Lähdenkö vai jäänkö suhteeseen?

Seurustelen nyt ensimmäistä kertaa vakavasti. Aiemmin olen ihastunut harvakseltaan, enkä koskaan saanut vastakaikua. Olen todella ujo ja introvertti henkilö joten minun on vaikea tutustua ihmisiin. Ja vaikea uskoa, että kukaan enää minuun ihastuisi, jos nyt jättäisin mieheni.

Olemme olleet nyt yhdessä parin vuoden ajan ja asuneet jo pitkään yhdessä. Koska kyseessä on ensimmäinen varsinainen suhteeni, mietin, että kuuluuko tältä tuntuakkin. Kun näen Instagramissa kuvia pareista, jotka julistavat rakkauttaan toisilleen suloisissa yhteiskuvissa, mietin, että feikkaako nuo vain, vai onko tuollaista muka tosissaan olemassa. Itse tuntisin itseni suureksi valehtelijaksi, jos sanoisin miehelleni rakastavani häntä.

Alkuun olin toki ihastunut ja erittäin imarreltu, kun joku ihastui minuun. Mies vaikutti kokeneelta, huolehtivalta ja määrätietoiselta. Meillä tuntui olevan paljon yhteisiä näkemyksiä ja mies tuntui kiltiltä ja tasapainoiselta ja hänelle sopi hyvin ujoudestani ja epävarmuudestani johtuva hidas eteneminen. Edelleenkin mies on harvoja ihmisiä, joiden seurassa voin olla oma itseni. Parhaimmillaan meillä on hauskaa yhdessä ja vaikken kovin seksuaalisesti halukas olekkaan, on seksikin parasta kokemaani.

Mutta sitten... Seurustelumme alkuaikoina mies oli kokenut vaikeita asioita. Hän lohduttautui alkoholin avulla. Jälkeenpäin ajateltuna olisi ollut helpompaa, jos olisin lähtenyt tuolloin. Silloin olin kuitenkin vielä melko ihastunut ja alkoholismilta vaikuttanut toiminta rauhoittui. Mies saattaa nykyään pitää välillä viikonloppuja ilman alkoholia, mutta vastapainoksi on sitten niitä viikkoja, jolloin arkeankin maistuu. Juominen tapahtuu yleensä silloin, kun olen jo nukkumassa tai olen poissa kotoa. Sen sijaan esimerkiksi juhlissa mies kieltäytyy aina ottamasta edes skumppalasia. Jonkinlainen ongelma siis on edelleen olemassa.

Olen itse viime aikoina kokenut rankempia asioita ja myönnän, että sillä saattaa olla vaikutusta asiaan, mutta lähes kaikki mieheni tekemä ärsyttää suunnattomasti. Hän on aivan mahdottoman saamaton ja jättää kaikean viime tinkaan tai kokonaan hoitamatta. Jos hän lupaa käydä kaupassa, juoksee hän sinne ehkä viime minuutilla, eikä ehdi enää ostaa kaikkea. Kotimme näyttää kamalalta, kun hä. nen tavaransa ovat aivan levällään: sohvalla ei mahdu istumaan, koska siellä on kaikkea lautasista likaisiin sukkiin jne.

Ja ne tunteet.. Tunne miestä kohtaan nykyään tosiaan lähinnä ärsytystä ja haluasin huutaa hänelle että painuisi pois elämästäni. Tätä on jatkunut jo pitkään. Parhaimmillaan hän tuntuu kivalta kaverilta tai rakkaalta veljeltä, ei ihmiseltä, jonka kanssa haluaisin jakaa elämäni. Tulemme toki edelleen hyvin toimeen, mutta emme enää tee mitään yhdessä, lukuunottamatta satunnaista seksiä tai leffojen katselua kotona. Jos joutuisin pulaan, en soittaisi ensimmäiseksi enkä vielä toiseksikaan miestäni apuun, sillä en yksinkertaisesti luota siihen, että hän osaisi auttaa. Kun käymme kaupassa yhdessä, minua hävettää kun ajattelen ihmisten miettivän, että ai nuo ovat pari ja tuo rakastaa tuota.

Onko normaalia tuntea näin? Eikö edes joskus pitäisi tuntea hetkittäin suurta rakkautta, eikä vain parhaimmillaan toverellista kiintymystä toista kohtaan? Lähteminen tuntuu ajatuksena pahalta, sillä tiedän miehen rakastavan minua ja hänen murtuvan täysin, jos jätän hänet. Minulla ei ole aiempia suhteita ns. vertailukohteena, joten väkisinkin on sellainen olo, että tämän pitäisi nyt olla jotakin upeaa ja ainutkertaista.