Vannoutuneena euroviisufanina täytyy todeta
Että tämän vuoden viisut oli aivan paskimmasta päästä ikinä. 20 biisiä oli kuultu eikä yksikään ollut jäänyt mieleen. Uusinnoissa tuli monta kertaa funtsittua että oliko täällä tällainenkin biisi. Ei ainuttakaan mahtiballadia tai "foliomyssyistä" mummoa. Ei yhtäkään erikoista repäisyä vaan kaikki sitä samaa. Ei eroa biiseissä ja tosiaankin olen pitkälti toistakymmentä vuotta näitä ilolla seurannut. Muistiin on jäänyt parhaiten vuoden 2010 viisut. Jokaiselle jotain. Erilaisuutta, mahtipontista, herkkää... Nyt ei mitään noista. Tämäkö on tulevaisuuden taso?? Pelkkää kuraa tämäniltainen. Suuri pettymys kaikenkaikkiaan.
Kommentit (3)
Itselleni viisut ovat olleet yhdentekeviä jo vuosia, mutta jos Suomi ollut finaalissa niin olen pistelaskua seurannut.
Nyt huvikseni katselin pisteiden antoa hetken verran ja tuli kyllä niin typertynyt olo. Sinänsä minua ei haittaa ihmisen seksuaalinen suuntautuminen, mutta tuo Suomen selostaja oli kyllä homon stereotyyppi kuin olla voi. Oksettavaa homolässytystä, en pystynyt kauaa katsomaan.
Liika on liikaa. Kuten tuossa homomies edellä hyvin totesi, niin olivat liian homot juhlat.
Minulle oikeat euroviisut olivat ennen rautaesiripun kaatumista. Melodisia kappaleita, orkesteri ja kapellimestari, ei mitään esikarsintoja, Suomella tunnettu esiintyjä eikä joku levy-yhtiön kokeilu, jokainen piste kerrottiin lähetyksessä ja se jännitys saako Suomi pisteitä ja keneltä. Pidin pistelaskusta joskus kirjaa ja tein jälkianalyysiä. Selostaja oli arvokkaan oloinen herra, joskus ainakin oli se Lontoon Erkki, sivistynyt homoseksuaali, jota kuunteli mielellään.
En jaksa enempää ... Ne oli aikoja ne. Mitä on nyt?
Onneksi ei ollut selostajana Crystal Snow, siinä vasta homolässytystä potenssiin miljoona. Toiset tykkää, minä en.
Mutta viisut oli tylsät, ja juontajien karsea aksentti vähän häiritsi.
Olen tässä pari viime viisua jättänyt välistä, mutta nämä viisut olivat kyllä liian homot minulle, tällaiselle tylsälle tavalliselle homomiehelle.