälkeen vietetään sitten pienellä porukalla aikuisten juhlaa. Nyt sen vasta tajuaa, kuinka hyvin vanhemmat osaavat ottaa meidät kaikki huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt ihan riitaa haastamatta, kun ketjussa ilmeisesti on lapsellisia kirjoittajia, että miten te olette huomioineet lapsettomat sisaruksenne, jos vietätte tuolla lailla lapsuudenperheen kesken joulua? Toivotatteko hyvää joulua, kysyttekö kuulumisia, mietittekö ylipäätään mitä sisarus saattaisi joulunvietolta haluta?

Olen huomioinut aivan samalla tavalla kuin olen huomioinut kaikki muutkin paikalla olevat aikuiset. En ole koskaan edes ajatellut, että lapsettomia pitäisi huomioida jotenkin eri tavalla kuin muita. 

Meillä on nyt kolmas joulu, jolloin joulua viettää neljä sukupolvea. Ja joulu järjestetään taas suvun pikkuväen ehdoilla. Tämä ei ole kenellekään ongelma, koska jokainen paikalla oleva aikuinen on ollut itsekin lapsi ja saanut aikoinaan joulunsa "parrasvaloissa". Aivan samalla tavalla kuin on joulun järjestämisvastuu siirtynyt sukupolvelta toiselle, on myös huomion keskipisteenä oleminen siirtynyt sukupolvelta toiselle. Ilman ongelmia. Serkuksia on neljä ja heistä kaksi on tahoillaan naimisissa. Toisella heistä on nämä pienet lapset. Yksi serkuksista on avoliitosta ja yksi on sinkku. Jouluna - kuten muulloinkin tavatessamme - lapsilla on paljon viihdyttäjiä ja peräänkatsojia, joten aikuisille jää ihan riittävästi aikaa jutella keskenäänkin. Itseasiassa serkuksista juuri lapsettomat ovat innokkaimpia viihdyttämään taaperoita. Porukan sinkku on nuorimies, joka mielellään toimii joulupukkina ja leikittää ja laulattaa serkkunsa lapsia. Kaksi muuta lapsetonta serkusta ovat naisia ja tykkäävät todella paljon näistä taaperoista. Sellaista hetkeä ei olekaan, etteikö ainakin joku aikuisista katsoisi lasten perään ja huolehtisi, että lapsilla on hauskaa. 

Mulle tuli mieleeni, että ovatko nämä lasten saamasta huomiosta katkerat lapsettomat niitä, joiden lapsuudessa joulua on vietetty aikuisten ehdoilla? Ja nyt, kun joulunvietto on muuttunut ja seuraava sukupolvi saakin enemmän huomioita, he kokevat jonkinlaista universaalia epäoikeudenmukaisuutta jäätyään aikoinaan itse vaille sitä huomioita, jota seuraavan sukupolven lapset nyt saavat? Vai mistä tuo johtuu?

Edelleen tuo hölmö ajatus, että aikuinen olisi lapsille kateellinen huomiosta ja parrasvaloissa olemisesta. Vai sitäkö aiempien jouluperinteiden kaipaaminen mielestänne onkin? Että jos haluaisi sen perinteisen joulupöydän tavanomaiseen päivällisaikaan eikä keskipäivällä, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Jos haluaa katsoa lempisarjansa joulujakson telkkarista, on kateellinen lasten saamasta huomiosta? Yhteisen hautausmaareissun toivominen iltaan on parrasvaloihin kaipaamista? Edes yhden joululahjan toivominen tarkoittaa, että kateellinen lasten leluista?

Tästä on nyt reilusti yli 30 sivua jankattu, eikä perusasia tunnut vieläkään menevän perille. Hakekaa jostain rautalankaa. Paljon.

Jos kaipaa yhteistä hautausmaareissua, sen ajankohta kannattaa sopia siten, että lapset eivät ole vielä yöunilla. Ei voi oikeasti olla niin vaikea ymmärtää, että pienet lapset tarvitsevat säännöllisiä päivärutiineja. Kun lapset kasvavat, rutiinien merkitys vähenee. Ja jos halutaan, että myös lapset ovat jouluna ruokapöydässä, ei kannata valita sellaista ajankohtaa, että lapset ovat just tuntia tai kahta aiemmin jo syöneet. Ei niille silloin joulupöydässä maistu yhtään mikään, kun ei ole nälkä. Me aikuiset voidaan mättää jouluruuat vaikka puoli tuntia sen jälkeen, kun olemme syöneet pizzeria pizzan, mutta lapset eivät toimi niin. Ja mitä tulee tuohon lempisarjan katsomiseen telkkarista, niin mä en todellakaan ymmärrä, miksi sitä pitää mennä katsomaan juuri suvun joulunviettoon. Eikö sitä nyt saa vaikka otettua tallenteelle ja katsottua joulupäivänä? Tai katsoa vaikka toisessa huoneessa tabletilta, jos se on nähtävissä myös netistä. Meillä tosin tuollaista ongelmaa ei edes olisi, koska multa löytyy telkkari myös yläkerrasta makuuhuoneesta, jos joku nyt ehdottomasti haluaa jouluaattona katsoa lempisarjaansa telkkarista. Kukaan ei ole koskaan vielä halunnut meidän jouluissamme mennä katsomaan telkkaria, koska joulunvietossamme se yhdessäolo on aika keskeistä ja telkkaria voidaan katsoa kotonakin. 

Jouluperinteet muuttuvat, kun sukuun tulee uusia ihmisiä. Tulee miniöitä ja vävyjä, lankoja ja kälyjä, anoppeja ja appiukkoja. Tulee uusia lapsia. Voi tulla jopa uusperheen lapsia, jotka eivät ole edes mitään sukua. Ei se oman lapsuuden joulu pysy enää samana, kun porukkaa on enemmän. On tehtävä kompromisseja. Tai sitten vietettävä ihan oma joulu just niinkuin haluaa. 

Mitä tulee noihin lahjoihin, nykyisin tuntuu olevan aika tavallista, että jossain vaiheessa aikuiset lakkaavat lahjomasta toisiaan. Huomataan, että "minä ostan sinulle yöpaidan ja suklaarasian ja sinä ostat minulle  yöpaidan ja suklaarasian" alkaa olla ihan älytöntä. Meillä kävi yhdessä vaiheessa niin, että alettiin antaa toisillemme lahjakortteja. Sama kuin olisi seteleitä vaihtanut kädestä toiseen. 

Siinä sitä taas tuli jargonia ilman vastausta varsinaiseen kysymykseen. Jotain puppulausegeneraattoriako käytät apuna, vai oletko ihan luonnonlahjakkuus?

No kerropa nyt mulle sitten, fiksumpi kun  kerran olet, että miksi aikuisena joulun pitäisi olla samanlainen kuin se oli lapsena? Varsinkaan, jos sitä joulua ei  vaivaudu järjestämään itse?

Ei, vaan yritän kysyä mahdollisimman yksinkertaisesti. Jos aikuinen haluaa säilyttää muutamia itselleen tärkeitä jouluperinteitä, onko hän kateellinen lasten saamasta huomiosta? Nyt ei tarvitse miettiä hautausmaaretken käytännön järjestelyjä tai suklaarasioiden vaihtamisen mielekkyyttä. Vai yksinkertaisesti KYLLÄ vai EI?

Kyllä se siltä vaikuttaa jos aikuinen ihminen itkee ettei vanheneva äiti huolehdi että aikuisen lapsen jouluperinne säilyy muuttumattomana.

Aikuinen lapsi voi huolehtia omista jouluperinteistään itse.

Jos ( iso)äiti on joku tyranni niin silloin on perheessä muuta vakavempaa ongelmaa kuin jouluperinteet.

Jos ei ole tyranni , voi aikuinen lapsi ihan itse kaikessa rauhassa huolehtia että itselleen tärkeät asiat toteutuu ja saa varmasti mukaan muitakin.

Itse näiden nuorten naisten äitien ikäisenä (50+) olen kyllä hieman tyrmistynyt ketjusta. Olen työssäkäyvä kuten varmaan monet teidänkin äideistä, vaativassa työssä ja joudun ihan jouluun asti pohtimaan kaikkea muuta kuin joulua. Lapset tulevat jouluksi, kiva, mutta onneksi vuorottelevat hieman, kaksi lapsetonat aattona, lapsiperhe joulupäivänä. Nään lapsiani usein ja tietenkin haluan nähdä heitä myös jouluna mutta en mitenkään rakasta joulun tekemistä, se on raskasta vaativan työn ohessa. On erittäin mukavaa kun lapset ovat tuon havainneet ja vuorottelevat hieman meillä juhlimisessa, tapaavat toisiaan myös toistensa kotona joululoman aikaan. Rakastan kaikkia lapsiani mutta en elä heille, elän omaa elämääni. Ja lapset ovat tuon ymmärtäneet, suunnittelemme juhlat niin ettei ole minullekaan liian raskas, saamme mieheni kanssa elää omanlaisen joulun johon lapset osallistuvat. Heille syntyy omia perinteitä, lapsettomat tapaninbileineen, lapsellinen perhe jo aattojuhlaa. Minun ja mieheni koti oli lasten lapsuudenkoti mutta se ei ole museo jossa aika pysähtyisi, se on muuttunut, tavat ja huonekalut muuttuvat, lapset ovat tervetulleita käymään mutta heillä on jo omat kodit muualla. Eikö tämä ole normaalia aikuistumista ja ajan kulua? Eli miettikääpä tuota lapsellista kiukkuilua kaksi kertaa ennen kuin menette sitä esittämään omille äideillenne, järjestäkää mieluummin oma joulunne omassa kodissanne ja menkää kylään vanhemmillenne joulun jälkeen.

Eli lapsesi, joilla on lapsia, ovat tervetulleita ja saavat vaatia aikataulujen muutosta ja lapsilleen lahjavuorta sinun ostamana. Mutta lapsettomat lapsesi toivot viettävän joulun muualla ja kylästelevän joulun jälkeen.

Itsekin olen sitä mieltä, että se on melkoinen varainsiirto, kun mummit ostaa lapsenlapsilleen pukuja ja vaunuja ja jouluisin kasoittain lahjoja. Lapseton sisko ei saa mitään, koska sen pitää aikuistua. Jos on lapsia, ei tarvitse nähtävästi aikuistua koskaan, vaan voi vaatia isovanhemmilta mitä vain lapsiensa varjolla.

Ja kyllä, olen itsekin päälle viisikymppinen ja meillä kaikki lapset ovat samanarvoisia. On heillä lapsia tai ei ja yhtä tervetulleita kotiinsa joulunviettoon, on heillä lapsia tai ei. Mutta talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan. Eli emme ole alistuneet siihen, että paistelen jouluateriaksi kalapuikkoja klo 12 ja syömme sen joulurauhanjulistuksen jälkeen ja ostan 500 eurolla lapsenlapsille lahjoja ja kahdelle nuorimmalle sanon, että aikuistukaa, ette te lahjoja enää kaipaa. Kaipaa ne ja kaipaa nekin lapset, joilla on lapsia. Kaikille neljälle ostan paketin. On heillä sitten lapsia tai ei.

Olen tuo jolle vastasit. Meillä siis ne lapsettomat ovat ensi jouluna aaton kanssamme, jaamme pienet lahjat heidän kesken. Ja se lapsellinen lapsi viettää oman aaton kotonaan, tulevat sitten joulupäivänä meille. Kuinka tämä malli sortaa lapsettomia?

hienoa että jollain on sitä hienotunteisuutta ja yhtälailla lapsettomien lapsiensa ja heidän jouluperinteidensä arvostusta. kamala on nähdä miten suuri osa tässäkin ketjussa vääntää tahallaan loukattujen tunteiden joksikin lahjahysteriaksi.