Koira ja muut eläintietäjät mitä tekisitte?
Ajattelin kysyä teiltä mitä tehdä tälläisessä tilanteessa, kun naapurin koira on häiritsevä ja ei varmaan muutenkaan voi kovin hyvin?
Tilanne on se, että alakerran naapurin koira haukkuu säännöllisesti joka päivä. Siis aloittaa aamu yhdeksältä ja lopettaa ilta kuudelta. Tätä on jatkunut jo melkein puolivuotta, yhdessä vaiheessa tuli pidempi tauko, mutta nyt sama taas jatkuu. Naapurille on kerrottu häiritsevästä koirasta, mutta muutosta parempaan ei ole tapahtunut, haukkuminen jatkuu yhä.
Useammat naapurit ovat tehneet valituksen vuokranantajalle, mutta mitään ei ole tapahtunut. Olen toivoton, ärsyttää kuunnella koiran haukkumista kirjaimellisesti monta tuntia putkeen. Ja muutenkin käy sääliksi koiraa, kun omistaja aina poissa ja koira ilmeisesti pitkiä aikoja yksin kotona- haukkuu ja ulvoo. Olisiko aihetta soittaa jonnekkin eläinsuojelu paikkaan vai mitä teen?
Kommentit (8)
Tee ilmoitus eläinsuojeluvalvojalle. Koiraa ei voi pitää pitkiä päiviä yksin kotona, sanoohan sen nyt jo järkikin että pitää päästä ulos kuselle ja saada ruokaa. (tai pitäisi sanoa, mutta omistaja on ilmeisesti idiootti.)
Tehkää kimppavalitus naapureiden kanssa koirasta, älkää luovuttako vaan tykittäkää valituksia isännöitsijälle.
Tuossa kärsii koira sekä naapurit, ainoa joka on tilanteeseen tyytyväinen, on se välinpitämätön omistaja.
Mikä kaupunki kyseessä, voidaan auttaa etsimään se oikea taho jolle ilmoittaa?
Kiitos vastauksesta!
Kuulostaa hyvältä, asuinpaikka on Helsinki
No jos on sanottu ja saanut valituksia sekä on koko ajan yksin, niin kunnan eläinlääkärille soittaisin. Tosin jos kellonajat on noin tasaiset, niin onko omistaja töissä tuon ajan ja muuten kotona? Monet koirat kärsii eroahdistuksesta ja haukkuminen voi johtua siitä. Naapuria voisi jututtaa sen verran, että kysyisi ystävällisesti onko mihin toimenpiteisiin ryhtynyt asian suhteen.
Luulen, että koiran omistaja käy jossain töissä kun nuo ajat on tosiaan niin säännölliset.
Tuosta naapurin jututtamisesta sen verran, että hän on ulkomaalainen ei ymmärrä paljon suomea ja aina tosi äkäsen näkönen, en ainakaan itse uskalla sanoa sille mitään. Laitoin valituslapun ja isännöitsiä kertoi puhelimessa, että tää kyseinen naapuri on saanut useita valituksia koiran metelistä.
Huomenna soitan helsingin eläinsuojeluyhdistykseen.
Minä olen se otsikossa mainittu koira, ja olen sitä mieltä, että aloittajan naapurin koira ei todellakaan voi hyvin! Me koirat ulvomme vain äärimmäisessä hädässä.
Soitin eläinlääkärille, eivät kuulemma voi tehdä asialle mitään, koska koira haukkuu selkeästi työaikoina ja pelkkästään koiran haukkumisesta ei voi päätellä, että koira tarvitsee eläinsuojelu toimenpiteitä.
Eläinlääkäri sanoi, että koira todennäköisesti kärsii eroahdistuksesta.
Outoa, kun nimenomaan sanoin eläinlääkärille, että olen päivisin pitkiä aikoja kotona ja kuulen että koira kirjaimellisesti haukkuu monta tuntia putkeen. Mielestäni ei ole normaalia? Eläinlääkäri kehotti haistelemaan naapurin postiluukkua, jos haisee uloste tai virtsa pitää soittaa uudelleen.
Normaalisti tällä naapurilla on aina parvekkeen ovi auki. Laitoin eilen naapurille kirjeen, jossa kerroin koiran haukkumisesta. Tänään parvekkeen ovi oli kiinni, mutta koira edelleen haukkuu! Inhottaa naapurin piittaamattomuus omasta koirasta! Parvekkeen ovi kiinni ja koira jätetään kotiin koko päiväksi ulvomaan ja haukkumaan.
Miten voi olla mahdollista että useita valituksia häiritsevästä ja säännöllisestä metelistä ja isännöitsijä ei voi tehdä mitään? Eikö alkaisi olla varoitusten paikka ja lopulta häädön?
Soita eläinsuojeluun. Eivät he asialle todennäköisesti voi mitään, ellei pahoinpitelyä tms. hälyttävää tapahdu, mutta ilmoittaisin kuitenkin. Ihme kusipää naapurisi on. Joku narkkari? Yök joka tapauksessa.