Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehen aivoitukset kummastuttaa

Äimän käkenä
11.07.2017 |

Asuimme miehen kanssa kahdeksan kuukautta erillämme, koska vakavista ongelmista johtuen halusimme molemmat miettiä suhdetta tahoillamme. Tuolloin sovimme, että molemmat on tuona aikana vapaita elämään niin kuin haluaa, ilman sitoumusta toiseen.

Myöhemmin olemme päättäneet aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaikki onkin sujunut hyvin. Ei katkeruutta suuntaan tai toiseen.

Kävi sitten ilmi, että mies oli ollut treffeillä erään naisen kanssa. Juttu ei ollut johtanut pidemmälle, mutta mies oli vienyt mukanaan suht kalliin lahjan. Tämän siis kertoi itse. Yhden Aarikan kynttilänjaloista, samoja, mitä itsekin olen keräillyt. Ok, ei siinä mitään.

Muutama viikko sitten olimme matkoilla ja kävimme myös Aarikkaa myyvässä putiikissa. Näin kynttilänjalan, joka minulta vielä puuttui. Huvikseni ja puolittain vitsillä heitin miehelle, että osta sinä minulle tuo. Mies kieltäytyi sanoen, että eihän sun synttäritkään ole nyt lähellä. Hymähtäen ostin tuon sitten itse. Sekin oli ihan ok, totta kai.

Nyt myöhemmin vain ihmetyttää, enkä kehtaa kysyä mieheltä. Ihmettelen siis sitä, kuinka on valmis viemään liki satasen lahjan tuntemattomalle naiselle, mutta vaimolleen ei sitä muutaman kympin kynttilänjalkaa? En siis tarkoita, että minua harmittaisi se ettei mies ostanut tuota minulle, vaan kummastuttaa kuinka jollekin toiselle on valmis viemään ensi tapaamista varten jotain, joka on paljon kalliimpaa.

Ja koska nämä tuntuvat typeriltä ajatuksilta, en kehtaa kysyä mieheltä.

Muut naiset, ylianalysoinko nyt, vai mitä te tuosta ajattelette?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet kynnysmatto. Voi arvata mistä ne vakavat ongelmatkin on johtuneet.

Vierailija
2/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitää sinua itsestään selvänä, vaikka teillä olikin väliaikainen ero, niin sinähän tulit takaisin, eikä sun huomiota tarvitse saavuttaa.

Jotkut miehet ovat tuollaisia. Näkevät lahjoilla vain välinearvoa. Lahjoja annetaan jotta saavutetaan jotain, ei sen vuoksi että haluaisi ilahduttaa lahjan saajaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehenä vastaan näin. Treffeille mennessä häneltä lähtenyt vähän käsistä ja ostanut kenties innostuksissaan arvokkaan lahjan. Tuntunut erityiseltä hetkeltä kuten syntymäpäivät.

Sinä kysyit taas arkitilanteessa, että ostaisiko sinulle lahjan, johon luultavasti hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että nyt ei ole merkkipäivä. En siis tarkoita etteikö tuo olisi ollut kaunis ele ja kannattanut toteuttaa.

Vastaukseni on siis: kyllä ylianalysoit ja mies oli vähän ajattelematon myös. Näistä kannattaa mainita heti, että tämä jäi vähän vaivaamaan (käsitellä yhdessä) tai sitten unohtaa ja jatkaa.

Vierailija
4/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne vakavat ongelmat oli kyllä kiinni jostain aivan muusta, kuin kummankaan kynnysmattona toimimisesta, että se nyt siitä.

Mutta voisiko tosiaan olla, että pitää sitten itsestäänselvänä? (Vaikka mies olikin kyllä se, joka palasi mun huusholliini.) Ja kuinka sitten saada toinen huomaamaan, ettei itsestäänselvä ole?

T: ap

Vierailija
5/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pitää sinua itsestään selvänä, vaikka teillä olikin väliaikainen ero, niin sinähän tulit takaisin, eikä sun huomiota tarvitse saavuttaa.

Jotkut miehet ovat tuollaisia. Näkevät lahjoilla vain välinearvoa. Lahjoja annetaan jotta saavutetaan jotain, ei sen vuoksi että haluaisi ilahduttaa lahjan saajaa.

Tasapuolisuuden nimissä sanottakoon, että on varmasti tuollaisia naisiakin.

Omakin eksä oli sellainen, joka ei lahjoja ostanut turhan takia. Tai jos osti, niin se oli tyyliä "leivänpaahdin rikkimenneen tilalle yhteisessä huushollissa". Ensimmäisen ruusukimpun sain kun olin jo hommannut asunnon ja työpaikan toiselta paikkakunnalta. Oli myöhäistä, se juna meni jo.

Itse olin kuitenkin antamisen ilosta mm ostanut hänelle kallista viskiä, suosikkikirjailijansa kirjoja ja kuuntelemiensa yhtyeiden tuotteita, lomalennot ja hotellinkin maksoin yllätyksenä.

Joo ei se suhde kaatunut niihin lahjoihin tai niiden puutteeseen, vaan kokonaisuus mätti. Silti se ensimmäinen ruusupuska oli minusta irvokasta ja alleviivaavaa antaa sen jälkeen, kun olin jo tehnyt eron selväksi.

Vierailija
6/7 |
11.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehenä vastaan näin. Treffeille mennessä häneltä lähtenyt vähän käsistä ja ostanut kenties innostuksissaan arvokkaan lahjan. Tuntunut erityiseltä hetkeltä kuten syntymäpäivät.

Sinä kysyit taas arkitilanteessa, että ostaisiko sinulle lahjan, johon luultavasti hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että nyt ei ole merkkipäivä. En siis tarkoita etteikö tuo olisi ollut kaunis ele ja kannattanut toteuttaa.

Vastaukseni on siis: kyllä ylianalysoit ja mies oli vähän ajattelematon myös. Näistä kannattaa mainita heti, että tämä jäi vähän vaivaamaan (käsitellä yhdessä) tai sitten unohtaa ja jatkaa.

Kiitos vastauksesta. Voi varmasti olla näin, eikä tuo näkökulma edes tullut mieleen. Sitä lähtee herkästi mielikuvitus laukkaamaan tällaisissa tilanteissa.. Pitää varmaan ajatella asiaa tältäkin kantilta.. :)

T:Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
13.07.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehenä vastaan näin. Treffeille mennessä häneltä lähtenyt vähän käsistä ja ostanut kenties innostuksissaan arvokkaan lahjan. Tuntunut erityiseltä hetkeltä kuten syntymäpäivät.

Sinä kysyit taas arkitilanteessa, että ostaisiko sinulle lahjan, johon luultavasti hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, että nyt ei ole merkkipäivä. En siis tarkoita etteikö tuo olisi ollut kaunis ele ja kannattanut toteuttaa.

Vastaukseni on siis: kyllä ylianalysoit ja mies oli vähän ajattelematon myös. Näistä kannattaa mainita heti, että tämä jäi vähän vaivaamaan (käsitellä yhdessä) tai sitten unohtaa ja jatkaa.

Tai sitten ap:n kysymys kuulosti vaatimukselta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kahdeksan