Miksi et antaisi lapselle lahjaa koulun päättyessä?
Tänään ja eilen on täällä moni kauhistellut, että eihän toki omalle lapselleen pidä mitään lahjaa antaa peruskoulun päättyessä kun se ei ole mikään meriitti. Jos alkaisi lapselle noinkin mitättömästä saavutuksesta, kuin 9 v koulua antamaan lahjoja, niin sitten pitäisi olla koko ajan ostamassa lahjoja yms.
Jos siis teillä ei juhlisteta peruskoulun loppumista tai miltään luokalta pääsyä lahjoilla, niin anntteko muuten lapsille koskaan mitään tavaraa tai rahaa? Meillä ainakin lapset haluavat tai tarvitsevat koko ajan jotain. Ei kuitenkaan aina anneta, vaan sanotaan että sitten saa lomanaloituslahjaksi, synttärilahjaksi, tasosuorituslahjaksi jne.
Olisiko siis lahjoja antamattomien mielestä parempi antaa lapsille asioita "muuten vaan", eikä nimetä niitä esim. onnitteluksi hyvin hoidetusta peruskoulusta?
Numeroista mekään emme halua lasta palkita. Ihan saman lahjan saa riippumatta todistuksesta (siis lahja on hommattuna jo ennen todistuksen näkemistä). Lahjan on aina annettu kesäloman alkaessa.
Kommentit (13)
En anna mitään lahjoja ja on musta aivan naurettava tapa.
Joo ostin keväällä pelitietokoneen pojalle ja hinta 1500 euroa.
Ostetaan tarpeen mukaan eikä valjasteta kaikkia ostoksia lahjoiksi.
Poika menee yläkouluun ja samoin tutun tytärtä onniteltiin, kun menee yläkouluun, en vaan tajua!
Minä en mitään lahjoja antele muutenkaan. Silloin tällöin toki avustelen, mutten ala lahjomaan.
En anna normaalisti mutta ysiltä kun pääsee saa jotain sitten. Me ei haluta opettaa että peruselämän suorittamisesta saa aina jotain palkinnoksi vaan tietyt asiat pitää suoritta aja sen asian loppuun saattaminen on se palkinto itsessään.
Joskus ostetaan lapselle jotain kivoja yllätyksiä mutta aina ne yllätyksetkään ei ole materiaa vaan saatetaan ihan vaan vaikka lähteä syömään ulos tai ylläri uimareissulle jne. Arkea on kiva joskus piristää.
Riippuu ihan todistuksesta. Ahkeroimalla voi saada melkein tonnin ja lusmuilemalla jää kokonaan ilman
Kummallekin selkeää rahaa hyvistä todistuksista. Kuten myös kouluvuoden aikana hyvistä koenumeroista.
Vierailija kirjoitti:
Annan alakoululaisille 10e rahaa
Kiva, että lapsi saa jotain. 20 euroakin summa voisi olla, jos lapsi saa muuten kuukausittaista käyttörahaa kotoaan. Koulumenestys käsitellään lukuvuoden aikana muilla keinoin, eikä niin että rahalla lahjotaan erinäisin summin menestyksen mukaan.
Meidän lukiolainen sai liput Ruisrockiin.
Nuorempi sai kosmetiikkaa 98 eurolla.
Kirjekuoria ja muita arvokkaita lahjoja annetaan nuorille, jotka lähtevät kotoa muualle opiskelemaan. Suurin osa peruskoulun päättävistä asuu edelleen kotona ja saa vanhemmilta kaiken tarpeellisen, joten he eivät tarvitse erityisiä lahjoja. Yhteinen ilo suorituksesta riittää.
9luokkalainen sai ruusun ja 100€😊Oli kyllä huippu todistus, mut olis saanut vaikka olis ollut huonompikin. On lähdössä reissuun heti loman alkuun, vähän matkarahaa!
Alakoululaiset pääsi mäkkäriin syömään ja saivat kauan toivomansa spinnerit😊
En ole joka vuosi ostanut lahjaa, mutta aina on menty kevätjuhlan jälkeen kahville juhlistamaan kesäloman alkua. Ja joskus on menty korukaupan kautta ja ostettu joku kaulakoru tai korvakorut. Ysiluokan päättäjäisten jälkeen mentiin koko perhe brunssille, mutta silloin ei ollut muuta lahjaa. Nyt kun lukion eka vuosi päättyi, annoin ravintolalahjakortin, jolla voi mennä poikaystävän kanssa syömään vähän fiinimmin jossain vaiheessa kesää. Tässä vuoden mittaan oli muutamakin juhlimisen arvoinen saavutus, josta osaa juhlittiin ja osa jäi vähän juhlimatta. Juhlikoon nyt tyttö alkavaa kesälomaa sitten, kun ehtii.
Vierailija kirjoitti:
En anna normaalisti mutta ysiltä kun pääsee saa jotain sitten. Me ei haluta opettaa että peruselämän suorittamisesta saa aina jotain palkinnoksi vaan tietyt asiat pitää suoritta aja sen asian loppuun saattaminen on se palkinto itsessään.
Joskus ostetaan lapselle jotain kivoja yllätyksiä mutta aina ne yllätyksetkään ei ole materiaa vaan saatetaan ihan vaan vaikka lähteä syömään ulos tai ylläri uimareissulle jne. Arkea on kiva joskus piristää.
Hassua ajatella, että kesäloman aluksi saatu lahja tarkoittaisi, että lapsi ei suostui "suorittamaan peruselämää" ilman palkintoja. Me annamme lahjoja aina lukuvuoden päättyessä. Haluamme vanhempina osoittaa, että arvostamme lastemme tekemää työtä koulun eteen.
Pitäisikö häissäkin ajatella, että kyllä ihmisten pitäisi mennä naimisiin ilman palkintoakin, ei tuoda lahjaa?
Kyllä mä annan. Kyllä täällä annetaan lapsille lahjoja kesäloman kunniaksi. Kovasti vertailevat wa:ssa mitä kukin on saanut.