Apua pitäisi lähteä laivalle ja tuulta luvataan 19m/s
En ole iäisyyksiin ollut laivalla mutta olen kärsinyt matkapahoinvoinnista nuorena. Mikä on se nopeus jolloin laiva jää turvallisuussyistä satamaan? Gracella pitäisi mennä.
Kommentit (20)
Sellaisia tuulia ei ole täällä ollutkaan, että nuo autolautat jäisivät maihin.
Vähemmän Turun saaristoreitillä keinuttaa kuin avomerellä Hangon ja Ahvenanmaan välillä Helsinki-Tukholma reitillä.
Grace on merikelpoisin ruotsinlaivoista, ei se uppoa.
Joskus joku lautta jättää Maarianhaminan väliin, jos kovan tuulen suunta on juuri harmillinen, mutta ei sitäkään käy kuin todella harvoin. Muuten nuo isot laivat kyllä porskuttaa.
En lähtisi yli 15 m/s tuulilla minnekään pahoinvoinnin vuoksi. Kerta riitti.
Itsekin laivassa kovassa tuulessa kärvistelleenä, en enää ikinä halua kokea moista. Mutta mä olinkin Gracea pienemmällä Tallinnan pikalautalla, ja voin kertoa, että se paatti heittelehti puolelta toiselle kuin korkki Atlantin aalloilla.
Aivan järkyttävää. Oksetti, pyörrytti ja pelkäsin kuolemaa. Rukoilin hytissä (joka oli olotilan vuoksi ihan pakko ottaa ja maksaa kun oltiin jo laivalla) että matka päättyisi. Jokainen minuutti tuntui ikuisuudelta. Kaikki paikat laivan sisällä oli pakko pitää matkustajien turvallisuuden vuoksi kiinni, esim. tax freessä oli enemmän pulloja lattialla kuin hyllyillä. Tuli Estonia mieleen, harmittelin etten ollut tajunnut ottaa edes omaa pelastusliiviä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi yli 15 m/s tuulilla minnekään pahoinvoinnin vuoksi. Kerta riitti.
Olin Gabriellakla noin kuukausi sitten Tukholmassa. Menomatka mukavaa ja tasaista. Tukholmassa alkoi vähän tihuttaa ennen laivaan palaamista ja myöhemmin sataa.
Kävimme buffassa syömässä heti laivan lähdettyä. Otin lasin viiniä. Muuten alkoholia en juonut.
Noin klo 20 alkoi laiva keinua. Kävi Maarianhaminassa ja se oli ainoa rauhallinen kohta keinumisen jälkeen.
Keinuminen in lievä ilmaisu sulle kun laiva kieppui ja tuntui hajoavan. Oksensin 8 kertaa.
Laivan piti olla Helsingissä klo 10, mutta oli klo 13.
Mukavaa meritaudissa vatsatautiin verrattuna on että se meni ohi heti tasaiselle astuttua.
Hyvää matkaa. Itse en mene enää tuulessa laivalle.
Lähtekääpä kovalla aallokolla purjehtimaan, se vasta hauskaa onkin. 😵
Vierailija kirjoitti:
Itsekin laivassa kovassa tuulessa kärvistelleenä, en enää ikinä halua kokea moista. Mutta mä olinkin Gracea pienemmällä Tallinnan pikalautalla, ja voin kertoa, että se paatti heittelehti puolelta toiselle kuin korkki Atlantin aalloilla.
Aivan järkyttävää. Oksetti, pyörrytti ja pelkäsin kuolemaa. Rukoilin hytissä (joka oli olotilan vuoksi ihan pakko ottaa ja maksaa kun oltiin jo laivalla) että matka päättyisi. Jokainen minuutti tuntui ikuisuudelta. Kaikki paikat laivan sisällä oli pakko pitää matkustajien turvallisuuden vuoksi kiinni, esim. tax freessä oli enemmän pulloja lattialla kuin hyllyillä. Tuli Estonia mieleen, harmittelin etten ollut tajunnut ottaa edes omaa pelastusliiviä mukaan.
Siis yleensäkö reissaat sen kanssa? :D Eikö noilla peloilla kannattaisi suosiolla jäädä jo maihin.
En lähtisi, kerta Itämerellä myrskyssä 32 tuntia riitti loppuelämäksi.
Mutta jos päätät ap lähteä, ota meritautipilleri. Ihan turha alkaa arpoa tuleeko merisairaaksi vai ei. Sitten kun jo yrjöää, ei se auta enää.
En tiedä saako Suomesta purkan muodossa olevaa pahoinvointilääkettä, esim. Tanskasta saa ja se on kätevää kun imeytyy jo suusta.
Suosittelen ottamaan matkapahoinvointilääkettä, jos on taipumusta pahoinvointiin.
En koskaan varaa laivamatkaa syksyllä. Liikaa syysmyrskyjä! Muutenkin katson ensiksi säätiedotteen ja vasta sen jälkeen varaan matkan.
Meinasin pikkulikkana lentää syysmyrskyssä laivalta mereen, kun ainoana matkustajana juoksin kantta ympäri ja tuuli melkein työnsi kaiteen yli. Seuraava jännitysmomentti olikin se että henkilökunta oli alkanut lukita kansien ovia turvallisuussyistä enkä meinannut päästä enää takaisin sisälle.
Hieno reissu oli, kaikkialle ripustettu oksennuspusseja ja matkustajat vihertäviä.
Pahoinvointilääkettä mukaan jos mahdollista ja jos lapsia matkassa niin pitäkää silmällä etteivät rieku kannella pahimmassa säässä.
Kannattaa opiskella Estonian turmasta selviytyneiden tarinoita että osaat pelastautua ja toimia ennakoiden.
Vitullinen känni vaan päälle heti.
Se on mukavan tuntusta, kun sängyssä välillä menee jouset ihan pohjaan ja välillä tuntee leijuvansa.
Vierailija kirjoitti:
Lähtekääpä kovalla aallokolla purjehtimaan, se vasta hauskaa onkin. 😵
Jep, about 30m purjevene (tuttujen oma), yli 30m/s tuulet, kivaa oli 😊
Mulla siis. Kaksi mukana ollutta sitoi itsensä mastoon ja oksenteli suoraan kannelle (josta aallot kyllä huuhtoi pois). Onneksi kippari osas hommansa eikä veneelle käynyt kuinkaan.
Kokemusta samoista tuulista isommalla paatilla (puolalaisen yhtiön laiva Gdanskiin), käytävien kaiteet täynnä oksennuspusseja ja miehistö tarjoili pahoinvointipillereitä. Käveleminen oli kuin Vekkulassa, mutta minä olin yksi niistä, joilla ei ollut muuta ongelmaa ”pikkuisen” keinumisen kanssa.
En tiedä miten herkkä ap on, mutta nykylaivat ovat kyllä todella paljon tasaisempia kuin vielä 20 vuotta sitten. Sivuttaisaallokossa avomerellä tuo Gracekin pystyy laittamaan ulos vakaajat, jotka tasoittavat keinuntaa. Itse uskaltaisin lähteä 15 m/s tuulessa. Lähempänä myrskylukemia sitten jättäisin jo huvireissun väliin.
On muuten kamalaa olla myrskyävällä merellä. Ihmiset oksentelee ja lapset itkee. Ei ollenkaan mukavaa.
Jos vaan kestää meritautia, niin tavallaan syysmyrskyt ovat merellä upeaa katseltavaa. Myrskyjä Suomen tai edes Itämeren alueella on kuitenkin harvoin.
Nuo laivat toki keinuvat, mutta kestävät myrskyt hyvin. Suomessa ei ainakaan 60-luvun jälkeen ole peruutettu yhtään lähtöä kelin takia. Tallinnan katamaraanit ovat erikseen.
No ei jää Grace tänään satamaan, se on varma.