Lue keskustelun säännöt.
Musta tuntuu, etten mä jaksa enää!
03.04.2006 |
Tiedän, että tämä on oma vikani. Tiedän, että olin TYHMÄ kun tulin raskaaksi 18-vuotiaana ja aloin kasvattamaan lastani yksinhuoltajana... Mutta kovin moni ei tiedä, miten kauhealta tämä kaikki on minusta tuntunut! Minun mukaani ei kukaan tullut synnytysvalmennukseen tai synnytykseen, minun kädestäni kukaan ei pitänyt kiinni, minun kanssani ei kukaan iloinnut siitä pienestä nyytistä. Minä olin yksin. Hoidan lastani lähes poikkeuksetta yksin, yritän selvitä kaikista ongelmista yksin, vietimme joulun kaksistaan, vietämme kaikki viikonloput kaksistaan. Kun saan lapseni vihdoin nukkumaan, itken lohdutonta itkua tuntikausia kun olen niin väsynyt ja surullinen.
Haluan lapselleni hyvän elämän, joten yritän opiskella kotona olemisen ohella. Yritän kotona suorittaa niin paljon tenttejä kuin mahdollista, jotta valmistuminen lähenisi edes vähäsen.. (vielä vuosia opiskeluja silti edessä) Olen yrittänyt tehdä kaikkeni, jotta lapseni saisi paremman elämän kuin minä koskaan ja olen löytänyt itsestäni voimia, joita en tiennyt olevankaan. Annan lapselleni läheisyyttä kaikin mahdollisin tavoin, olen lempeä ja kiltti, teen ruoat itse, imetän, leikimme paljon. En polta, en juo. Miksi silti, joka ikisessä paikassa, minä olen vain yksi turha teiniäiti, jonka olisi pitänyt tehdä abortti? Kukaan ei kunnioita minua, kukaan ei usko että minusta on mihinkään, kaikki odottaa minun epäonnistumista ja ajattelee, ettei lapsestani voi tulla mitään kunnollista kun minä olen vain tällainen luuseri.
Minä en enää jaksa. Onko ihmiset sitten tyytyväisiä kun vihdoin romahdan? Sitähän he odottavat. Minusta tuntuu, että luhistun tämän paineen alla. =(
Kommentit (20)
mutta vanhempani ovat alkoholisteja enkä uskalla jättää lastani heidän hoitoon kovin usein... Joskus olen jättänyt pariksi tunniksi kun itselläni on ollut joku pakollinen kouluun liittyvä meno, mutta enempää en uskalla, koska pelkään tosiaan, että he repsahtavat enkä halua että lapseni joutuu näkemään sitä IKINÄ! Muitakin sukulaisia on, mutta he asuvat kaukana.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lapseni on reilun vuoden. En tiedä miten ikinä jaksaisin kahden lapsen kanssa, joten voimia sinulle! Kannustusta kun me nuoret äidit emme tunnu juuri saavan, tuntuu vaan että kaikki oikein odottaa, että joko se nyt romahtaa...
-AP
Tiedän sun tunteen sillä itse olen ihan samassa tilanteessa.
Tulee se päivä kun nautit lapsestasi ja olet hänestä onnellinen.
Olet rohkea että olet yksin jaksanut noin nuorena hänet kasvattaa, täytyy sinulle hattua nostaa! Kiva että lapsellasi on nuori äiti. Ole voimakas hänen takiaan ja koita jaksaa.
minä olen 24vuotias kolmen lapsen yksinhuoltaja. onks sulla sähköpostia ap?
Tiedän tarkalleen kuinka sinusta tuntuu. Näin se vaan valitettavasti on, ettei kukaan näe mitä sisällä tapahtuu ja kun nyky-yhteiskunnassa nuoret ovat niin railakkaita ja välinpitämättömiä elämän suhteen, päät kääntyvät meidän ns. kunnollisten nuorien kohdalla. Voin luvata sinulle että asiat helpottuvat parin vuoden sisään.
Sama oli minulla..
Ensimmäiset kaksi vuotta, tein mitä tahansa, olin vain ihmisille se teiniäiti. Eniten petyin juuri vanhempien ihmisten reaktioihin. -siinä sen taas näkee kun nuoret hommaa lapsia- tai -mutta kun sinä olet niin nuorikin- jne.. Ja auta armias jos valitti väsymystä tai muuta, ensimmäinen heitto oli AINA että -nii-i, siinä se on kun nuorena nuoren pitäisi mennä vielä, eikä jaksa kotona lapsen tuomaa painetta-
Nosta pääsi vain pystyyn ja (niin tylsältä kuin tämä kuullostaakin) älä välitä heistä. SINÄ tiedät että olet hyvä äiti ikääsi katsomatta. Älä antaudu juuri sille mitä vanhemmat kuvittelevat. Moni ei tiedäkään kuinka paljon paineita pelkästään nuoret saavat, vaikka olisivat oikeastikin äärettömän vastuuntuntoisia ja kypsiä äitiyteen ja lapseen, kun nämä ulkopuoliset vaikeuttavat sitä matkaa koko ajan epäilemällä ja laukomalla masentavia arvioita ihmisestä josta he eivät tiedä mitään.
Olet varmaan kuullut tämän niin monesta suunnasta jo, mutta älä välitä. Nauti vain siitä lapsestasi ja siitä mitä se tuo sinulle. Murehtiminen vie voimavarojasi ja uuvuttaa nopeasti, etkä silloin pysty olemaan juuri sitä mitä haluatkin olla lapsellesi.
Monet varmasti kysyvät, onko sinulla tukiverkostoa? Niin minäkin, mutta eniten kysyn siksi että onko sinulla ketään jolle kertoa pahasta olosta? Joku joka jaksaa kuunnella sinua ihmisenä, ei 18 vuotiaana?
Hanki semmoinen, vaikka tätä kautta.. Se auttaa suunnattomasti.
Itse olin aivan samassa jamassa joten suuri lohdutushali ja kova rutistus. Usko parempaan, äläkä heitä toivoasi hukkaan, sitten he saavat muuten sen mitä halusivatkin. *rutistus*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on mielettömän arvokasta ja ihailtavaa, että olet pitänyt lapsesi. Anoit lapsesi elämän oman elämäsi etusijalle. Mulla takana yks teiniiön abortti, koska en uskaltanut olla yksin äiti ilman rahaa ja tukea. Musta ihmisten pitäisi enemmän arvostaa nuoria äitejä, jotka pitää lapsensa. Oletko käynyt jossain Mannerheinim lastensuojeluliiton kahviloissa tm. jossa muita äitejä?
Paljon tsemppiä ja voimia
Olen ylpeä jokaisesta äidistä joka on jaksanut kantaa vastuun siitä pienestä nyytistä! Olen myös ylpeä sinusta! Muista, että et kuitenkaan ole yksin vaikkakin sinusta niin tuntuu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitiys vaan on kaikille niin tuttu aihe (vaikkei olisi omia lapsia), että on helppo kritisoida. Tarkoitan, että teiniäitiydestä on kenen tahansa helpompi esittää argumentteja kuin esimerkiksi globalisaatiosta. Joten anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sinä olet hyvä äiti, koska tiedostat oman väsymyksesi ja työn (äitiyden) kovat vaatimukset. Moni vanhempi ei sitä uskalla tehdä, vaan väittää elämän lapsien kanssa olevan ruusuilla tanssimista. Mutta ei se sitä ole pelkästään kenellekään.
Sinä ja kuka tahansa saa olla ylpeä siitä, että hoitaa lapsensa. Ymmärrän, että teiniäideillä on varmasti vielä oma " faniryhmänsä" , joka vaan kritisoi ja lamaannuttaa. Toivon, että jaksat siitä huolimatta. Lapsesi arvostaa vaivannäköä kovasti, vaikkei sitä osaakaan sanoa!
Kirjoituksesi liikutti minua. Lapsen kasvattaminen yksin on varmasti älyttömän rankkaa. Eikä pelkästään fyysisesti vaan myös henkisesti. Kun ei voi kysyä tukea keneltäkään ja kaikki pitää miettiä ja päättää yksin. Tosi hienoa, että olet jaksanut näin pitkälle ja ilmeisen hienosti. Ja että olet jaksanut vielä opiskellakin!
Mietin, mistä voisit saada apua. Mielestäni sinun kannattaa puhua tunteistasi neuvolan terveydenhoitajallenne. Hän osaa neuvoa sinua saamaan apua. Ja monesti jo se helpottaa kovasti, kun saa jollekulle puhua.
Toiseksi mietin, että olisi ihanaa jos löytäisit lapsellesi " varaisovanhemmat" tai " varamummon" . Tällaista toimintaahan on olemassa! Sinä lapsesi kanssa olisit oikeasti varamummon tarpeessa!!! Ja olisitte sen ansainneet, jos kuka!
En muista, mikä yhdistys välittää varamummoja, mutta voisit soittaa ja kysyä vaikka MLL:n vanhempainpuhelimesta tätä asiaa. Heillä on myös nettipalvelu, josta voi kysyä. Laitan loppuun pötkön sieltä kopsattua tietoa.
Toiseksi sinulle olisi varmasti kovasti vertaistukea toisista yksinhuoltajista. Toimiiko paikkakunnallasi yksinhuoltajien yhdistystä? Tai löytäisitkö netistä jonkun yksinhuoltajien keskustelupalstan?
Voimia sinulle! Ihmiset ovat kyllä ajattelemattomia! Tarvitset kaiken mahdollisen kannustuksen!
Tässä tiedot MLL:n vanhempainpuhelimesta:
Vanhempainpuhelin ja -netti
Tuntuuko äitinä tai isänä oleminen joskus mutkikkaalta? Kaipaatko uusia näkökulmia lastenkasvatukseen? Mietitkö joskus, miten saisit arjen pyörimään paremmin?
Et ole yksin. MLL:n Vanhempainpuhelin ja -netti voivat auttaa sinua kysymyksissäsi ja huolien jakamisessa. Toinen vanhempi, vapaaehtoinen tehtävään koulutettu päivystäjä, keskustelee kanssasi puhelimessa tai vastaa nettikirjeeseesi. Voit soittaa tai kirjoittaa nimettömänä ja luottamuksellisesti.
Sinun ei tarvitse miettiä, onko asiasi riittävän iso, pienikin asia on tärkeä. Kokeile!
Vanhempainpuhelin 0600 12277
Vanhempainpuhelin päivystää maaanantaisin klo 17-20,tiistaisin klo 10-13 ja 17-20 sekä torstaisin klo 10-13 ja 17-20. Puhelu maksaa 0,08 eur/min + pvm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä rakastan lastani tosi paljon enkä ikinä häntä vaihtaisi pois, vaikka hänen takiaan olenkin niin monista asioista joutunut luopumaan. Nautin päivistä hänen kanssaan, mutta välillä iskee masennus..
En ikinä ole näyttänyt sitä, että ihmisten sanat sattuu. Nostan aina pääni pystyn haukkujen jälkeen, mutta samalla tuntuu kun joku sisälläni taas murenisi hiukan... Mä ehkä olen tehnyt elämässäni huonoja valintoja, mutta mä koko ajan yritän ottaa niistä vastuuta! En ole hylännyt lastani enkä mitenkään koskaan laiminlyönyt hänen hoitoaan, joten en kestä sitä, että minua koko ajan epäillään jostain. Minä olen äiti siinä missä muutkin.
Minulla on vielä muutamia ystäviä, joten ihan yksin en ole. Lastenhoitoapua heistä ei ole, mutta juttuseuraa minulle aina välillä kylläkin. Ja se riittää. En minä niin kaipaakaan " lomaa" lapsestani, mutta kaipaan sitä, että minun ympärilläni on muitakin ihmisiä. On äärimmäisen surullista istua jouluna kaksistaan kotona ja miettiä, että eikö joulun pitänyt olla iloinen juhla..
Asun Helsingissä. En viitsi sähköpostiosoitettani pistää, kun siinä lukee koko nimeni =)
Kiitos kaikille vastanneille. On jo nyt vähän parempi olo, vaikka iltaisin se sit taas iskee =(
-AP
jos huolit toisen äidin seuraa? mä oon se 24v kolmen lapsen yh... mihinköhän sitä uskaltais laittaa sen osoitteen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erilaisissa yhdistyksissä on (MLL) jotakin juttuja tai projekteja, joissa vapaaehtoiset käyvät auttamassa perheissä noin kerran viikossa parin tunnin ajan tai miten asiasta sovitaan vapaaehtoisen kanssa. Kannattaa sitä asiaa selvitellä. Pelastakaa lapsilla on ainakin Turussa Eppu-projekti, joka toimii samoilla periaatteilla. Mutta se ei paljon auta, jos et Turun suunnalla asustele.
Lisäksi sosiaalitoimistoissa on perhetyöntekijöitä, jotka käyvät myös auttamassa lapsiperheissä. Tiedän, että sosiaalitoimisto antaa joillekin negatiivisen leiman, mutta tiedän oikeasti ihmisten saaneen sieltä apua.
Nuo tuli nyt ekana mieleen, kannattaa ihmeessä hakea apua, jotta voimasi eivät totaalisesti lopu. Lapsesi tarvitsee sinua ja hänen takiaan on jaksettava. Hienoa, että lapsellasi on noin fiksusti ajatteleva äiti.
Todella paljon voimia sinulle! Ja kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos uskallat =) Voin laittaa sähköpostia myöhemmin tänään kun saan lapseni päiväunille.
KIITOS oikein paljon kaikille vastanneille. Olin nimittäin valmistautunut lähinnä hirveään haukkumiseen tältäkin suunnalta, kuten täällä yleensä..
Tuo avun hankkiminen varmaan kannattaisi, mutta se on silti älyttömän vaikeaa. Yritän kerätä rohkeutta. On niin vaikeaa myöntää, että minä en jaksa ja olen voimaton tämän kaiken edessä. Mutta ehkä pitää luottaa siihen, ettei kaikki kohtele minua yhtä huonosti ja ettei kaikki suhtaudu " meihin" neatiivisesti... =)
-AP
Kirjoituksesi liikutti minua myös todella ja tulevana psykologina lasten asiat ovat erityisesti sydäntäni lähellä.
Ja tosiaan kaikki vanhemmat ovat välillä väsyneitä, muistan hyvin oman tyttäreni vauva-ajoilta. Mutta lapsi antaa myös tavattomasti voimaa jaksaa ja tuo myös iloa. Jokaiseen kehitysvaiheeseen liittyy vanhemmilla moninaisia tunteita ja jaksamattomuutta. Ja niinhän se tietysti meneekin. Nyt eskari-ikäisemme kanssa on sitten erilaiset " ongelmat" ja asiat, jotka välillä kuormittavat vanhempia.
Ja on rikastuttavaa, kun on eri-ikäisiä äitejä. Itsekin sain lapseni aika nuorena. Siinä on mielestäni monta hyvää asiaa.
Voimahalit teille molemmille!
Tuli vaan mieleen että tietääkö isän puolen isovanhemmat edes lapsesta, ovatko he kunnollisia jotka voisivat ottaa lapsen joskus hoitoon?
Uskomatonta että olet selvinnyt yksin, itse en selviäisi! Tsemppiä!
t. 20v. äidiksi tullut
Itse olen elänyt vastaavan elämän, nyt lapseni on 10v, on saanut stipendin, pelaa 3 vuotta vanhempien poikien seurassa, äänestettiin mukavimmaksi kaveriksi luokalla jne. On aivan huippu poika!
Kun ensimmäiset vuodet jaksat,alkaa helpottamaan! Opiskele (minäkäin opiskelin korkeakoulututkinnon), harrastakaa vaikka uintia, metsäretkiä ja tehkää asioita joista tulee hyvä mieli. Kyllä sinä jaksat!
Ja hae apua esim. kirkolta, kotipalvelusta ja sos. työntekijältä. hakekaa tuettuja lomia, tukiperhettä jne.
Paljon voimia ja myönteisiä ajatuksia tulevaan!
t. Anni
toisella puolella Suomea, joten he ovat vain kerran tavanneet tyttäreni. Isä tietää lapsesta, mutta ei ole järin kiinnostunut enkä halua " pakottaa" häntä elämäämme. Ehkä hän myöhemmin osallistuu elämäämme enemmän?! Sitähän ei voi ikinä tietää.
Itselläni on ollut jonkinlaista masennusta lähes niin kauan kuin muistan juuri vanhempieni alkoholiongelmien yms. takia, joten tunnen että minun on nyt pakko onnistua. Olen todella tarkka lapseni suhteen, kun en halua aiheuttaa hänelle minkäänlaisia traumoja. Ehkä joskus olen liiankin tarkka..
Täytyy kyllä myöntää, että lapsi antaa myös voimaa. En olisi ikinä uskonut, että minä pystyn tähän ja että jaksan näinkään paljon, mutta lapseni takia olisin kai valmis mihin tahansa... Se on uskomaton tunne.
16, kirjoitan sinulle tänään =)
-AP
Täytyy vaa jotenki koittaa päivä kerralla, sit ku ei jaksa ni ei kai vaa jaksa... sitä täs odotellessa..