En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ukkonmiehet

Olen ollut vuoden päivät sinkkuna. Baarissa törmää helpposti ukkomiehiin, jotka olisivat valmiita petipuuhiin heti. Menee kännin piikkiin ja h-hetkellä voi aina perääntyä. Nämä tapaukset eivät minua kiinnosta. Yhdenillan jutut muutenkaan ei oo mun juttu.

Nyt olen alkanut miettiä, että olenko ukkomies magneetti. Työn kautta tutustuin erääseen ukkomieheen, joka on nyt puoli vuotta pommittanut minua. Tekstareita, soittoja ja kerran tuli oveni taakse. Silloin sanoin, että nyt riitti ja herra voi poistaa numeroni ja jättämään minut rauhaan. Kuukauden kuluttua laittoi taas viestin, jos olen jo leppynyt. Meillä ei ole ollut mitään fyysistä.

Toiseen ukkomieheen olen myös työni kautta tutustunut. Hän kailottaa kaikille, kuinka haluisi tapailla minua, jos olisi itse vapaa. Kertoo aina kuinka ihana olen, avaa ovet ja ottaa huomioon ehkä liikaakin.

Myös ysäväni, joka on ukkomies, on alkanut lähestyä romanttisissa merkeissä. Hän on pommittanut minua erostani asti. Olemme silti pysyneet ystävinä. Näemme silloin tällöin, mutta ihan ystävinä.

Missä ne sinkku miehet ovat? Miksi he eivät voi pörrätä ympärilläni, kailottaa ihastumistaan, soitella päivittäin ja lähetellä hempeitä viestejä? Enää en ihmettele, että rakastutaan ukkomiehiin. Herkkänä hetkenä miehen kaipuussa saattaisin itsekin langeta.