Eiks suurin osa avioliitoista ole aika ankeita?

Vierailija kirjoitti:

Mun havainnon mukaan hyvät parisuhteet on ihan marginaalisia. Suurin osa liitoista näyttää olevan arjen pyöritystä, vaimon nalkutusta ja mies tossun alla mukautumassa. Oikeesti voiko monikaan sanoa löytäneensä sielunkumppanin...

Ihan samaa mieltä.ystäväpiirissä ollaan oltu about 10 v naimisissa ja kyllä aika monella on kulahtanut meno. Ne joilla näyttää menevän hyvin on ne joilla on rikkaat miehet. Ehkä tällöin naiset ei niin paljon nalkuta kun on luxusmatkoja, kauneudenhoitoja, personal trainereita jne

Minä voin sanoa löytäneeni, tosin tätäkin timanttia on jouduttu hiomaan. Onnellisen liiton resepti on nähdäkseni hyvin yksinkertainen: "kilpailkaa toistenne kunnioittamisessa." Puolisoiden pitäisi olla samalla puolella, ei sotatilassa.

Ankeuden sieto on onnen avain.

Mä ihmettelen niitä, jotka hehkuttavat liittonsa pituutta ja toisaalta valittavat sen ankeutta. Ehkä he odottavat jotain mitalia siitä pituudesta? Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat tjsp.

Meillä ainakin menee oikein hyvin 15 vuoden jälkeen ja niin näyttää menevän suurimmalla osalla kavereistanikin. Harva kaveri valittaa saunaillassa, että vaimo olisi vittumainen tai pihtari, vaikka sellaista saa jatkuvasti netistä lukea. Toki pari kaveria on eronnutkin.

"Suurin osa avioliitoista"? Aikamoista yleistystä ottaen huomioon että avioituneita on tällä planeetalla monta miljardia. Väitänpä että olet väärässä  ja otantasi  on liian pieni.

Ihan samanlaista se arki on oli  liitossa tai ei. Pointti onkin siinä miten siihen arkeen suhtautuu ja miten sitä arkea elää sen kumppanin kanssa. Jos sä kuvittelit että avioliitto tai  mikään muukaan pitkä  (pari)suhde on ainaista juhlaa ja tunteiden paloa, olet lukenut ihan liikaa harlekiineja.

Ei se onni tule mistään taivaalta, vaan kumppania pitää huomioida. Kumppani ei ole koskaan itsestäänselvyys eikä  häntä pidä sellaisena kohdella sillä pitkässä parisuhteessa se rakastaminen on tahdon asia johon vaikuttaa se miten puolisot kohtelevat toisiaan. Jos jompikumpi ei  enää tahdo arvostaa  puolisoaan ja kohdella häntä kuin elämänsä tärkeintä ihmistä, se kaltoinkohdeltu puoliso ei välttämättä enää tahdo sellaista parisuhdetta jatkaa. Ei ole pakko tahtoa yhdessäolon ja liitosn jatkamista jos toinen nälvii, hakkaa, solvaa, mitätöi , pettää tai kiristää. Ihan sama kumpaa se huonosti käyttäytyvä puoliso on.

Itse en tunne ketään,jotka olisivat eronneet liitoistaan ja pitkään ovat olleet avioliitossa,enkä tunne yhtäkään joka ei olisi avioliitossa.Toki olen nähnyt normaaleja nahisteluja,mutta niin se on joka puolella maailmaa :) 

Minulla ei ole huonoista parisuhteista kokemusta, mutta järkikin sanoo, että jos toisen naama vituttaa vuosien jälkeen, eiköhän kummankin kannalta ole parempi lähteä eri teille. Miksi olla suhteessa, joka ei enää toimi eikä voi toimia?

Mitä se ankeus sitten on? Synonyymi arjelle? Sitä se elämä suurimmaksi osaksi on. Sitä arkea on lapsiperheen rallit ja työkuviot, väsymys, stressi ja unenpuute. Sitä on myös tyhmät kahdenkeskeiset vitsit, pusu ohimennessä, teenkeitto, koska se rakas tykkää teestä, toisen lempiruoan tekeminen (tai ruoan valmiiksi tekeminen) toisen menot huomioiden, perjantaipitsa leffan parissa...eikä se nyt ole minusta lainkaan ankeaa. Mieheni on paras ystäväni, mahtava elämänkumppani - jaetaan ilot, surut, arki, arkirakkaus ja romantiikka. Olennaisin osa avioliittoa on tylsyyden ja arjensietokyky - ja sen arjen pienten hetkien hauskaksi, mukavaksi ja rakkaudentäyteiseksi tekeminen. Ei sitä joka päivä ehdi romantisoida ja leikkiä disney-prinssiä ja -prinsessaa. Eikä se taida olla mun juttu muutenkaan. Olennaista on saada joka päivä sellainen hetki, jolloin ollaan molemmat läsnä ja on mukavaa: vaihtaa päivän kuulumiset, pussata toista kunnolla, halata ja nauraa hiukan. Jos se on ankeaa, olen varsin onnellinen ankeassa liitossani. Vai arkisessa. Miten vaan. ;)

Vierailija kirjoitti:

"Suurin osa avioliitoista"? Aikamoista yleistystä ottaen huomioon että avioituneita on tällä planeetalla monta miljardia. Väitänpä että olet väärässä  ja otantasi  on liian pieni.

Ihan samanlaista se arki on oli  liitossa tai ei. Pointti onkin siinä miten siihen arkeen suhtautuu ja miten sitä arkea elää sen kumppanin kanssa. Jos sä kuvittelit että avioliitto tai  mikään muukaan pitkä  (pari)suhde on ainaista juhlaa ja tunteiden paloa, olet lukenut ihan liikaa harlekiineja.

Ei se onni tule mistään taivaalta, vaan kumppania pitää huomioida. Kumppani ei ole koskaan itsestäänselvyys eikä  häntä pidä sellaisena kohdella sillä pitkässä parisuhteessa se rakastaminen on tahdon asia johon vaikuttaa se miten puolisot kohtelevat toisiaan. Jos jompikumpi ei  enää tahdo arvostaa  puolisoaan ja kohdella häntä kuin elämänsä tärkeintä ihmistä, se kaltoinkohdeltu puoliso ei välttämättä enää tahdo sellaista parisuhdetta jatkaa. Ei ole pakko tahtoa yhdessäolon ja liitosn jatkamista jos toinen nälvii, hakkaa, solvaa, mitätöi , pettää tai kiristää. Ihan sama kumpaa se huonosti käyttäytyvä puoliso on.

Tiesitkö, että on olemassa myös parisuhteita ja avioliittoja, joissa ei tarvitse jakaa jokaista arjen hetkeä? Esimerkiksi se, että kummallakin on omst asunnot, auttaa aila paljon sen "ainaisen juhlan tunteen" saavuttamisessa.

Ankeilla ihmisillä on ankeita parisuhteita.

Ei kenenkään avioliitto tai (parisuhde ylipäätään) ole 24/7 ilotulitusta, sirkushubailua ja iänkaikkista autuutta. Ja miksi edes pitäisi? Ankeus on osa arkea siinä missä ilokin. Pitkään suhteeseen sopii paljon aaltoliikettä. Ihan normaalia, sanoisin.

Eikös puolet pareista eroa? Plus vielä ne, jotka pysyvät yhdessä vain "lasten vuoksi". Eli varmaan suurin osa on.

Vierailija kirjoitti:

Ei kenenkään avioliitto tai (parisuhde ylipäätään) ole 24/7 ilotulitusta, sirkushubailua ja iänkaikkista autuutta. Ja miksi edes pitäisi? Ankeus on osa arkea siinä missä ilokin. Pitkään suhteeseen sopii paljon aaltoliikettä. Ihan normaalia, sanoisin.

Ei kenenkään elämä ole 24/7 ilotulitusta, sirkushubailua ja iänkaikkista autuutta.

Ja juuri siitä syystä lasten vanhempien pitäisi opettaa lapselleen rajat ja näiden myötä pettymysten sieto. Curling vanhempien lapsista tulee painajaispuolisoita.

Ei musta tylsä arki liity mitenkään parisuhteeseen. Tylsä arki on tylsää arkea parisuhteesta huolimatta.

Omalla kohdalla parisuhde helpottaa arkea. Vuorotellen tai yhdessä tehdään niin sujuu arkirutiinit paljon nopeammin kuin yksin tehdessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kenenkään avioliitto tai (parisuhde ylipäätään) ole 24/7 ilotulitusta, sirkushubailua ja iänkaikkista autuutta. Ja miksi edes pitäisi? Ankeus on osa arkea siinä missä ilokin. Pitkään suhteeseen sopii paljon aaltoliikettä. Ihan normaalia, sanoisin.

Ei kenenkään elämä ole 24/7 ilotulitusta, sirkushubailua ja iänkaikkista autuutta.

Ja juuri siitä syystä lasten vanhempien pitäisi opettaa lapselleen rajat ja näiden myötä pettymysten sieto. Curling vanhempien lapsista tulee painajaispuolisoita.

Ehkäpä nämä curling -vanehmpiensa aikuistuneet lapset ovat niitä, jotka eivät viihdy "ankeissa avioliitoissaan", kun ovat tottuneet siihen, että elämä on 24/7 viihdyttävä seikkailu?

Ei meillä vaan ole ankeaa vaan rakastavaa ja kivaa yhdessä. Mutta meillä on kyllä kaksi asuntoa.

Meillä on pitkä ja onnellinen liitto. Yhdessä on oltu vuodesta 1984. Tuttavapiirissä toinenkin yhtä pitkä suhde, muut tutut on eronneet, osa useastikin.

Muistelen lukeneeni, että suurin osa aviossa olevista on tyytyväisiä liittoonsa. Oman puolison kanssa eletään ihan hyvää arkea ja

siltä se muidenkin elämä etupäässä näyttää. Onko se sinkkujen arki sitten yhtä juhlaa?