Uusi Fb-ryhmä sperman- ja munasolujen luovuttajille sekä kohdunvuokraajille.
Hei! Perustin juuri Facebookiin suljetun ryhmän, jonka tarkoituksena on saattaa yhteen ihmisiä, jotka haluavat lisääntyä.
Sivusto hakee vielä lopullista toimintamalliaan, mutta tarkoituksena olisi, että sinne muodostuisi aktiivisen keskustelun lisäksi myös nopeasti selattava tietokanta sukusolujaan luovuttavista ihmisistä, joihin kiinnostuneet voisivat sitten ottaa suoraan yhteyttä jos haluavat lisätietoja.
Kohdunvuokraus ei ole iihan laillista toimintaa tällä hetkellä vaikka Suomen syntyvyys laskeekin kuin lehmän häntä, joten tietty diskreettisyys ja anonyymiys on suotavaa jos mietitte osallistuvanne syntyvyystakoisiin näinkin altruistisella tavalla. On myös täysin ymmärrettävää, että osa jäsenistä ei halua ryhmän nimeä varsinaisessa profiilissaan listattavien ryhmien joukkoon (suljetun ryhmän nimi näkyy ulkopuolisille, keskustelut eivät). Tämän vuoksi hyväksyn ryhmään myös ilmiselvät "feikki"profiilit ja toisaalta myös poistelen niitä jos herää epäilys siitä, että henkilö haittaisi ryhmän sisäistä harmoniaa.
Tehokkuuden nimissä pyydän, että ryhmää varten perustettujen Fb-profiilien nimissä kerrotaan tavalla tai toisella mikä jäsentä motivoi liittymään ryhmään. Esimerkiksi munasolujen luovuttaja voisi käyttää nimessään kirjainta M ja kohdunvuokraaja kirjainta V. Miespuolisten ei tällaiseen tarvitse vaivautua ymmärrettävistä syistä. Kohdunvuokrausta ja munasoluja tarjoavan naisen nimimerkki voisi sitten olla esim. Tanja-83 MV.
Laittakaahan sanaa eteenpäin ja tervetuloa mukaan ryhmään! https://www.facebook.com/groups/630600437086905/
Lämpimin terveisin hedelmällisyyden jumalanne Rauni Akka Äkräs.
Kohdunvuokraushan ei omia soluja käyttäen edellyttäisi lääkärin apua. Miten kukaan lääkäri siinä auttaisi, jos se kerran on laitonta?