Yliajosta epäillyn miehen lähisukulainen: "Tämä oli meille ihan selvää, että näin tulee vielä tapahtumaan"
Iltalehden haastatteleman lähisukulaisen mukaan Helsingin keskustassa tapahtuneesta yliajosta epäillyllä 51-vuotiaalla miehellä on ollut pitkään vakavia mielenterveysongelmia. Sukulaiset ovat yrittäneet kaikkensa, että vakavasti sairas mies saisi ongelmiinsa asianmukaista hoitoa.
Iltalehden haastatteleman lähisukulaisen mukaan Helsingin keskustassa tapahtunut yliajo ei tullut yliajosta epäillyn 51-vuotiaan miehen sukulaisille yllätyksenä. Päinvastoin.
- Tämä oli meille ihan selvää, että näin tulee vielä tapahtumaan. Joku menettää vielä henkensä ennen kuin tämä ihminen pistetään lopullisesti telkien taakse, lähisukulainen sanoo.
Perjantaisessa yliajossa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui neljä. Loukkaantuneiden vammat eivät ole poliisin mukaan vakavia.
Lähisukulaisen mukaan mies on tehnyt vakavia rikoksia aikaisemminkin. Miehellä on tilillään muun muassa tuhopoltto, josta hänet tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana.
- Kaikista muista hommista hän on päässyt kuin koira veräjästä. Pari kuukautta sairaalassa ja vapaaksi, lähisukulainen sanoo.
2000-luvun alkupuolella tapahtunut tuhopoltto vei miehen useammaksi vuodeksi sairaalaan.
Lähisukulaisen mukaan mies on ollut sairaalahoidossa yhteensä kolmisenkymmentä kertaa. Miehen tuorein visiitti päättyi noin kuukausi sitten. Pian sen jälkeen mies osti yliajossa käytetyn Jaguarin.
- Poliisi mittaa jarrutusjälkiä jossain Lönnrotinkadulla, vaikka oikeasti heidän pitäisi selvittää tämän sairaalan toimintaa ja sitä, miten yhteiskunnalle selkeästi vaarallinen henkilö voidaan päästää vapaaksi, lähisukulainen sanoo.
Tilanne on sukulaisille raskas. Miehen sukulaiset ovat yrittäneet kaikkensa, että mies saisi ongelmiinsa asianmukaista hoitoa.
Iltalehden haastattelema lähisukulainen kertoo olleensa yhteydessä muiden muassa sisäministeri Paula Risikkoon (kok) ja kansanedustaja Kari Tolvaseen (kok), joka on siviiliammatiltaan poliisi.
Vastausta ei ole kuulunut.
- Olemme yrittäneet kaikkemme, mutta mitään ei ole tapahtunut. Peräänkuuluttaisin vähän myös poliittista vastuuta. Tämä kun ei ole varmasti ainoa tapaus laatuaan Suomessa, lähisukulainen sanoo.
Lähisukulainen kertoo olleensa yhteydessä myös poliisiin viimeisten kahden kolmen vuoden aikana. Viestejä on lähtenyt eri poliisiviranomaisten suuntaan useita.
- Tämä sairaalakierre on kestänyt 30 vuotta. Tuntuu järjettömältä, että tällainen ihminen päästetään vapaaksi. Pitää tapahtua yhden ihmisen kuolema ennen kuin jotain tapahtuu. Se on mielestäni täysin vastuutonta.
Lähisukulaisen mukaan mies on sairas, mutta ei kuitenkaan mikään pikkurikollinen.
- Hänellä on moraalikoodi olemassa, mutta hän ei ymmärrä lakia samalla tavalla kuin normaali ihminen. Hän on omasta mielestään lain yläpuolella ja saa tehdä mitä haluaa. Kaikki on aina muiden vika, lähisukulainen sanoo.
Iltalehden tietojen mukaan 51-vuotias mies osti Jaguar XJR -merkkisen henkilöautonsa alle kuukausi sitten. Myynti-ilmoituksen mukaan vuosimallia 1998 olevan Jaguarin pyyntihinta oli 11 000 euroa.
Lähisukulaisen mukaan autoista kiinnostunut mies on kaahannut Helsingin keskustassa ennenkin.
- Hän ajoi edellisellä Jaguarillaan poliisia karkuun Helsingin keskustassa.
Yliajosta epäillyn miehen lähisukulainen välittää Iltalehden välityksellä osanottonsa yliajossa kuolleen naisen omaisille.
- He ovat niitä, jotka ovat tässä eniten kärsineet ja jotka tarvitsevat tällä hetkellä eniten tukea. Me sukulaiset yritimme puuttua asiaan, mutta mitään emme mahtaneet. Ulkopuolinen ja täysin viaton ihminen kuoli, lähisukulainen sanoo.
- Nyt kävi näin, mutta se olisi ihan hyvin voinut olla joku meistä.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, eli osaa ne siis suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....
Niin, ei muuta syytä kuin vuosikymmeniä jatkuneet vakavat mielenterveysongelmat.
No mihinkään ulkopuolelta omaksuttuun 'malliin' tai teon oikeutukseen esim. uskonnollisista tai aatteellisista syistä ei sellainen henkilö kuitenkaan puolustuksessaan voi vedota.
Syy kun on vain siinä tekijän omassa mielenterveydessä.
Tuskin esim. jihadismiin vetoaminen hirveästi tuomiota oikeudessa alentaisikaan.
On se hienoa, kun suomessa ei ajokortin omaavalta henkilöltä edellytetä täyttä, jos mitään ymmärrystä.
Tästä seuraa ankara, jopa kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus. Enpä haluaisi olla tuomittavan housuissa, kun ei tiedä että vaikka tuomio olisikin vieläkin ankarampi, vaikka kuukausi ja viikko
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on erittäin vaikea päästä hoitoon, saati saada sairaudentunnotonta hoitoon. Esimerkiksi perheenjäseneni kuvitteli koko ajan ääniä päässään, kaikki vainosivat häntä ja välillä oli virtapiirikin aivoissa, nämä ei silti täyttäneet pakkohoidon kriteerejä. Vasta sitten kun hän alkoi vainoharhoissaan olla selvästi muillekin vaarallinen saatiin hänet osastohoitoon. Siinä sivussa psykoosi ehti syvetä aika pahaksi. Mitä nopeammin vakava mielenterveysongelma hoidetaan, sitä parempi paranemisennuste. Psykoosin ensioireetkin pitäisi ottaa aina tosissaan ja ihmiselle tarjota apua. Meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää monta vuotta jatkuvassa pelossa kunnes eräänä päivänä sukulainen oli tarpeeksi sekaisin viranomaistenkin silmissä. Lääkkeitään hän ei edelleenkään syö ja välillä on parempia ja välillä huonompia jaksoja.
Tälläiset saavat lapsen asumisen kepeästi
Kyseisellä ihmisellä on valvotut tapaamiset sukulaislapseen. Pieleen meni veikkauksesi. Onneksi sentään lastensuojelu toimii, kun mielenterveyspuoli ei. Ja tälle ihmiselle itselleen on yritetty saada sossusta apua, esimerkiksi edunvalvoja niin ketään ei siellä oikeasti kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No niin, eli osaa ne siis suomalaisetkin,eikä ne tarvitse edes syytä tuollaisille teoilleen....
Niin, ei muuta syytä kuin vuosikymmeniä jatkuneet vakavat mielenterveysongelmat.
No mihinkään ulkopuolelta omaksuttuun 'malliin' tai teon oikeutukseen esim. uskonnollisista tai aatteellisista syistä ei sellainen henkilö kuitenkaan puolustuksessaan voi vedota.
Syy kun on vain siinä tekijän omassa mielenterveydessä.
Tuskin esim. jihadismiin vetoaminen hirveästi tuomiota oikeudessa alentaisikaan.
Nyt ei ollutkaan kyse siitä miten epäillyn,tai syytetyn teolleen antama selitys ja hänen sille kertomansa motiivi tuomioon vaikuttaa, vaan pelkästään siitä, minkä motiivin hän sille esittää.
Näin voidaan erottaa se, on ko kyseessä esim. poliittinen murha tai suunniteltu (ehkä jostain muualtapäin johdettu) terroristihyökkäys, vaiko jonkun mielisairaan tekemä (esim.se Imatran tapaus silloin ) tappotyö, jonka motiivia itsellään hän ei ehkä pysty kertomaankaan eikä ehkä edes tajua ,mikä hänellä silloin päässään 'naksahti', kun hän sen teki.
Hänhän saattaa jopa jo oikeudessa katua tekoaan.
Vierailija kirjoitti:
Osaottoni uhrin sukulaisillle, mutta myös yliajajan suvulle, joka on todellakin tehnyt parhaansa. Pakkohoito pitäisi järjestyä helpommin.
Oma tuttavani sekosi ja meni mielenterveystoimistoon pyytämään apua. Häntä pyydettiin soittamaan soittoaikaan. Apua ei saa edes silloin kun sitä haluaisi. Sama ihminen meni myöhemmin niin syvään psykoosiin, ettei enää tajunnut avuntarvettaan.
Mielenterveyspalveluihin on tultava parannusta. Pitääkö tässä itse mennä kansanedustajaksi, kun kukaan ei hoida tätäkään tärkeää asiaa kuntoon?
Kari Tolvanen, kokoomus, on ollut mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja.
Vierailija kirjoitti:
Löytyikin ihan asiallinen ketju, kun aloin päivitystä etsiä eilisen tapahtumille. Herää oikeastaan vain yksi kysymys: tuolla mt-historialla, miten miehellä on ollut vielä ajokortti?
näin lääkärinä ihmettelen samaa. en ole koskaan huomannut, että psykiatrian puolelta olisi laitettu potilasta ajokieltoon. sen sijaan yhdestäkin epilepsiakohtauksesta napsahtaa heti kerralla vuoden ajokielto ja tän asian kanssa ollaan kyllä yleensä tosi tarkkoja. ja esim perusopintojen aikana psykiatrian kurssilla ei käsitelty koko psykiatrisen potilaan ajoterveysasiaa mitenkään, muilla kursseilla kyllä ajokorttiasiat oli esillä.

Niin. Tulee mieleen myös nämä masentuneet, jotka haluavat päättää päivänsä ajamalla päin vastaantulevaa liikennettä tai sitten tietysti nämä, jotka ajavat kohti väkijoukkoja. Kyllä mielenterveyttä pitäisi tarkastella ajokorttia hakiessa jo vähän samoin kuin aseenkantolupaa myönnettäessä. Jälkimmäiseen on kiinnitetty ymmärtääkseni jo huomiota.
En sitten tiedä millaisia ylilyöntiriskejä asiaan liittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on erittäin vaikea päästä hoitoon, saati saada sairaudentunnotonta hoitoon. Esimerkiksi perheenjäseneni kuvitteli koko ajan ääniä päässään, kaikki vainosivat häntä ja välillä oli virtapiirikin aivoissa, nämä ei silti täyttäneet pakkohoidon kriteerejä. Vasta sitten kun hän alkoi vainoharhoissaan olla selvästi muillekin vaarallinen saatiin hänet osastohoitoon. Siinä sivussa psykoosi ehti syvetä aika pahaksi. Mitä nopeammin vakava mielenterveysongelma hoidetaan, sitä parempi paranemisennuste. Psykoosin ensioireetkin pitäisi ottaa aina tosissaan ja ihmiselle tarjota apua. Meillä ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin elää monta vuotta jatkuvassa pelossa kunnes eräänä päivänä sukulainen oli tarpeeksi sekaisin viranomaistenkin silmissä. Lääkkeitään hän ei edelleenkään syö ja välillä on parempia ja välillä huonompia jaksoja.
Tälläiset saavat lapsen asumisen kepeästi
Kyseisellä ihmisellä on valvotut tapaamiset sukulaislapseen. Pieleen meni veikkauksesi. Onneksi sentään lastensuojelu toimii, kun mielenterveyspuoli ei. Ja tälle ihmiselle itselleen on yritetty saada sossusta apua, esimerkiksi edunvalvoja niin ketään ei siellä oikeasti kiinnosta.
Okei , en tiedä onko ongelma se, että ei viranomaisia kiinnosta vaan lainsäädäntö. Näin äkkiseltään (tietämättä taustoja) on varmaan vaikea saada edunvalvojaa.Ja miten se edunvalvoja olisi auttanut tässä tilanteessa? Mutta miten voi tuollaisella taustalla olevalla ihmisellä olla rahaa ostaa tämmöinen auto?Tämä ot
Raha ratkaisee: osastohoito sekä vankilassa olo tulee kalliiksi yhteiskunnalle.
Lainsäätäjiä ei kiinnosta inhimillinen kärsimys.
Psykoja sekä narsisteja on myös päättävissä elimissä, pedofiilejakin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyikin ihan asiallinen ketju, kun aloin päivitystä etsiä eilisen tapahtumille. Herää oikeastaan vain yksi kysymys: tuolla mt-historialla, miten miehellä on ollut vielä ajokortti?
näin lääkärinä ihmettelen samaa. en ole koskaan huomannut, että psykiatrian puolelta olisi laitettu potilasta ajokieltoon. sen sijaan yhdestäkin epilepsiakohtauksesta napsahtaa heti kerralla vuoden ajokielto ja tän asian kanssa ollaan kyllä yleensä tosi tarkkoja. ja esim perusopintojen aikana psykiatrian kurssilla ei käsitelty koko psykiatrisen potilaan ajoterveysasiaa mitenkään, muilla kursseilla kyllä ajokorttiasiat oli esillä.
Minä olen nähnyt, kun psykiatri laittaa ajokieltoon. Ehkä se oli jotenkin keskivertoa parempi psykiatri?
Tää ajokieltojuttu lienee sivuseikka, koska autoa voi ajaa ilman korttia. Luulen, että tämä henkilöä on todella työllistävä tapaus, jossa hoitava taho on joutunut lainsäädännön ikeeseen.itse asiassa noi hoitojaksojen runsaus kertoo sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lähisukulaiset ole edes saaneet tyypiltä ajokorttia pois jos ovat tienneet tämän tuhoisasta käytöksestä?
Vihje poliisille ettei ole ajokelpoinen, lääkärintarkastuksessa vahvistetaan ja kortti hyllylle.
Luuletko oikeasti, että tuollaiset ihmiset välittävät siitä, että kortti on hyllyllä?
Jaguar olisi jäänyt ostamatta ilman voimassaolevaa ajokorttia.
Helppoa arvostella ja moittia toisten tekemää työtä kun ei itse ymmärrä siitä mitään eikä osaa ilmeisesti tietoa asiasta edes hakea tai jos osaakin niin sitten ei ainakaan ymmärrä lukemaansa. Psykiatrisissa sairaaloissakin on noudatettava voimassa olevaa Suomen lakia. Täysi-ikäinen
henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon vain:
1) jos hänen todetaan olevan mielisairas;
2) jos hän mielisairautensa vuoksi on hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen mielisairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen terveyttään tai turvallisuuttaan taikka muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta; ja
3) jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.
Mielisairaus tarkoittaa psykoottistasoista sairautta ja pakkohoitoon ottaminen vaatii sen että henkilö on psykoosissa. Jos luette lakia eteenpäin niin pakkohoidon jatkamiselle pitää olla perusteet, tilanne tarkastetaan lain mukaisin määräajoin ja jos perustetta tahdosta riippumattomalle hoidolle ei enää ole eli jos henkilö on tarpeeksi toipunut hoitojakson aikana ei häntä voida enää väkisin hoidossa pitää. Jos taas on mielisairas ja tekee riittävän vakavan rikoksen ja todetaan oikeuspsykiatrisessa tutkimuksessa sellaiseksi ettei muut keinot kuin hoito oikeuspsykiatrisessa sairaalassa lopun ikää tahdosta riippumattomassa hoidossa tule kyseeseen niin sitten laitetaan Niuvanniemeen pakkohoitoon pysyvästi. Oikeuspsykiatrisella potilaalla tarkoitetaan rikokseen syyllistynyttä henkilöä, joka on jätetty yleensä kaksi kuukautta kestävässä mielentilatutkimuksessa ilmenneen mielisairauden vuoksi syyntakeettomina oikeudessa tuomitsematta.
Käsittääkseni missään ei ole mainittu että kyseinen henkilö olisi ollut mielisairas.
Avohoidossa ei voida kenellekään, edes mielisairaalle väkisin mitään lääkkeitä pistää, eikä mielisairaalassakaan vapaaehtoisesti hoidossa oleville.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa ei saa apua mt-ongelmiin vaikka itse haluaisi. Tässä tapauksessa hullu ei ole apua edes itse hakenut.
Minä olen pyytänyt apua monta kertaa, olen pyytänyt päästä psykoterapiaan, olen pyytänyt saada apua muutenkin. Olen ollut psykiatrisen poliklinikan asiakkaana useamman vuoden, mutta saanut keskusteluapua ainoastaan sairaanhoitajalta, en psykologilta. Kun tämä sairaanhoitaja jäi eläkkeelle, minun olisi pitänyt odottaa että joltain muulta hoitajalta liikenee aikaa. Olin tuolloin ja olen edelleen työkyvyttömyyseläkkeellä, diagnooseja on kolme.
Kela ei maksa mitään, koska olen jo eläkkeellä eikä näe kuntoutusta mielekkääksi. Voisin opiskella tällä eläkkeellä vaikka tohtoriksi asti ja sen tekisin, jos saisin apua muihin ongelmiini, kuten järjettömään koulupelkoon ja ahdistukseen. Mutta ei. Kaikkialla sanotaan että ei. Eläkkeellä ei yksin makseta kallista terapiaa.
En sentään ole vaaraksi muille, mutta en ymmärrä mikä järki on pitää minut tällaisena, kun voisin kuntoutua lähes tulkoon normaaliksi ihmiseksi. Kaltaisiani on varmasti useita, ja sitten on niitä jotka ajautuvat jossain vaiheessa epätoivoon ja alkavat tehdä mitä vaan, että joku hoitotaho huomaisi ja kiinnostuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei lähisukulaiset ole edes saaneet tyypiltä ajokorttia pois jos ovat tienneet tämän tuhoisasta käytöksestä?
Vihje poliisille ettei ole ajokelpoinen, lääkärintarkastuksessa vahvistetaan ja kortti hyllylle.
Luuletko oikeasti, että tuollaiset ihmiset välittävät siitä, että kortti on hyllyllä?
Jaguar olisi jäänyt ostamatta ilman voimassaolevaa ajokorttia.
Miten niin?
Goodbye my friend, you've messed up again
You're going to prison, you're off to the pen
You've gotten off easy so many times
But I guess no one told you how to get a life
The judge wasn't lenient like he was before
You got three to five and a kick out the door
The public defender really did try
Too little, too late, you didn't get a life
Sekin on rajojen yli tuomista, kun rajan yli Suomeen totta tosiaan pääsee - - - siis: pääsee - - - eli pääsee kuin hollitupaan konsanaan: Suomen raja vuotaa kuin seula! Ja ulkomaisia Suomessa rötöstelijöitä vain harvoin karkotetaan Suomesta.
Suosittelen sinulle realiteettiterapiaa, jonka voit toteuttaa esimerkiksi menemällä lähimpään KELA:an tai/ja lähimpään leipäjonoon: maailma on KELA:ssa ja suomalaiset leipäjonossa.