Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempi käyttäytyy näin aikuista lastaan kohtaan?
31.10.2017 |
Puhuu aina päälle, ja jos tämän lapsi puhuu muille tunkee väkisin mukaan keskusteluun tai yrittää puhua puolesta. Suuttuu jos tästä mainitsee. Ei usko tai huomioi jos jälkikasvu kertoo tälle jotain tai antaa neuvoja, mutta jos joku muu kertoo saman asian tai saman neuvon, selittää innoissaan miten fiksu idea tämä oli tältä toiselta henkilöltä.
Kommentit (8)
Narsisti. Rajaton.
Ei hahmota että se aikuinen lapsi on erillinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun yritän puhua jotain jollekin niin lisäksi äiti sitten katsoo kuin haukka minua läpitunkevasti, ei siis sillein kiinnostuneesti ja vilpittömästi kuin normaali ihminen. Hän on valmiudessa älähtämään ja hän todennäköisesti älähtää ennen kuin olen puhunut loppuu ja aloittaa oman pitkän kovaäänisen monologinsa kuinka oikeasti asia on näin ja näin ja jos toisin toimii niin on ihan hirveä ihminen.
Olen sanonut äidilleni tästä päälle puhumisesta ja hänen vastauksensa on aina että olen vaan niin lapsellinen ja kehittymätön kun en tajua että normaalit ihmiset keskeyttää alati toisiaan kun keskustellaan, ettei aina voi kaikki huomio olla minussa. Niin ei voi olla edes sen vertaa että saa jonkun yhden pointin selitettyä loppuun. Sitten jos kokeilen keskeyttää hänet niin hän katsoo minua kyllästyneesti kuin kapinoivaa nelivuotiasta, halveksuen eikä ole kiinnostunut mitä sanon ja jatkaa taas omaa juttuaan. Jos koetan uudestaan niin hän jo räjähtää ja alkaa taas selittämään siitä kuinka en ole aikuisen tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini teki tuota samaa. Sitten käveli perässä kyselemessä ihmisiltä että mitä olin puhunut. Jos olin kertonut ihmisille uudesta työpaikastani, äiti selitti että Matti se vasta onkin edennyt työpaikassaan. Lomamatkani äiti mitätöi tyyliin muille selittäen että hän kävi itse exoottisemmassa kohteessa. Jos joku vähänkin ehti mainita minusta hyvää sanaa äidilleni, äiti mitätöi sen ja jopa valehtelikin väittäen että minä olin puhunut mitä sattuu (minä en valehtele). Kun valmistuin opiskeluistani, äiti ei edes onnitellut mutta jokaista valmistunutta sukulaistani jaksoi kehua ja lähetti näille arvolahjat. Ostin asunnon, se oli äidille kuin ilmaa, ei koskaan käynyt siellä. Muiden nuorten asunnonhankintaa kehui vaikka kyse oli vuokra-asunnoista. Kävi viemässä kukkia, lahjan ja ruokaa näille. Kun äiti oli ongelmissa ja tarvitsi apua, minä selvittelin hänen sotkujaan. Selvittelyihin hän ei itse osallistunut kummemmin, kunhan viskasi minulle papereita ja vastaili tarvittaessa kysymyksiin kuin uhmaikäinen kierrellen vastauksia. Kiitosta ei tietenkään tullut, ei mitään. Vaikeni kuin muuri lapsestaan, joka häntä auttoi. Haukkua kyllä jaksoi (kateellisuuttaan?) ja mustamaalata naurettavuuksiin asti. Elämäni raskainta aikaa. Tässä vain millin osa kokonaisuudesta. En ole enää tekemisissä äitini kanssa, minulla on omatietous että hänellä on narsistinen persoonallisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemman pitäisi kasvaa lapsen mukana, kaikki eivät kokonaan tee sitä vaan se lapsi nähdään iäti 5-vuotiaana.
Mistä johtuu, että vanhempi puhuu lapsestaan vain, muistellen kun lapsi oli 1-3-vuotias. Kuin aikuista lasta ei olisi olemassakaan vanhemmalle.
Vanhemman pitäisi kasvaa lapsen mukana, kaikki eivät kokonaan tee sitä vaan se lapsi nähdään iäti 5-vuotiaana.