Onko kukaan teistä itse luullut lapsena näin tai onko jonkun lapsi luullut näin?
Minä luulin lapsena kun menin ensimmäiselle luokalle kouluun ja tulin ensimmäisen koulupäivän jälkeen kotiin, että minulta oli koulu käyty läpi eli siellä koulussa käytiin vain kerran jonka jälkeen se loppui. Olin aivan ihmeissäni, kun minut käskettiin samana päivänä laittaa reppu ja vaatteet kuntoon aamua varten, ettei aamulla tule kiire kouluun. Järkytys oli aika suuri, kun sain tietää, että koulussa pitääkin käydä vähintään 9 vuotta eli sei ei oltukaan käyty yhtenä päivänä.
Onko kukaan teistä luullut samoin tai onko joku tuttunne luullut näin, vaikka sisarus, serkku, oma lapsi tai joku tuntemasi lapsi? En voi olla ainoa, joka oli näin tyhmä!
Kommentit (7)
Mihin sä ajattelin kaikkien 7-18 -vuotiaien katoavan päivittäin? Vai ihan tynnyrissäkö elit?
Minä luulin myös, että eskari on yhdessä päivässä käyty läpi. Kuljin bussilla eskariin, ja seuraavana päivänä jäin väärän koulun kohdalla pois kyydistä kun ajattelin, että voin mennä sinne jo ykkösluokalle :D
Miten teidät on kasvatettu jos vanhemmat ei ole kertonut miten asiat menee?
Pojanpoikani menee nyt tokalle, mutta viime syksynä olin häntä ottamassa koulutaksilta vastaan, niin hän sanoi:-Nyt on sitten ne koulutkin käyty! :DDDDDD
Tutun lapsi luuli että saa itse päättää meneekö kouluun vai ei, ekan päivän jälkeen sanoi että oli ihan ok mutta ei taida jatkaa.
5 jatkaa: Poika osasi jo lukea, laskea ja kirjoittaa, joten luuli vakuutteluista huolimatta, että ne ovat ne tarvittavat taidot.
Voi sinua raukkaa..=))))