Onko kaikki pph:t tällaisia puistossa?
Oltiin eilen puistossa ja sinne tuli 4-5 pph lapsiensa kanssa. Ryhmittäytyivät keskelle puistoa ja hoitajat juorusivat keskenään. Lapset leikkivät ja telmivät keskenään milloin missäkin, tönivät ja etuilivat liukumäessä ja keinussa. Kukaan hoitajista ei puuttunut asiaan. Koko sen puolitoista tuntia, minkä me olimme puistossa nämä tätit siis juorusivat ja lisäksi haukkuivat hoitolapsia ja heidän vanhempiaan. Juu, kyllä salakuuntelin heitä, kun vieressä seisoin.
Aluksi suureen ääneen kaakattivat miten olisi pitänyt mennä jonnekin koulutukseen, mutta eipä huvittanut lähteä. Sitten alkoi narina työajoista ja että lapsia on liian paljon, lisäksi kaikilla oli hoitolapset joko liian isoja tai liian pieniä, mikä hankaloitti työntekoa. En ymmärrä miksi tuolle alalle pitää lähteä, jos ei huvita työnteko pätkääkään. Ymmärrän kyllä, että lapsia on usein liian paljon hoitajilla ja palkka ja työaika on surkea, mutta kai siihen jotain motivaatiotakin tarvitaan, että jaksaa työtä tehdä. Näillä hoitajilla ei ainakaan ollut mitään kiinnostusta lapsia eikä työtä kohtaan. Niin, ja olen nähnyt nämä samat hoitajat usein ennenkin puistossa ja aina ovat olleet samanlaisia.
Tosin en ole kuullut hoitajien haukkuvan vanhempia, mutten muuten kuulostaa tutulta. Kummasti muuttuu ääni kellossa ja muka touhutaan lasten kanssa, kun vanhemmat alkavat tulla hakemaan lapsia kotiin.