Mikä riittää parisuhteessa?

Jos ei enää rakasta, riittääkö että arvostaa toista?

Entä, kun huomaa toisesta, että suhde on tälle toiselle vähintään "ihan riittävä" ja välillä se toinen peräti taitaa rakastaa? Mutta lopulta itse herää siihen, että on muokannut itsensä suhteen myötä sellaiseksi, että sillä toisella on hyvä olla ja se toinen voi olla onnellinen, mutta samalla laiminlyö omat odotuksensa rakkaussuhteesta. Siksi, että suhde voi jatkua ja arvostaa tätä ihmistä ja haluaisi olla hänen kanssaan. Mutta suhde ei tule toteuttamaan omia odotuksia esimerkiksi henkisellä ja/tai fyysisellä tasolla.

Entä jos ei edes ole mahdollista saavuttaa sellaista rakkautta, jota haluaisi? Koska sellainen läheisyys, josta haaveilee, on epärealistista ja saavuttamatonta.

Niin, mikä riittää? Tajusin, ettei melkein 15 vuoden suhde ole sitä mitä suhteeltani olen aina toivonut. Mutta tajusin myös, etten sellaista suhdetta tule myös ikinä saamaan - tässä suhteessa, enkä kenenkään muunkaan kanssa.